Kuulun ehdottomasti niihin ihmisiin, jotka ovat katsoneet Sound of Musicin niin useaan kertaan, ettei laskuissakaan pysy enää mukana. Näin ollen ensimmäiset valkohuippuiset vuorijonot junan ikkunasta nähdessäni ei liene ihme, että ensireaktio oli päätä huimaava. Ihan mahan pohjassa asti tuntui, kun juna kallistui raiteilla vuoren seinämästä poispäin kohti alla avautuvaa laaksoa -ja Bad Gasteinia.
Bad Gastein on pieni vuoristokylä keskellä Itävaltaa, jossa turistisesonki ajoittuu ehdottomasti talvikuukausiin. Tästä syystä näin kesäkuussa paikan päälle matkustaessa löysimme hostellin niinkin huokeaan hintaan kuin 26€/yö sisältäen aamupalan. Kaikin puolin off-season näkyi kaupunkikuvassa kaikkialla mihi katsoikin: Venetsian turistipaljouden jälkeen mieli pääsi kirjaimellisesti lepäämään siinä hiljaisuudessa, mikä tässä vuoristokylässä vallitsi.
Ainoa miinus kyseiseen vierailukuukauteen kohdistui kaupungin gondolihissiin, joka oli suljettu vuoren huipun liian runsaan lumimäärän vuoksi. Näin ollen huipulle päästäksemme meidän tuli matkustaa kymmenisen kilometria bussilla radan vartta eteenpäin viereiseen vuoristokylään Bad Hofgasteiniin, jossa hissi onneksi oli jo yleisölle auki.
Lähdimme siis Venetsiasta kohti Itävaltaa aamuneljältä paikallista aikaa ja kahden junanvaihdon jälkeen saavuimme Bad Gasteiniin vähän kello kymmenen jälkeen aamulla. Vaikka herätys oli ollut aikainen, riitti voimia silti mukavasti koluta paikallisia nurkkia vuoristopiknikin ja pikku vaelluksen muodossa. Hauska huomata, kuinka jylhät vuoristomaisemat vaan tuntuvat ammentavan lisää energiaa seuraavien ja taas seuraavien kilometrien talsimiseen edellisten perään. Varsinkin, kun reiliä on tässä vaiheessa takana jo muutama päivä, jaloissa tuntuvaa kävelyn aikaansaamaa nipistelyä voisi luonnehtia jo hieman kroonistuneeksi. Ehkä kävelyn yli 10 kilometrin päivätahdin jatkuessa yli kuukauden ajan siihen voisi jopa tottua?
Toinen päivä Bad Gasteinissa avautui edellisen päivän tavoin lämpimänä ja aurinkoisena. Yleensä näin korkealla vuoristossa ei ole lainkaan tavatonta, että lämpötila pyörii jatkuvasti muutaman asteen merenpinnan tason alapuolella, mutta jollain ilveellä onni olikin reiliaikataulumme puolella, kun koko seudulla vallitsikin sopivasti lähes 25 asteen hellelukemat nimenomaan niinä päivinä, kun täällä olimme. Toisin sanoen mukaan pakkaamani toppatakki taisi sittenkin jäädä käyttämättä...
Tiivistettynä: 30 tuntia Itävallassa oli ehdottomasti liian vähän. Vuoren rinteessä mutusteltu pikniklounas ja vuorenhuipulla ahmitut henkeäsalpaavat maisemat aikaansaivat vain ja ainoastaan korvamadon Mariasta laulaessa akustisella kitaralla Do-Re-Mi:ta kapteeni von Trappin lapsille vuoren rinteessä. Näin ollen yhdeksi kohdaksi interrailimme To do -listalla muotoutuikin the Sound of Musicin katsominen heti, kun kohdalle osuu hostelli tarpeeksi vahvalla wifillä. Ehkä seuraavassa kohteessamme Slovenian Ljublijanassa?
***
-E
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti