Jalkapatikkaa Cape Grekossa

Terveiset Kyprokselta! Aurinko on paistanut kirkkaalta taivaalta käytännössä koko mun pikkuloman ajan ja (ahkerasta aurinkorasvan levityksestä huolimatta) onnistuin taas kerran palamaan. Takaisin ei taidetakaan siis tulla liioin papuna kuin suklaamarenkinakaan vaan pikemminkin tomaattina. Vastaapahan sitten pinkki possuinen ihonvärini enemmän myös blogini nimeä.

Kaiken kaikkiaan ovat päivät kuluneet auringon palvonnan ohessa pääosin valokuvaillen, kahviloissa ja rannalla istuksien sekä ympäriinsä hortoillen. Mutta niin kaunis ja idyllinen kaupunki kuin Larnaka onkin, on siitä kaikkein oleellisin nähty kuitenkin jo parissa päivässä (Kypros kun on saarena verrattain melko pieni, eivät kaupungitkaan ole hehtaareilla pilattuja). Kaipasin reissuuni siis jotain extemporea maisemanvaihdosta!

Olin jo matkani varaamisen yhteydessä tutkiskellut Larnakasta noin 60 km itään sijaitsevan Agia Napan kaupungin kupeessa olevaa kansallispuisto Cape Grekoa hieman kuolaavin suupielin. Alue sijaitsee Kyproksen itäisimmässä niemenkärjessä ja sen jyrkästi mereen syöksyvät vaaleat rantakalliot tarjoavat henkeäsalpaavat maisemat yhdessä kristallinkirkkaan turkoosin veden kanssa. Ainakin matkailusivustojen esittelytekstien ja Googlen kuvahaun perusteella. Mutta koska minähän en usko mitään, ennen kuin itse näen, asian todellisesta laidasta piti ottaa selvää itse. Nuolaistaanpa kuola siis nopeasti suupielestä ennen kuin tipahtaa ja otetaan suunta kohti Cape Grekoa!

Eri matkailusivustojen sivujen kautta tilatut kuljetukset Cape Grekoon kustantavat parhaimmillaan jopa 100 euroa (sisältäen tosin opastetun kiertelyn kansallispuiston alueella, mutta kuka nyt sellaisia tarvitsee), mutta jos hieman pidempään jaksaa käyttää aikaa googlailemiseen, löytää Kyproksen paikallisten bussiyhteyksien (Intercitybuses, Cyprusbybus) tarjoaman meno-paluun pääkallopaikalle vain kympillä! Näiden bussireittien aikatauluista ja pysäkkikartoista otettujen screenshottien avulla lähdin siis aamuvarhain suunnistamaan kohti kuuluisaa niemenkärkeä -vieläpä ihan onnistuneesti.

Cape Greko on kaikille itäiselle Kyprokselle matkaaville todellinen must-visit-kohde. Paikka on uskomattoman kaunis ja minne tahansa vain kääntyykin katsomaan, on maisema todellakin kuin suoraan postikortista (matkailusivustot eivät siis valehdelleet).

Vaikka iso osa turisteista näyttikin suosivan autoa kiertäessään Cape Grekoa luonnonmuodostelmalta toiselle, oman kokemukseni mukaan alueesta saa ehdottomasti eniten irti kulkemalla siellä olevia maastoon merkittyjä vaellusreittejä pitkin jalkaisin. Kamera kädessä ja silmät avoinna.

Vaelluspolkuja on eri mittaisia ja vaikeustasoisia riippuen reitin varrella olevista maastonmuodoista. Itse lähdin talsimaan käytännössä koko kansallispuistoa kiertävää rantakallioreittiä, jonka oli tarkoitus olla melko helppokulkuista… Mutta tietenkin meikäläinen siinä sitten onnistui eksymään pariinkin otteeseen merkatulta polulta ja joutui lopulta harrastamaan jonkinsorttista vuorikiipeilyä yrittäessään päästä sille takaisin. Onneksi Googlemapsiin ennalta lataamani offlinekartat toimivat kalliomaastossa piileviä syviä railoja vältellessäni modernina kompassina ja avittivat siten kapuamista edes oikeaan suuntaan. Todellinen nykyajan eräjorma täällä, heipä hei.

Kiipeily, hortoilu, yritys ja erehdys sekä muutamaankin otteeseen takaisin päätielle ja uudestaan polulle talsiminen muistuttivat kroppaa mukavasti siitä, ettei nyt oltu millään sunnuntaikävelyllä. Ja kroppahan se sitten kiittikin oikein antoisasti muistuttaen vielä usean päivän ajan meikäläistä siitä, että luvatun 10 kilometrin sijaan päivän jolkottelusaldo kasvoi hortoiluni takia 20 kilometriin. Maastossa. Eipä sillä, en todellakaan valita. Pelkkä rannalla makoilu ei missään vaiheessa ollut reissuni agendana ja mahdollistipa moinen jolkottelu myös mitä henkeäsalpaavien maisemakuvien napsimisen! Perfektionistinen valokuvaajaminä saa kerrankin todeta olevansa tyytyväinen työnsä tuloksiin.

Kaikin puolin patikkareissu Kyproksen luontoon oli raskas, mutta antoisa ja ehdottomasti suositeltavissa kaikille, jotka haluavat nähdä kyseiselle saarelle matkustaessaan muutakin, kuin hotellin uima-altaan tai majoituspaikkaa ympäröivää kaupunkia päivä toisensa jälkeen. Ja vaikka jalat olisivatkin reissun jälkeen hieman pidempään kipeät, on ainakin mieli saanut sopivasti levätä kauniissa maisemissa<3

***

-E

Read more

Yksin Kyproksella!

Yksin matkustaminen. Pelottavaa ja hirvittävää. Kädet hikoaa, syke nousee ja kainaloihin tulee kylmä tahmea pinta pelkästä ajatuksesta itsestä lentokentällä. Päätymässä haahuilemaan yksin tuntemattomaan kaupunkiin ja kukaties pelkäämään joka sekunti henkensä puolesta. Vatsaa vääntää ja olo tuntuu turvattomalta.

Paitsi etten tuntenut noista tunteista mitään. Ainoastaan kutkuttavaa jännitystä. Nyt sitä lähdettäisiin valloittamaan koko maailma. Okei no, ainakin Kypros. Toistaiseksi.

 

Olin jo pidempään halunnut lähteä pitkästä aikaa kunnolla reissuun, mutta aina kun asiasta keskusteli innokkaasti jonkun kaverin kanssa, tuntuivat nämä katoavan aina haamuna ilmaan, kun piti alkaa tehdä konkreettisia matkavarauksia (kuten vaikka ostaa lippuja). Ihmisillä ei joko ollut tarpeeksi aikaa, rahaa tai muuten vain halua sitoutua extempore oikeasti matkalle lähtemiseen kesken kevätukukauden. 

Päätin siis lähteä yksin.

Miksi Kypros? No täällä on ainakin lämmintä! Valehtelematta istun nytkin tätä kirjoittaessa hellemekossa Larnacan rantabulevardin varrella olevan kahvilan terassilla ja ohitse kävelee ihmisiä uimapuvuissaan, vaikka kuukausi on vasta vaihtunut huhtikuuksi. Kypros myös vaikutti mielestäni helpolta matkustukohteelta ensimmäiselle yksinmatkalle. Ihoa hivelevän lämpötilan lisäksi valuuttana toimivat eurot ja koko saari kuhisee turisteja, mikä takaa hyvän englannin osaamistason kaikkialla, minne meneekin. Onhan tuossa nyt jo plussia kerrakseen, enkä edes vielä maininnut palmupuita. Rakastan palmupuita. Kyproksella on palmupuita.

Vaikka en suoranaisesti pelännyt yksin lähtemistä, oli jännitys läsnä kuitenkin sen verran, että luin paljon yksinmatkaavien ihmisten blogeja ja vlogeja napsiakseni niistä vinkin jos toisenkin odottamattomien tilanteiden varalle. Tässä niistä mielestäni tärkeimmät:

Kopiot passeista

Passini kävin ennen lähtöä kopioimassa yliopistolla parinakin kappaleena, jotka sitten sijoitin eri taskuihin matkalaukussani (samoin kaikki matkadokumentit). Näin oikean passin mahdollisesti kadotessa löytyy aina jokin tosite omasta henkilöllisyydestä kotiinlähtöä ajatellen.

Vara-akut ja offline-kartat

Älypuhelimen akunkestävyyttä takaamaan haalin parikin kappaletta powerbankkeja Clas Ohlsonilta ennen matkaa ja eksymisen todennäköisyyden minimoimiseksi latasin offline-kartat Kyproksesta puhelimeeni etukäteen. Nämä toimenpiteet ovat kultaakin arvokkaampia pimeän tullen, kun yrittää suunnistaa takaisin hotellille siitä kaupunginkolkasta, mihinkä on seikkailunhuumassaan päivän aikana ikinä päätynytkin...:) 

Vihkisormus ja headphonesit

Tämä erityisesti yksinmatkaaville naisille! Varsinkin Välimeren valtioissa mieskansalaiset kun tuppaavat olemaan suomalaisen mittapuulle turhankin ystävällisiä, voi mahdollisesti pienellä feikkivihkisormuksella ohjata näitä mieshenkilöitä osoittamaan ystävällisyytensä jonnekin toisaalle…:) Omalla kohdallani tämä pieni kikkakolmonen ei onneksi ole tullut tarpeeseen (osittain toki siitäkin syystä, että yksinkertaisesti unohdan koko sormuksen aina hotellille sieltä lähtiessäni) ja olen saanut loppujen lopuksi hortoilla kaupungilla jotakuinkin rauhassa.  

Välillä saattaa tosin tulla eteen tilanteita, joissa edes sormus ei estä uusia tuttavuuksia lähestymästä. Tällöin seuraavan niksin koen tuovan merkittävää hyötyä tällä saralla: nimittäin HEADPHONESIT! Harvoin kuuntelen oikeasti musiikkia, mutta riittää toisten ihmisten luulevan niin. Korvakuulokkeet korvilla tekevät ihmisen habituksesta luonnollisesti hieman epäsosiaalisen, mikä tässä tilanteessahan on nimenomaan sitä, mitä haetaankin.

 Törmäsin ennen matkaani eri blogeja ja artikkeleita lukiessani paljon siihen, kuinka systemaattisesti (erityisesti naisten) yksinmatkaamista lähinnä pelotellaan ja siihen liittyviä uhkakuvia maalaillaan. Toki se on täysin ymmärrettävää: liittyyhän yksin reissaamiseen enemmän riskejä ja potentiaalisia vaaratilanteita, kuin mitä kaverin tai porukan kanssa matkustaessa. Kaikki ongelmatilanteet kun pitää oikeasti kohdata yksin. Itsekin (paraskin puhuja) juuri syyllistyin samaan demonisointiin luettelemalla tuohon ylös keinoja välttää nimenomaan noita vaaratilanteita. Mutta haluan korostaa, ettei soolomatkailu ole pelkästään uhkien välttelyä. Se on paljon muutakin.

Olet kaverisi kanssa lomamatkalla talsinut koko pitkän päivän ja nyt olette väsyneitä ja nälkäisiä. Jostakin pitäisi löytää nopeasti ruokapaikka nälkäkiukun ehkäisemiseksi, mutta kaverisi päättääkin haluta kokea paikallista ruokakulttuuria parhaimmillaan jossakin laadukkaassa hienossa ravintolassa. Sinä taas haluaisit pizzaa. Teette lopulta kompromissiratkaisun, johon kumpikaan ei ole todella täysin tyytyväinen, mutta pääsettepähän täyttämään vatsanne jollakin. Ruoan jälkeen sinä puolestaan saat kunnon energiapiikin ja olisit valmis tutkimaan kaupungin toistamiseen läpikotaisin kartuttaen samalla askelmittarisi jo ennestään suurta lukemaa vielä suuremmaksi, mutta kaverisi haluaisi takaisin hotellille lepäilemään. Mikä ilonpilaaja. Käytte aiheesta hetken sanaharkkaa ja lopulta on molempien loppupäivä pilalla. Tämä siis mahdollinen skenaario kaksinmatkaamisesta. Auta armias, jos reisussa oltaisiin kolmisin. Tai nelisin! Yksin matkatessasi olisit saanut sen pizzan. Ja iltakävelyn.

 Kello lähenee viittä ja kirjoittelen tälle blogitekstille viimeiset rivit tilaten kolmannen kupin kahvia. Aurinko alkaa pikkuhiljaa laskea, mutta ulkona on silti edelleen mukavan lämmintä, mitä nyt osa ihmisistä alkaa vedellä jo pitkähihaista hartioilleen. Tien toiselta puolelta leijailee nutellavohvelin tuoksu. Voisi käydä ostamassa yhden ja mennä rannalle ilta-aurinkoon lukemaan kirjaa. Joo, taidan tehdä niin. Ja mikä parasta: kukaan ei voi mua estää.

***

-E

Read more