maanantai 18. joulukuuta 2017

Anatomisti


Vai pitäisikö sanoa "Lääkis lyö turpaan -osa 1"?


Cursuksemme lokakuun viimeisen viikon korkkasi tämän syksyn jännitetyin ja ehkä myös se pelätyin hetki lääkiksessä: eteemme jaettiin nimittäin mustaa valkoisella ensimmäinen anatomian tentti. Olin valmistautunut kyseiseen H -hetkeen käytännössä kolme viikkoa päivittäisellä lukemisella ja laskeskelinkin viettäväni yliopistolla joka arkipäivä lähes poikkeuksetta 7-10 tuntia, vaikka mitään luentoja ei sinä päivänä olisikaan lukujärjestykseen kirjattu. Luettavaa kun tuntuu olevan melkeinpä pääsykokeen koealueen verran, paitsi että sen sisäistämiseen on aikaa vain reilu kuukausi per anatomian kurssi: ensin TLA (tuki- ja liikuntaelimistön anatomia) tuolloin lokakuussa ja EAN (elinanatomia) nyt joulukuussa. Lääkisopiskelijoiden itseopiskelutila Torsola onkin tästä nimenomaisesta syystä tullut erittäin tutuksi kuluneen syksyn aikana ja olenkin todistanut oikein vierestä, kun pari tyyppiä tilasi sinne eräänä iltana pizzat anatomian iltaopiskelun kaveriksi. Yliopistolla saa opiskellakin siis paikoin melko kotoisissa tunnelmissa... :)




Kuinka sitten lukea anatomiaa? Opiskelun suhteen se nimittäin poikkeaa verrattain melko paljon lääkiksen pääsykokeeseen valmistavasta opiskelutyylistä, jossa olennaista on hahmottaa suurempia kokonaisuuksia ennen yksityiskohtien liittämistä mukaan. Anatomia taas on jo itsessään pelkkää yksityiskohtien ulkoa opettelua ja kokonaisuus alkaa hahmottua vasta sitä mukaa, mitä enemmän yksityiskohtia muistaa ja kykenee yhdistämään niitä toisiinsa. Uusi opiskelutyyli oli siis omaksuttava käytännössä samantien koulun alettua heti syyskuun ensimmäisellä viikolla.









Itselläni kului käytännössä kolmisen viikkoa keksiä se itseäni eniten palveleva opiskelutyyli sen jälkeen, kun pari muuta tekniikkaa oli johtanut oppimisen suhteen ensin umpikujaan. Apuna opiskelussa on anatomian kurssien puolesta itseopiskelumateriaalia, joissa on rakenteita selittävien leipätekstien lisäksi kuvia kyseisistä anatomisista rakenteista ilman niihin liittyvää nimistöä, joka täytyy sitten itse täydentää materiaaliin anatomian atlaksia apuna käyttäen.  Torsolassa taas on esillä erilaisia anatomian muovimalleja, joiden avulla pystyy hahmottamaan paremmin rakenteen topografiaa eli sen sijoittumista elimistöön. Muutenkin Torsola tarjoaa mielestäni loistavat puitteet kaikenlaisille oppijoille: ryhmätyöskentelytiloja sosiaalisimmille ja hiljaisia lukusaleja itsenäisemmin oppiville ihmisille. Se, kumpaan ryhmään itse kuulun, vaihteli hieman päivästä toiseen kuluneen syksyn aikana ja fiiliksen mukaan hakeuduinkin joko porukkaan mukaan tai eristäydyin omaan loossiini jonnekin Torsolan uumeniin. Kummassakin tyylissä on nimittäin omat hyötynsä: itsekseen opiskellessa pystyy rakentamaan mieleensä paremmin kokonaiskuvaa elimen rakenteesta, kun taas ryhmässä aiheesta keskustellen pystyy pohtimaan aihetta yhdessä muiden kanssa ja samalla testata omaa osaamistaan.




Olen omasta mielestäni äärimmäisen hidas oppimaan täysin uutta asiaa pitkäkestoisempaan muistiin. Tarvitsen asian hahmottamiseen lähes loputtomasti toistoja ja erilaisia oppimistekniikoita aina sanalistoista miellekarttoihin ja kuviin. Anatomian luulisikin olevan visuaalisessa mielessä paras mahdollinen opiskelun kohde, mutta sen laajuus tekee siitäkin prosessista turhauttavan hidasta. Tästä syystä en pystynyt noudattamaan kurssiemme opiskelun tueksi ennalta suunniteltua taktiikkaa eli rakenteiden etsimistä omatoimisesti atlaksista ja niiden täydentämistä käsin kurssimonisteeseen. Sen sijaan vain kopioin surutta oikeat vastaukset kurssimme Moodle -sivulta opiskelumateriaaliin ja keskityin käyttämään sillä säästetyn ajan rakenteiden piirtelyyn ja niiden ulkoa opettelemiseen. Kotikaupunkini Helsingin suuntaan käydyt bussi- ja junamatkat taas pystyi helposti hyödyntämään selailemalla anatomian flash cardseja, joilla oppimisprosessiin sai mukaan juurikin sitä kallisarvoista toistoa, jota ilman ei meikäläinen muista päntättyä asiaa enää edes seuraavana päivänä.




Oppijoita tosin on juuri niin monta, kuin on ihmisiäkin. Luulin tähän mennessä olleeni täysin tietoinen itselläni parhaiten toimivista opiskelutekniikoista, mutta juteltuani nyt täällä lääkiksessä muiden kanssa heidän käyttämistään opiskelutavoista, olen saanut paljon uusia tapoja kokeiltavaksi ja osaa niistä aionkin ehdottomasti kokeilla nyt joululomalla anatomiaa dissektioita varten kerratessani. Tosin EAN -kurssin osalta en voi puhua edes kertaamisesta, sillä loppusyksyyni mahtui kaksikin isompaa elämäntilanteen muutosta, joiden prosessointi vei niin aikaa kuin voimiakin opiskelulta siinä määrin, että totesin jo tuossa pari viikkoa sitten luovuttavani elinanatomian viime viikon tentin suhteen ja opiskelevani sitä suosiolla vasta helmikuun uusintaa ajatellen. Tähän päätökseen olen ollut nyt täysin tyytyväinen ja on myös helpottavaa edetä niinkin tärkeän kurssin suhteen ihan omassa rauhassa tietäen, että pystyy näin oikeasti myös hahmottamaan sen kokonaisuutena kokonaan. 





Sekä TLA että EAN ovat näin fuksisyksyn anatomian kokonaisuuksina käytännössä vain välietappeja kohti kevään dissektioita, joissa anatomian teoreettinen osaaminen on äärimmäisen tärkeää. Siksi näihin kursseihin ei edes uskalla suhtautua kevytkenkäisesti, sillä pelkästään dissektioihin osallistuminen on etuoikeus, josta haluaa siten saada kaiken mahdollisen irti. After all, opiskelemmehan me täällä nimenomaan tulevaisuuden ammattitaitoa, eikä tentin läpäisemistä varten...:) Joululomalla onkin siis meikäläisellä tiedossa muutama päivä lomailua ja loppuaika rentoa anatomian tankkausta Helsingin päässä, jonne suunta kääntynee huomenissa. Tammikuussa saakin sitten mieli virkeänä ja anatomian täyteisenä palata takaisin pohjoiseen dissektiosalien uumeniin ja vastaanottamaan kurssimme kauan odotettuja haalareita...




***
-E






perjantai 10. marraskuuta 2017

Kun viikon ruokabudjettina 50€


Toissaviikolla kaveripiirissäni herätti keskustelua Anna -lehden julkaisema artikkeli toimittajasta, joka yritti elää viikon ajan 50 euron ruokabudjetilla. Näin opiskelijoiden näkökulmasta kyseinen artikkeli oli kirjoitettu niin kultalusikka persreiässä, että kyseinen lehti olisi voinut jopa jättää koko jutun julkaisematta. Voisin kirjoittaa kokonaisen postauksen keskittyen pelkästään kyseisen artikkelin puimiseen, mutta sitä en aio tehdä. Sen sijaan juttu inspiroi mua tekemään oman ruokapäiväkirjan sekä pitämään kirjaa siihen viikon aikana käyttämästäni budjetista.

Opiskelijoille on arkipäivää käyttää rajoitettu rahamäärä arkielämään ja siihen 50 euroa on käsittääkseni melko standardi summa. Osa käyttää mahdollisesti jopa vielä vähemmän varsinkin, jos asuu yhdessä kämppiksen tai kumppanin kanssa (kaikki suurempien kertapakkausten ruokakulut kun menevät puoliksi) eli mahdoton tehtävä tuo 50 eurolla eläminen ei todellakaan ole, varsinkaan kun opiskelijana vielä pystyy hyödyntämään yliopistojen ruokaloitakin.

Itse tykkään kiinnittää päivittäisissä ruokavalinnoissani hinnan lisäksi huomiota niiden ravintosisältöön. Pyrin syömään makroravintoaineita (hiilihydraatit, proteiinit, rasvat) noin suhteessa 40/30/30 siten, että energiaa kertyy järkevä määrä suhteessa päivän aktiivisuuteen. Omistan keittiövaa'an, jota käytän lähinnä energiatiheimpien ruoka-aineiden, kuten pastan ja kaurahiutaleiden punnitsemiseen ennen niiden pistämistä lautaselle. Sen sijaan kasvisten  punnitseminen menee mielestäni lähinnä liiallisuuksiin arkiruokailussa, joten niitä ladon aterian mukaan silmämääräisesti kulloisenkin nälän suuruusasteen mukaan. 
Haluan tällä makrojen huomioimisella  samalla osoittaa, ettei halvalla syömisen tarvitse tarkoittaa tinkimistä ravintoaineiden laadusta ja siksi kerronkin tässä postauksessa eri päivinä syötyjen aterioiden hintojen lisäksi päivän aikana kertyneet makrosuhteet.  Eli käydäänpä siis itse asiaan:


Maanantai 23.10.

Klo 9:00
Olen tullut Kuopioon edellisenä iltana yötä vasten Helsingistä, eikä jääkaapissani ole viime viikon jäljiltä oikein mitään ruokaa aamuksi. Juon siis vain kupin kahvia ja lasin vettä ennen lähtöä luennolle.
Klo 11:30
Luennon jälkeen lounas yliopistolla: lohisalaatti hintaan 2,60€




Klo 14:30
Lounaan jälkeen luen kirjastossa muutaman tunnin seuraavan viikon anatomian tentiin ja puoli kolmelta käyn uudestaan yliopistolla syömässä päivällisen: 3kpl kalapuikkoja ja salaattia hintaan 1,88€. Palaan kirjastoon vielä kolmeksi tunniksi ja lähden kuudelta kaupan kautta kotiin.
Mukaan tarttuu: kaurahiutaleita, 400g raejuusto, 4kpl Skyr -rahkaa, pakastemarjoja, broilerileikkeleitä, 5 banaania, 0,5l rasvatonta maitoa ja kananmunia. Hintaa ostoksille 16,90 €.
Klo 19:30
Välipalaksi kotona ennen salille lähtöä: banaanilettuja (blenderissä 1 banaani, 1 kokonainen kananmuna ja 2 kananmunan valkuaista), marjoja ja vaniljaskyr.
Klo 23:30
Salin jälkeen iltapala: kaurapuuroa ja 1 vaniljaskyr.

Päivän makrot: Energiaa 1540: Prot 27%, Rasvaa 27%, HH 46%



Tiistai 24.10.

Klo 10:30
Nukun pommiin aamuysin luennolta, joten päätän nukkua suosiolla pidempään. Aamupalaksi 35g kaurapuuroa, kanelia, 100g marjoja, 100g raejuustoa ja kahvi.
Klo 14:00
Haalarisponsorointien soittelua takana pari tuntia ja klo 14 käyn välissä syömässä lounasta yliopistolla.
Kanasalaatti hintaan 2,60€
Klo 18:30
Raahaudun väsyneenä kotiinpäin, kun hiilarihimo iskee kaupan ohi kävellessä. Ostan Vaasan Ohut kauraleipää ja 2,5dl mustikkakeiton. Hinta 2,70€.
Klo 19:30
Illalliseksi viime viikolta pakkaseen jäänyt lohikeitto (2,59€), 2 siivua juuri ostamaani ohutta kauraleipää ja broilerileikkelettä.
Klo 23
Iltapalaksi 1dl mustikkakeittoa, 1 vaniljaskyr ja kaurahiutaleita.

Päivän makrot: Energiaa 1450: Prot 28%, Rasvaa 23%, HH 49%


Keskiviikko 25.10.

Klo 9:00
Sama aamupala kuin eilenkin. Kaurapuuroa marjoilla ja raejuustolla sekä kahvi. Tässä vaiheessa 400g raejuustopaketista kulunut puolet.
Klo 14:00
Lounas yliopistolla: kanasalaatti 2,60€




Klo 16:30
Välipalaksi aamulla välipalaksi ostettu Profeel minttusuklaa -palkkari 1,60€
Klo 19:30
Kotona päivälliseksi banaanilettuja 3:lla munanvalkuaisella, marjoja ja viimeinen Skyr. Salille klo yhdeksäksi.
Klo 23:00
Iltapalaksi kaksi ohutta kauraleipää, leikkelettä ja loput mustikkakeitosta (1,5dl).

Päivän makrot: Energiaa 1730: Prot 27%, Rasvaa 24%, HH 49%



Torstai 26.10.

Klo 10:00
Perinteinen kaurapuuro-marja-raejuusto -combo sekä kahvi. Luen kotona kaularangan lihaksia ja lähden luennolle.
Klo 15:00
Lounas yliopistolla: tomaatti-kikhernekeitto, salaattia ja ruisleipä hintaan 1,48€
Iltapäivällä FIMSIC:in -paikalliskokous, josta poistun kaupan kautta kotiin. Mukaan tarttuu 400g raejuustoa, kananmunia, 3 Skyriä, miniluumutomaatteja, kilo porkkanaa, Mifua ja tomaattikastiketta. Hintaa kauppareissulle tulee 13,80 €
Klo 19:00
Banaanilettuja ja 1 vaniljaskyr kotona ja sitten salille. Iltapalaksi kesällä ostamastani proteiinijauheesta tehty palautusjuoma ja nukkumaan.

Päivän makrot: Energiaa 1520: Prot 21%, Rasvaa 32%, HH 47%


Perjantai 27.10.

Klo 9:00
Puuroinen aamupalani.
Klo 10-12 niveldissektiot yliopistolla, joiden sujumisesta voi käydä lukemassa täältä. Dissektioiden jälkeistä anatomista flowta on hyvä jatkaa koulun kirjastossa alaraajan lihasten kertailun merkeissä. Välissä käyn kuitenkin syömässä tofukeiton hintaan 1,48€
Palaan kirjastoon vielä iltakuuteen saakka. Kotona teen edellispäivän kauppaostoksista isomman mifu -pastasatsin viikonlopuksi: 
330g mifua, 180g pastaa, tomaattikastiketta ja mausteita. Annoksia siitä saa yhteensä noin 4kpl ja hintaa per annos kertyy 1,44 €
Klo 19:30 syön yhden annoksen mifupastaa (1/4), enkä tarvitse sen jälkeen enää iltapalaakaan.

Päivän makrot: Energiaa 1470: Prot 28%, Rasvaa 27%, HH 45%





Lauantai 28.10.

Anatomian tenttiin enää 2 päivää aikaa, joten hyödynnän yliopiston kirjaston lauantaiaukioloajan. Menen koululle kymmeneksi, joten syön klo 9:00 aamupalaksi saman vanhan puurocombon.
Klo 13:00 
Luettuani pari tuntia piipahdan syömässä yliopistoruokalassa soijakeiton 1,48€ ja palaan viimeiseksi tunniksi vielä kirjastoon.
Klo 18 
Mifupastaa (2/4), kaulan lihaksien kertausta ja sali.
Klo 23 
iltapalaksi 35g kaurapuuroa ja Skyr

Päivän makrot: Energiaa 1530: Prot 29%, Rasvaa 28%, HH 43%


Sunnuntai 29.10.

Klo 11
Puuro, raejuusto, marjat ja kahvi
Klo 15
Annos mifupastaa (3/4)
Klo 19
Banaanilettuja ja vaniljaskyr
Klo 22
Kauraleipäpalaset ja leikkelettä.

Päivän makrot: Energiaa 1580: Prot 27%, Rasvaa 25%, HH 48%

Viikon kokonaisruokakuluiksi kertyi lopulta 50,45 € joten aika tarkalleen pysyivät kulut niille varatussa budjetissa. Maininnan arvoista on toki huomauttaa, ettei kyseiset ruokakulut menisi välttämättä alle viidenkympin ilman yliopistoruokalan mahdollistamaa halpaa ruokailua (1,48-2,60€ annoksesta riippuen), joten suoraan tätä ruokailumallia ei voi rinnastaa esimerkiksi matalapalkkaiselle työssäkäyvälle aikuiselle, mutta opiskelijalle kyllä hyvinkin.
Parina päivänä söin lisäksi kaapissa ja pakkasessa valmiina olleita ruokia (kalakeitto ja proteiinijauhe), joten ne eivät luonnollisesti vähentäneet tämän viikon budjettia. Huijaamista se ei mielestäni siltikään ollut allekirjoittaneen ruokapäiväkirjan toteutusta ajatellen, sillä kyseiset ateriat olivat ylijäämiä viime viikon (tai kuukauden) 50 euron ruokabudjetista. Vastaavasti loput tämän viikon pakastemarjoista ja viikonlopun pastasta pääsen syömään seuraavan viikon alussa, joten ne helpottavat kulueriä sitten ensi viikon puolella.
Yleisestikin karu tosiasia on, että joidenkin taloustuotteiden hankinnat ylittävät välillä väkisinkin tuon viidenkympin viikkobudjetin (esimerkiksi shampoot ja hoitoaineet maksavat mokomat 3 euroa per kappale), eikä sille välillä vain voi mitään. Meikäläisen tuurilla ne loppuvat vieläpä kaikki samalla viikolla kuun lopussa, jolloin kesätöistä kertyneet säästöt osoittautuvatkin välillä kultaakin kalliimmiksi.
Kaikin puolin koen halvalla syömisen verrattain melko helpoksi eikä ruoan terveellisyydestäkään tarvitse hinnan vuoksi tinkiä. Energiaa tosin huomasin kertyneen hieman liian vähän joinakin päivinä opiskelun intensiivisyyden rokottaessa aterioiden lukumäärää ajanpuutteen vuoksi, mutta mikäs siinä jos vatsa kuitenkin on onnellisesti täysi. 
Tosin, olisi se varmaan täyttynyt enemmänkin ja vieläpä halvemmalla käymällä firman brunsseilla ja poikaystävän jääkaapilla, kuten kyseinen Anna -lehden toimittaja asian näki. 



***

-E




lauantai 28. lokakuuta 2017

Pyörtyilevä kirurgi

Heräsin tänä aamuna poikkeuksellisen väsyneenä, sillä olin edellisenä iltana pyörinyt hermostuneena monta tuntia sängyssä pystymättä kuitenkaan nukkumaan. Tänään oli nimittäin tiedossa fuksivuoteni ja myös koko lääkisputkeni ensimmäinen dissekoiminen ja kohteena siellä alaraajan yhteydestä tuttu kaveri. Nimittäin polvi
Kaikki meikäläiselle läheiset ihmiset tietävät, kuinka herkkä kehonalue polvi mulle on. Joitakin vuosia aiemmin, kun tanssin vielä tosi aktiivisesti, oli polviini kehittynyt mitä todennäköisimmin jonkin sortin rasitusvamma, sillä ne kipuilivat silloin todella paljon. En tuohon aikaan kestänyt polviini koskettavan lainkaan, enkä kivun aiheuttaman pelon psykologian seurauksena pystynyt myöskään koskemaan muiden polviin, saati liioin edes katsoa muiden koskevan omia polviaan! Muuttaessani Turkuun vuonna 2014 ja tanssin jäädessä tuolloin tauolle rauhottuivat polvieni kipuilut, mutta edelleenkään en pystynyt antaa kenenkään koskea polviani. Tai koskea muiden polvia. Tai katsoa muiden koskevan omia polviaan. Eri nettilähteiden  antamien määritelmien perusteella mulle oli kehittynyt polviin liittyvä fobia. Ja nyt mä olin menossa leikkelemään niitä.



Astun dissektiosaliin ja puen labratakin päälle. Harkkatunti alkaa polven kliinisen tutkimisen harjoittelulla. Opiskelukaveri asettuu pöydälle makaamaan ja toinen tarttuu varmoin ottein tämän polvilumpiosta kiinni. Yritetään vetää sääriluuta poispäin polvesta. Työntää sitä kohti polvea. Liikkuuko? Ei liiku. Hyvä, ristisiteet ovat kunnossa. Tartutaan polven vastakkaisilta puolilta kiinni ja yritetään työntää reisiluuta ja sääriluuta eri suuntiin. Liikkuuko? Ei liiku. Hyvä, kollateraaliligamentit ovat kunnossa. Tartutaan polvilumpiosta uudelleen kiinni ja fleksoidaan ja ekstensoidaan polvea vuoron perään. Tuntuuko naksumista polvilumpion sivuilla? Ei. Hyvä, nivelkierukat ovat kunnossa. Voin pahoin. 

Seuraavaksi on aika ottaa teurastamolta saapuneet sian polvet esille ja homma aloitetaan skalpellin käytön esittelyllä. Vastuuopettaja viiltää sillä polvilumpion irti ja näyttää sen alta paljastuvaa nivelonteloa niin, että polven rakenteet narisee ja naksuu liitoksissaan. Tunnen, kuinka yhtäkkiä äänet alkavat vaimeta ympäriltäni ja näkökenttäni sumenee. Luulen hetken tilani johtuvan aamulla liian suuresta kahvimäärästä suhteessa juomaani vesilasiini ja kärsiväni siten nestehukasta. Kylmä hiki valuu ihoani pitkin, kun käyn hörppäämässä vähän vettä. Palaan takaisin opetuspöydän ääreen ja silloin se tapahtuu: näkökenttä sumenee ympäriltäni ihan täysin ja kuulen vain pitkää piippausta pääni sisältä. Otan tukea tiskipöydästä ja opettaja tulee taluttamaan minut tuolille istumaan. 

Hieman mustaa huumoria kehiin


En ole ikinä ollut verikammoinen. En ikinä ole pelännyt edes leikellä ruumiinosia luonnontiedelukioni bilsan tunneilla, kun oppitunnille tuotiin sydämiä ja silmämunia ihmisbiologian havainnollistamiseksi. Siis miksi juuri nyt, kun olen aloittanut lääkiksen? Koen hetken aikaa pientä henkistä tuskaa ajatellessani kirurgin haaveammattini murenevan aika-avaruuteen, mutta tulen siihen tulokseen, että pyörrytyksen on johduttava nimenomaan tuosta polvesta. Juttelen opettajan kanssa hieman harkkatunnin aikana tokenemiseni ohessa ja hän vakuuttaa reaktioni olevan aivan normaalia ja että noihin epämiellyttäviinkin leikkelytilanteisiin tottuu ajan kanssa. Päätän uskoa häntä. Lääkikseen tulevat opiskelijatkin ovat vain ihmisiä eivätkä kaikki opiskeluajan kokemukset ole välttämättä aluksi kaikkein helpoimpia käsitellä. Päätän pyrkiä pääsemään fobiastani eroon pala palalta, vauvan ensiaskelin. Seuraava mahdollisuus koittanee heti tammikuussa, kun leikkelypöydällä on sian polven sijaan ruumiinsa lääketieteelle testamentannut vainaja. I can do this. Sitä paitsi ainahan sitä voi opetella jonkin toisen tavan testata terveyskeskuksen vastaanotolla refleksin toimintaa, kuin kopauttaa polvea. Eiks niin...?



***

-E



tiistai 24. lokakuuta 2017

Kulinaristisuutta arkeen


Viimeiset pari viikkoa ovat olleet niin anatomiantäyteiset, etten ole ehtinyt kirjoittamaan blogia niin paljon kuin olisin halunnut. Mutta parempi myöhään, kuin ei milloinkaan! Kävin tosiaan noin kuukausi takaperin poikaystäväni kanssa lunastamassa isäni maaliskuussa antaman synttärilahjan, nimittäin lahjakortin ravintola Farangin maistelumenuseen. Meillä oli onneksi jo hieman kokemusta maisteluaterioinnista Turun Smöristä, joten tämä kauhukaksikko tiesi sentään teorian tasolla, mitä odottaa kattauksen etenemiseltä. Se ainakin oli varmaa, että hieno ilta oli tiedossa.





Ravintola Farang on Helsingin sydämessä Luonnontieteellisen museon vieressä Taidehallin tiloissa sijaitseva moderni kaakkois-aasialainen ravintola, jolle Michelin-opas on jo usean vuoden ajan myöntänyt Bib Gourmand -merkinnän osoituksena paikan erinomaisesta hinta-laatusuhteesta. Tumma ja lämminhenkinen tila kohdennetuilla valaistuksilla antaa paikalle modernin hämyisen tunnelman ja vanha hallimiljöö itsessään pitää huolen paikan mystisyydestä.



Otimme maistelumenun vege -versiona, joten illan aikana tofu ja sienet saivat ihan uudet ulottuvuudet aasialaisen ruokakulttuurin muodossa riisin kavereina. Vaikka kukin annos oli jo itsessään kooltaan pieni ja me vielä yritimme parhaamme mukaan ennakoida kaikkia seitsemää ruokalajia, oli jälkiruoan jälkeen vatsat täytetty kyllä kerralla kokonaiseksi viikoksi. En pysty käsittämään niitä tyyppejä, jotka selviytyvät 15 ruokalajin kattauksista kunnialla. Ehkä tämäkin ruokailumuoto on taitolaji, jota tulisi treenata säännöllisesti, jotta siinä voisi menestyä...



Kaiken kaikkiaan ilta oli upea kokemus ja toi todellakin sitä kuuluisaa pientä luksusta arkeen. Oli myös hienoa löytää tällainen helmi Helsingin syövereistä varsinkin, kun oma ravintolakokemukseni pääkaupunkiseudulla on rajoittunut jo pitkään vain keskustan Vapianoon ja Iguanaan. Ehkä sitä pitäisi alkaa tutkiskella omaa kotikaupunkiaankin astetta tarkemmalla silmällä, eikä vain Turkua ja Kuopiota, heh.



Mutta kuten aina pienen hemmottelun jälkeen, pudotus arkeen tapahtuu surullisen kuuluisasti käytännössä aina liian kovaa ja korkealta. Mama -nuudelit ja kaurapuuro tosin pelastavat monen opiskelijan loppukuun viimeiset päivät, joten tähän tuttuun ja turvalliseen on kiitettävän miellyttävää palata pienen syrjähypyn jälkeen. Kiitos tästä siis Farangille.


-E

keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Valelääkäri

Viime viikolla koitti jo pidempään jännitetty kaksipäiväinen, kun meidän fuksien vuosikurssi pakkasi uunituoreet ja klinikkavalmiit sisäkenkänsä sekä anatomian atlakset (tai vähintään jotkin anatomian flashcardsit) reppuihin ja laukkuihin, ja suuntasi kohti terveyskeskuspäivien paikkakuntia. Itse olin syyskuun puolella järjestetyllä TK -ilmoittautumisella päätynyt rustaamaan nimeni Joensuun terveyskeskukseen. Isovanhempani sattuvat asumaan kyseisellä paikkakunnalla, joten reissu ei mahdollistanut ainoastaan vuorenvarmaa majoituspalvelua, vaan samalla myös heidän näkemisensä pitkästä aikaa. Mutta turha sitä on kiistää, etteikö olisi ollut mukavaa myös lähteä torstaiaamuna jo ennen auringonnousua kohti ensimmäistä kosketusta lääkärin elämään suoraan mummon aamupalapöydän äärestä...




Terveyskeskuspäivät ovat osa meidän Johdatus lääketieteeseen (JOL) -kurssia ja sen tarkoituksena on perehdyttää uunituoreet lääketieteen fuksit siihen, mitä terveyskeskustyö ja ennen kaikkea lääkärin työ käytännössä on. Meidän tehtävä vierailulla oli seurata hiljaa ja asiantuntevan näköisinä huoneen nurkasta meitä ohjaavan lääkärin vastaanottoa ja kiinnittää huomiota tämän ja potilaan väliseen vuorovaikutukseen. Näistä parista TK -päivästä kirjoitettiin sitten vierailun jälkeen raportti kurssin suorittamiseksi. 




Jännitin torstaiaamuna terveyskeskukselle lähtöä aivan järjettömän paljon, mutta päästessäni paikan päälle ja saadessani lääkärintakin harteilleni mukavien ihmisten opastaessa koko ajan vieressä, rauhoittui panikoiva mieleni nopeasti. Seurasin ensimmäisenä päivänä yhteensä viittä eri henkilöä: kahta sairaanhoitajaa ja kolmea lääkäriä. Toinen päivä vierähti sitten vain yhden ohjaavan lääkärin vastaanottoa seuratessa. 
Olin aikaisemmin pitänyt melkein itsestäänselvyytenä sitä, että terveyskeskuslääkärin työ on verrattain melko tylsää toimistossa istumista kaikki päivät läpeensä, mutta todellisuus olikin jotain aivan muuta. Potilaita oli päivän aikana laidasta laitaan eri ikäluokista mitä moninaisimmilla taudinkuvilla ja lääkärin diagnoosin kehittymistä pala palalta oli jännittävää seurata vierestä. Sain vastauksia moniin mieltä askarruttaneisiin kysymyksiin ja ennen kaikkea meikäläiselle selvisi, mitä ne lääkärit oikein tekevät potilaan lähdettyä sieltä vastaanottohuoneesta. 






Kaikkihan tietää sen tunteen, kun odottaa käytävässä omaa vuoroaan ja edellinen potilas lähtee lääkärin huoneesta. Aikaa kuluu. Ja kuluu. Ja sä vaan odotat. Ehdit jo kuvitella lääkärin juomassa kahvia ja pelaamassa pasianssia jalat nostettuna työpöydälle, kun hän avaakin oven ja kutsuu sinun nimeäsi käymään peremmälle. Mikä on tuo lääkärien välitaukojen salaisuus?
Sillä hetkellä, kun potilas lähtee resepti kourassaan vastaanotolta, alkaa lääkäri kirjoittamaan (tai sanelemaan, kuten yllättävän moni lääkäri näytti tekevän) äskeisestä käynnistä sairaskertomusta potilastietojärjestelmään, kirjoittamaan lähetteitä tai täydentämään potilasta koskevia lomakkeita. Tämän jälkeen alkaa seuraavan potilaan sairaskertomushistorian lukeminen ja täten tulevaan potilaaseen etukäteen perehtyminen. Vasta tämän jälkeen potilas kutsutaan sisälle. Vastaanottoaikojen lipsuminen aikataulusta ei koko tämän prosessin valossa olekaan enää niin mahdotonta ymmärtää!





Parasta TK -päivissä oli kyllä ennen kaikkea se, että lääkärit ja hoitajat antoivat minunkin osallistua joidenkin potilaiden tutkimiseen! Pääsin muun muassa kuuntelemaan stetoskoopilla keuhko- ja sydänääniä niin seniorilta kuin 6 viikkoiselta vauvaltakin, katsomaan potilaan tulehtunutta korvaa (hoitaja antoi minun vieläpä katsoa hänen omaa tervettä korvaansa ihan vain vertailun vuoksi potilaan lähdettyä!) sekä tunnustelemaan hanskoin turvonnutta leikkaushaavaa. Molempina päivinä pääsin myös mukaan TK:n toimenpidehuoneeseen seuraamaan jopa kirurgisiksikin luonnehdittavia haavan tikkauksia ja koepalan ottoa. 

Näiden kahden päivän jälkeen katosi todellakin viimeisetkin epäilykset siitä, etteikö tämä olisi oikea alani. Fiilikset olivat niin katossa, kun lähdin terveyskeskuksesta perjantaina, että ohikulkijatkin saivat osansa onnellisen fuksin leveästä hymyilystä! Nyt täytyisi vain malttaa opiskella huolella tämä prekliininen, vaikka mieli hinkuisikin jo klinikkaan... :) Motivaatio anatomian pänttäykseen saikin yhtäkkiä ihan uudet mittasuhteet.



-E   



maanantai 18. syyskuuta 2017

Kaksi viikkoa pelkkää kultaa



Perjantai 1.9.2017 
Kello soi ensimmäisen kerran jo aamuseiskalta, sillä olin edellisenä iltana jättänyt reilusti torkutusaikaa tähän kyseiseen aamuun, huono herääjä kun yleensä olen, mutta hyppäänkin sängystä heti virkeänä ylös. Tänään on tärkeä päivä. Naksautan kahvinkeittimen päälle ja silmäilen päivän hesarin läpi puolivillaisesti. Tänään ei kiinnosta Brexit neuvottelut eikä hallituksen talousuhittelut.   
Harjaan hieman hermostuneena hiuksiani ja juon kolmatta kuppia kahvia samalla kun valitsen päivän asua. Tänään se viimein koittaa, eka päivä lääkistä. 




 Nyt on ensimmäiset kaksi viikkoa takana ja aika tuosta ekasta koulupäivästä on kulunut kuin siivillä. Jokainen päivä on ollut täynnä uusiin ihmisiin tutustumista (aloittihan meitä yli 170 uutta fuksia tänä vuonna, joten tutustuminen käy jo työstä) unohtamatta kuitenkaan uuteen opiskeluympäristöön tutustumista ja tietenkin itse opiskelun aloittamista. Meillä tosiaan alkoi anatomian luennot jo heti ensimmäisellä kokonaisella kouluviikolla ja sittemmin sitä on miltei puolipaniikissa pyrkinyt pysymään kaikkien uusien latinankielisten termien ja nimistöjen perässä, sillä niitä tulee kerralla paljon. Alkupaniikkia on onneksi päässyt lievittämään lukuisissa Kuolon bileissä ja seuraavana aamuna luentosalissa vallitseva väsymyksen ja heikotuksen ilmapiiri luo mukavasti yhteishenkeä uusien medisiinarialokkaiden keskuuteen.








Ensimmäinen päivä kului lähinnä tervetulotilaisuuden sekä tuutorryhmiin jakamisen merkeissä ja huipentui päivän päätteeksi Ekan illan bileisiin. Viikonloppuna sitten jatkettiin tutustumista puistohengailun ja erilaisten aktiviteettien parissa pääosin Valkeisten rannalla. Jo näiden ensimmäisten päivien aikana ehti tutustumaan monipuolisesti ihmisiin yli tuutorryhmärajojenkin ja ei voinut muuta kuin ihmetellä, kuinka upea porukka meillä onkaan kasassa. Edessä on todellakin unohtumattomat 6 vuotta! 

Yliopistokampusta

Ensimmäisen varsinaisen kouluviikon alku tapahtui verrattain pehmeästi pelkillä fuksien infotilaisuuksilla, mikä oli ihan tervetulluttakin, sillä ehkä jopa liiankin nopeasti koulun alusta koittanut fuksitapahtuma kaupunkisuunnistus aiheutti allekirjoittaneille heti alkuviikosta hieman harmaita hiuksia: tuutorryhmien piti nimittäin lyhyellä aikataululla keksiä jo keskiviikoksi itselleen pettämätön teema, jonka mukaan pukeutua ja kiertää rasteja ympäri Kuopion keskustaa. Lääkisteemaa ei-niin-luovasti soveltaen meidän ryhmämme päätyi pukeutumaan leikkaussalista suoraan viihteelle lähteneiksi kirurgeiksi ja mukaan kierrokselle saimme Kuolon perinteitä kunnioittaen luovia kuljetustapoja vaativan viestikapulan. Meidän ryhmää arpa suosi tänä vuonna 30 kiloisella täytetyllä autonrenkaalla. Onneksi se ei menoa loppujen lopuksi suoranaisesti haitannut, ainoastaan hidasti...











Rastitehtävä Lentävä fuksi: Check.



Kaupunkisuunnistus päättyi illalla jatkoihin Kuopion Ilonassa, jossa julistettiin parhaan pukuteeman ja koko rastikierroksen voittaneet joukkueet. Oma porukkamme ei päässyt palkinnoille asti, mutta päivä oli mahtava ja jatkot todella kruunasivat rastikierroksen! Ja kuten arvata saattaa, seuraavana aamuna pystyi (kukin enemmän tai vähemmän) hehkeänä raahautumaan yliopistolle ihka ensimmäiselle anatomian luennolle... 
     Anatomian alkamisesta lähtien onkin päivien tyhjät tunnit kuluneet lähinnä latinankielisten rakenteiden pänttäilyssä ja pientä syysflunssaa sairastettaessa. Kurssit alkavat pikkuhiljaa käynnistyä ja lokakuun terveyskeskuspäiville avautui ilmoittautuminen viime viikolla. Myös kurssimme vastuuhenkilöt valittiin ensimmäisen viikon lopussa ja itse tulin valituksi jaetulle kunnialle hoitaa kurssillemme nuo kauan odotetut mustat buranahaalarit! Eli kyllä, musta tuli haalarivastaava. Niidenkin hoitaminen käynnistynee kunnolla tässä lähipäivinä. Kiirettä siis pitää...



Junaopiskelua välillä Kuopio-Helsinki


Opiskelun ja vastuuhommien vastapainoksi täytyy tietysti olla myös hyvät bileet. Vaikka kaupunkisuunnistus oli mahtava, ei se vetänyt vertoja toisen lääkisviikon Toogille. Toogat ovat käytännössä Kuopion lääkisfuksien medisiinarikaste, jonka jälkeen meitä voi vasta kutsua todellisiksi medisiinareiksi (eli vähän kuin kastajaiset muissa tiedekunnissa). Toogat oli siis pakko kokea pienestä syysflunssastakin huolimatta.
Päivä alkoi käytännössä suoraan luennon jälkeen etkoilla yhden tuutorin kotona, jossa meille autettiin toogat päälle ja huolehdittiin myös jotain kiinteää ruokaa vatsaan ennen illan rientoja.  Sitten lähdettiin marssimaan kohti Kuopion keskustaa ja Snellmannin puistoa.

© Kata







Perussääntönä on, että toogan lisäksi vaatteita saa olla yhtä monta, kuin vuosikurssin numero osoittaa: esimerkiksi LT3:illa kolme, LT2:illa kaksi ja fukseilla juurikin se yksi. Miehillä kyseinen vaatekappale on perinteisesti ollut vasemman jalan sukka ja naisilla valinta vapaa niiden kahden välillä... Onneksi toogat hankitaan erillisestä kangaskaupasta, jolloin voi sentään olla käytännössä varma tekstiilin peittävyydestä.

@ Snellmannin puisto


Melkein medisiinareita jo!
Snellmannin puistossa suoritettiin perinteiset menot medisiinarikastetta varten, kuten Snellmannin patsaan seppelöinti ja toogittaminen, sekä punaisen ristin piirtäminen fuksien otsaan. Samalla käteemme jaettiin pienellä valkoisella lapulla latinankieliset sanat, joita meidän tuli laulaa Suvivirren melodialla marssiessamme takaisin kauppatorille ja siellä olevan suihkulähteen ympärille koko ajan laulaen. 



Ennen varsinaista medisiinarikastetta lausuimme ohjaavan tuutorin perässä aitoa Hippokrateen lääkärivalaa muistuttavan (en kuullut kaikkia lauseita suihkulähteen perälle, niin en mene takuuseen Hippokrateesta) valan ennen kuin rakkaat tuutorimme avuliaasti työnsivät meidät kaikki lähteeseen. Itse onnistuin pelastamaan kaatumiseni ja kastumaan vain jaloistani, mutta osa fukseista rypi vedessä kyllä aivan koko vartaloaan myöten. Kuopion syyskuinen lämpötilakaan ei auttanut kylmästä vedestä toipumista, mutta onneksi bussikyytien määränpäässä, 2km päässä keskustasta sijaitsevalla Kuolon kerhotalo Vitriinillä oli odottamassa lämpimät saunat kylmettyneitä fuksiparkoja varten sekä tietenkin jatkot



© Kata

© Kata


Seuraavana aamuna en ollutkaan sitten enää ainoa, joka köhi ja niiskutteli luentosalissa kuunnellen luentoa selkärangan rakenteista...
Mutta ennen kaikkea, sillä hetkellä todella huomasi olevansa lääkiksessä, kun illan lämmikkeiden aiheuttaman päänsäryn ja toogien tuoman vilustumisenkin uhalla luentosali oli täpötäynnä uunituoreita medisiinareita läppärit ja muistiinpanovihot auki. Ja minä yksi heistä. 
     Nämä pari viikkoa ovat olleet aivan huikeat ja odotan innolla, mitä tulevat kuukaudet ja vuodet tuovat vielä tullessaan. Toistaiseksi lähitulevaisuudessa on tiedossa terveyskeskuspäivät lokakuussa, jolloin pääsemme seuraamaan terveyskeskuslääkäriä työssään parin päivän ajan osana JOL (Johdatus lääketieteeseen) -kurssia ja anatomian harkat (päästään operoimaan niveliä!). Odottavaisin mielin siirrynkin tästä siis lukemaan luentodioja ja pänttäämään rintakehän luita... Apertura thoracis superior!  



***

-E