keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Pakkasta ja Buranoita


Hyytävät terveiset Kuopiosta! Koko elämäni täysipäiväisesti Etelä-Suomessa asuneena puoli metriä lunta ja miinus kaksikymmentä astetta ovat luoneet välillä jopa lähes ylitsepääsemättömän esteen kohdattavaksi, kun aamukuudelta punnitsen vaihtoehtojani lämpimän sänkyni ja yliopistolle lähtemisen välillä. Onneksi isältäni jouluna lahjaksi saadut toppahousut ovat auttaneet meikäläisen kaltaista vilukissaa kallistumaan toistaiseksi useammin aamuluennoille lähtemisen kuin sänkyyn jäämisen puolelle.
Kyllä, luitte oikein: toppahousut. Tuo yläasteella tyylitietoisena teininä vaatekaapista pysyvästi karkoitettu vaatekappale on tehnyt hiipivän paluun elämääni vieden mukanaan viimeisetkin rippeet ulkonäköpaineista. Olosuhteiden (Kuopion) pakosta on ollut munkin viimein aika astua aikuisuuden tuomaan ajattelutapaan, jossa lämpö ja mukavuus voittavat tyylitietoisen farkuissa palelemisen.





Samoihin aikoihin, kun pakkanen ja lumi saavuttivat Pohjois-Savon kaukaisen maakunnan, saavuttivat myös mustanpuhuvat haalarimme viimein cursuksemme tammikuun puolivälissä. Näin haalarivastaavana tuntui ihan tajuttoman hyvältä, kun haalarikastajaispäivänä kurssimme yli 160 haalaria oli viimein jaettu omistajilleen ja saimme vetää ne ensimmäistä kertaa jalkaan. Varsinkin näin viimeiset kolme vuotta mustia buranahaalareita kateellisena etäältä katselleena voin viimein onnellisena sisäistää sellaiset nyt myös itsekin omistavani. Pitkään lääkishakijan identiteetin omanneena niiden jalkaan vetämistä voisikin verrata ehkä eräänlaiseen zen-tilaan, heh. Sisäinen rauha siis viimein saavutettu!


Kaikin puolin, vaikka sponsorien hankinnassa ja itse haalarien tilaamisessa oli oma työmaansa, tuntuu se kuitenkin niin upealta saada tällainen projekti viimein päätökseen ja päästä nyt nauttimaan työnsä tuloksista kaikissa tulevissa opiskelijariennoissa. 
Itse olin ehtinyt vieläpä kerätä aimo kasan haalarimerkkejä säilöön opiskeluajoiltani Turussa, joten haalarien saapuminen merkitsi mulle myös monta myöhäiseksi venynyttä iltaa kotikoloni uumenissa iskien neulaa vuoron perään ensin sormeeni ja sitten kämmeneeni haalarimerkkejä paikoilleen ommellessani. Mutta kuten Musta Barbaarikin aikoinaan ensimmäisen kerran totesi: ei kipuu ei hyötyy, ja sama pätee haalareihin. Sormenpäät turvonneena voin todeta niiden olevan nyt todella hianot! Ja haalarit vieläpä mahdollistavat Kuopion pakkasten uhmaamisen tyylikkäällä tavalla, sillä voinhan tästedes aina piilottaa tyylitiedottomat toppahousuni Kuolon mustiin! Meikäläisen talvityyli ei ehkä olekaan siis vielä ihan menetetty... :) Toppahousut jalkaan siis jatkossakin.




***
-E

perjantai 12. tammikuuta 2018

TULITUKKA

Mä harvemmin teen mitään uudenvuoden lupauksia. Oikeestaan en tee niitä käytännössä koskaan. Jotenkin tuntuu tyhmältä aloittaa seuraava vuosiluku alusta ikään kuin puhtaalta pöydältä, vaikka juuri taakse jätetty vuosi on edelleen vain muutaman tunnin tai päivän verran takanapäin. Varsinkin, kun oma elämä pyörii nykyään lähinnä koulun saneleman lukuvuosikierron mukaan, virallinen "uusi vuosi" tuntuu mulle olevan lähinnä keskellä vuotta ja on siten entistäkin vähemmän merkityksellinen uuden aikajakson alku. Silti on kuitenkin kiva ajatella vuodenvaihteen tuovan jotain uutta tullessaan. Isompia muutoksia elämään harvemmin voi suunnitella itse kauheasti etukäteen, mutta onneksi maailma on täynnä lukuisia pienempiä asioita, joilla arkielämään voi tuoda ripauksen uutuudenviehätystä ja tehdä siitä siten hieman erityisempää. Ja mikäpä olisikaan parempi tapa aloittaa vuosi 2018, kuin uudet hiukset?



Niin radikaali en ollut, että olisin suostunut luopumaan punaisesta hiusväristä, mutta sen päivittäminen uudempaan lookkiin tuntui kuitenkin olevan paikallaan. Hiustrendeissä (ja muodissa muutenkin) oon aina ollut hieman hitaasti lämpenevää sorttia ja niinpä ei liene kovin suuri yllätys, että innostuin dipdye- tai ombre-värjäyksestä vasta nyt, kun kyseinen trendiaalto on lipunut jo kauan aikaa sitten ohitse. Halusin kuitenkin tuon värjäystyylin toteuttaa ja perulaisesta muotibloggaaja Luanna Perez-Garreaudista inspiroituneena halusin tehdä sen vaalentamalla punaisten hiusteni latvat ja luoda niihin siten tulitukkaefektin.
    Näillä ajatuksin astelin ehkä hieman uhkarohkeastikin Kuopion Sokokseen, ostin vaalennusaineen ja tummanpunaista hiusväriä, suuntasin kotiin ja aloin värjäämään. 
Hiusten suhteen en yleensä halua ottaa liikaa stressiä, koska vaikka yksi tyylikokeilu ei lopputulokseltaan omaa silmää täysin miellyttäisikään, kasvavat hiukset aina takaisin ja pieleen mennyttä väriä voi korjata kohti parempaa. Hiukset ovat vain hiuksia. Sitä paitsi kotivärjäyksen mahdollisesti epäonnistuessa itseäni ainakin harmittaa reilusti vähemmän, kuin epäonnisen kampaamokäynnin jälkeen, sillä värjäysvirheestä on tällöin turha syyttää ketään muuta kuin itseään. Kampaajalta taasen uskaltaa jo edellyttää sitä täydellistä lopputulosta, kun siitä on kerran maksettukin, ja pettymys onkin näissä tapauksissa ainakin itselläni tuhottoman suuri. Kuka nyt ei olisi ainakin kerran lähtenyt kampaajalta itkuisena kotiin, kun lopputulos ei ollut lähelläkään omaa visiota. Kotivärjäys siis kunniaan! 




Liukuvärjäyksen toteutus kauppavärein oli loppujen lopuksi jopa yllättävän yksinkertaista. Värjäsin ensin hiusten tyven punaiseksi levittäen värin ainoastaan 2/3 hiusten pituudesta, annoin vaikuttaa ja pesin värin pois. Tämän jälkeen kuivasin latvat, levitin niihin vaalennusaineen samalla häivyttäen sitä osaan jo punaiseksi värjätyistä hiuksista, annoin taas vaikuttaa ja pesin pois. Syy, miksi värjäsin tyven ja latvat erikseen enkä samalla kertaa, oli nimenomaan välttää juuri vaalennetun latvan värjääntyminen punertavaksi hiusvärien pesun yhteydessä, valkaistu hius kun tuppaa ottaa helposti mitä tahansa väriä sisäänsä hiusrakenteen ollessa täysin auki. Tarkoituksenani ei nimittäin yllättäen ollut toteuttaa liukuvärjäystä puna-puna -väriyhdistelmällä...




Kotivärjäyksestä huolimatta olen lopputulokseen varsin tyytyväinen, vaikkei häivytysalue hiusten keskivaiheilla täysin täydellisyyttä hivokaan. Ainakin tällä hetkellä koen kyseisen tyylin tulleen ehdottomasti jäädäkseen, sillä en ole aikoihin tuntenut oloani yhtä itsevarmaksi, kuin nyt. Pienillä muutoksilla todella saa arkeen uutta voimaa ja kouluun paluu ei olisi voinut tapahtua paremmissa tunnelmissa, kuin se nyt tammikuussa tapahtui. 
Hyvillä mielin voin siis hetkeksi sysätä skeptisyyteni vuodenvaihteen romantisoinnista syrjään ja todeta: mitä ikinä vuosi 2018 eteeni tuokaan, olen siihen valmis. 
<3



***
-E