perjantai 23. lokakuuta 2020

My Day: Kuinka tehdä etäopiskelusta mahdollisimman tehokasta?

 Herätyskello soi ensimmäisen kerran 07:20 kuten niinäkin aamuina, kun olisin menossa harkkaan kysille. On torstai 22.päivä lokakuuta ja lukarini on tältä päivältä tyhjillään pienryhmien ja muun opetuksen suhteen. Se ei kuitenkaan tarkoita, että tiedossa olisi vapaapäivä. Päinvastoin. 

Kirurgian kurssi on käynnistynyt maanantaina ja vaikka olen useamman tunnin ajan valmistautunut jokaiseen tällä viikolla pidettyyn pienryhmäopetukseen koen, että asioita pitäisi vielä kerrata ja syventää. Lisäksi yleislääketieteen ja terveyskeskusopetuksen kursseja varten pitäisi harjoitella erilaisten lääkärintodistusten kirjoittamista. Aletaan siis hommiin!



Nousen ylös viidennen torkutuksen jälkeen ja raahaudun keittiöön silmät edelleen puoliksi ummessa. Ulkona on vielä pimeää ja näen sekaisin olevan tukkani heijastuksena keittiön ikkunasta. Laitan aamukahvin tippumaan ja menen pesemään hampaat. Kuin tilauksesta kahvi valmistuu parahiksi juuri, kun laahustan keittiöön takaisin ja kaadan sitä itselleni ison kupillisen. Ryys. Nyt on parempi.

Etäopiskelu kotona on harvinaisen takkuavaa poikkeuksetta aina. Koen itse saavani parhaiten aikaiseksi, kun maisema vaihtuu kodin seinien sisältä joko yliopiston kirjastoon tai KYSin opiskelutiloihin. Vallitsevan koronatilanteen vuoksi koen kuitenkin vastuullisemmaksi välttää sinne lähtemistä silloin, kun ei ole pakollista opetusta. Mutta jos muutenkin olisin menossa esimerkiksi KYSille pienharkkaan, koen paikan päälle opiskelemaan jäämisen olevan luontevampaa. 

Nyt täytyisi kuitenkin saada aikaan kotona ja osata välttää kaikkia sen tarjoamia muita virikkeitä. Olen laatinut sotasuunnitelman.



Juon kahvini ja syön aamupalan. Petaan sängyn: en aio mennä sinne enää takaisin ennen iltaa, tämä on päätös. Meikkaan, kuin olisin lähdössä oikeasti jonnekin ja tunnen heti silmäni muuttuvan skarpimmiksi auki pysymisen suhteen (johtuuko meikistä vai kahvista, ken tietää). Venyttelen vähän jäseniä auki olkkarin matolla ja siivoan opiskeluympäristöni. Olen valinnut kaksi opiskelupistettä, joissa aion tänään työskennellä: keittiön pöydän ääressä sekä makuuhuoneen nurkkaan rakentamani seisomapöydän luona. Vaihdan vaatteet vielä yökkäristä mukavaan, mutta skarpimpaan farkku-huppariasuun ja kaadan aamun kolmannen kupin kahvia. Kello on tässä vaiheessa kymmenen ja olen valmis aloittamaan.

Shoutout muistiinpanotekniikasta muuten kollega Tiia Suomalaisen videoille! Tosin aikapaineen vuoksi en käytännössä ikinä ehdi näitä pänttäämään siten, kuin kyseinen opiskelutekniikka suosittelisi, mutta muistiinpanojen tekoon Excel sopii paremmin kuin hyvin :)

Suunnitelmani on yksinkertainen: aion pyrkiä rytmittämään opiskelua mahdollisimman selkeästi lyhyihin, mutta tehokkaisiin pätkiin. 

Asetan herätyksen soimaan 30 minuutin päähän, pistän puhelimen pois ja alan kirjoittamaan muistiinpanoja nivustyrien hoitopolusta makuuhuoneen seisomapöydällä. Puolen tunnin päästä, kun kello soi, lopetan ja käyn keittiössä juomassa vettä. Vilkaisen vähän puhelinta. 10 minuutin tauon jälkeen asetan uuden herätyksen puolen tunnin päähän ja jatkan. Opiskelua on yhteensä takana tunti, kun kello soi toisen kerran ja olen melko lailla valmis tyrien suhteen. Kävelen hieman ja venyttelen jäseniä. Selaan instagramin fiidiä. Jalkoja ja selkää alkoi jo hieman pakottaa reilu tunnin paikallaan seisominen, joten vaihdan opiskelunurkkani keittiönpöydän ääreen. Asetan uuden herätyksen 30 minuutin päähän ja aloitan päivystysurologian aihealueen läpikäymisen. 

Vuorottelen istuma- ja seisomapisteitäni opiskelupaikan suhteen pitkin päivää, tehden töitä tehokkaasti aina 30 minuutin pätkissä. Saan luettua läpi melkein kaiken, mitä pitikin ja samalla kertautui hyvin mieleen kuluneiden pienharkkojen asiat. Kahden maissa iltapäivällä nälkä yllättää ja päätän pitää ansaitusti tunnin lounastauon. 


Lounas väsyttää ja koen ylitsepääsemättömän vaikeaksi aloittaa uudestaan opiskelua. Vielä pitäisi lääkärintodistuksia harjoitella. Päätän lähteä heittämään pikku happihyppelyn kirpeään syysilmaan ja palaan posket punaisina takaisin sisälle. Nyt jos koskaan täytyy aloittaa se toinen puoliaika opiskelemisen suhteen. Avaan läppärin ja rupean 30 minuutin ajaksi hommiin. Väsymys yllättää jo puolen tunnin kuluttua ja teen 10 minuutin tauolla muutaman burpeen olohuoneen matolla. Hengästyttää ja hiki tuli, mutta edelleen ajatus takkuaa. Avaan Nocon. 

Yhteensä kolme kahvikuppia kofeiinia sisältävä aminohappojuoma tekee tehtävänsä ja paahdan iltapäivän opiskelut läpi Einsteinin lailla. Putkinäköisyys opiskeltavia asioita kohtaan sulkee silmät ympäristöltä täysin, enkä edes meinaa kuulla herätyksiä, jotka ystävällisesti ilmoittavat tauoista. Halu paahtaa pari tuntia putkeen kofeiinin voimalla on suuri, mutta pidän tauot kuitenkin. Käyn juomassa vettä.

Kun kello alkaa lähennellä ilta kuutta, suljen läppärin ja menen tekemään pientä välipalaa. Olen varannut seitsemäksi crossfit-treenin ja edellisestä ateriasta on kulunut jo neljä tuntia. Fiilis on hyvä, sain tehtyä käytännössä kaiken, mitä pitikin ja päällimmäisenä ajatuksena on onnistuminen. 


Iltatreeni on parasta pään nollausta mitä tiedän. Varsinkin, kun päivä on kulunut pitkälti vain ajatustyötä tehdessä, tulee treeni todellakin tarpeeseen. Lisäksi, vaikka tuo itse kyhäämäni seisomapöytäratkaisu helpottikin päivän inaktiivisuuttani jossain määrin suhteessa pelkkään istumatyöhön koen silti, että kroppa todella kaipaa sen fyysisen rääkin vielä päivän päätteeksi. 
En tiedä mitään parempaa, kuin raahautua lihakset väsyneenä kotiin treeniltä, käydä suihkussa ja tehdä hyvä iltapala, jonka kanssa käpertyä sohvannurkkaan katsomaan jotain hömppää, yleensä Netflixiä. Tänään vuorossa oli kuitenkin poikkeuksellisesti Disney+ ja lapsuuden nostalgiahuuma...

Istun nyt sängyllä kirjoittamassa tätä postausta ja kovasti tekisi mieli vielä avata Moodle ja tehdä sieltä muutama suorite pois huomiselta. Haluaisin kirjoittaa, että opin tämänpäiväisestä opiskelun rytmittämisestä sen, että osaa päästää illalla paremmin vapaalle ja että suljen nyt läppärin kannen huomisaamuun asti. Rehellisyyden nimissä on kuitenkin pakko todeta, että en niin taida kuitenkaan tehdä, vaan kyllä tässä taidetaan hetki vielä tutustua opintomateriaaleihin. Heikkouteni on koko opiskeluaikani ollut niin sanottu iltasykkiminen eli olen poikkeuksetta aikaansaavin versio itsestäni vasta illalla. Niinpä taidan hyödyntää tätä aikaansaavuutta vielä jokusen aikaa ja sitten menee tämäkin duracel nukkumaan (lupaan). Aamulla odottaa enää Yleislääketieteen kurssin etäseminaari ja sitten pääsee ansaitun viikonlopun viettoon. Ensimmäinen viikko kirurgian blokkia siis lähes paketissa jo! 

Hyvää yötä<3

***

-E

sunnuntai 18. lokakuuta 2020

Pyörtyilevä kirurgi osa 2: Olenko päässyt polvikammosta eroon?



Osa varmasti muistaa heikkouksiani avaavan postauksen Pyörtyilevä kirurgi kolmen vuoden takaa fuksivuodeltani. Siinä kerroin nimittäin hieman ehkä jopa vaietusta asiasta eli lääkisopiskelijan pyörtymisestä dissektioiden yhteydessä sekä valotin hieman taustoja tilanteen äitymiseen. 
Tarkennuksena nyt ennen tarinan jatkumista, että tilanne tapahtui nimenomaan sian polven avauksessa, eikä koko ihmisruumista käsittävissä dissektioissa (siltä varalta, että sana dissekointi mielletään väärin ainoastaan ihmistä koskevaksi).

Sian kanssa yhteistyö jatkui myös LT4:lla elokuussa kirurgian ompeluharkan muodossa!

Polvi nivelenä jännitti mua fuksivuonna tulevia opintoja ajatellen ihan valtavasti. Erityisesti tuon itsenikin yllättäneen reaktion jälkeen. Miten ikinä tulisin selviämään patellarefleksin testaamisesta polvivammojen diagnostiikasta puhumattakaan? Vastauksen näihin mietteisiin antoi lääkiksen neljän vuosikurssi ja ortopedian opintokokonaisuus.
Meillä kuuluu nimittäin kyseisen kurssin suoritusvaatimuksiin yhden tekonivelleikkauksen seuranta KYSillä: joko lonkan tai polven tekonivelen asennus. Ja ai että! Arvatkaa vain kumpi nivel osui omalle seurannalleni. Kyllä vain, polvihan se sieltä.


En tiennyt etukäteen, kumpaa niveltä leikkaus koski. Se selvisi mulle vasta siinä vaiheessa, kun anestesiayksikkö oli hoitanut oman osuutensa ja hoitajat alkoivat asettaa leikattava jalkaa oikeaoppiseen leikkausasentoon. Tunsin heti sykkeeni nousevan ja hengittelin maskini takana pakotetun rauhallisesti. Kyllä tämä tästä. Aion vain seurata leikkausta etäältä. Siinä vaiheessa leikkaava ortopedi astuu saliin ja kysyy, haluanko avustaa leikkauksessa. Ajattelen kauhuissani En, mutta ääneen sanon "Joo, miksipä ei. Oppiipahan enemmän läheltä seuraamalla." 
Yleensä sanoisin, että aina täytyy uskaltaa sanoa ei. Tällä kertaa olen kuitenkin iloinen, etten uskaltanut. Sen jälkeen, kun hoitaja oli auttanut päälleni steriilit leikkausvaatteet sekä leikkauskypärän, asetuin assarin paikalle toiselle puolelle polvea ja vastapäätä leikkaavaa ortopediä. En ollut maininnut sanallakaan tilanteen jännittävyyttä, mutta silti minua ohjeistettiin useampaan kertaan mainita heti, jos alkaa yhtään heikottaa tai pyörryttää. Jännitykseni mahdollista odottamatonta reaktiota kohtaan helpottui tästä ohjeistuksesta heti. 

Leikkaus alkoi ja kesti vajaan tunnin. Tein kaikki, mitä ortopedi ohjeisti niin hyvin ja varmoin käsin, kuin osasin. Tunnustelin pariinkin kertaan oloani itseään tuulettavan kypärän sisällä, josko mua heikottaisi tai huimaisi, mutta en saanut yhtäkään vastaavanlaista tuntemusta kiinni. Sen sijaan koin koko polven leikkaustilanteen mielenkiintoisena, kiehtovana ja jännittävänä. 
Operaation jälkeen ortopedi tarjosi mahdollisuutta avustaa myös seuraavassa leikkauksessa, mutta tällä kertaa uskaltauduin kieltäytyä tarjouksesta. Ihan niin huimapää en ole, että olisin lähtenyt uhmaamaan tätä yhtä onnistumista revanssikierroksella. 

Huhhuh. Kai se vain on todettava, että ihan huomaamatta on kuljettu jo aikamoinen matka tämänkin projektin osalta. En voisi olla ylpeämpi tai iloisempi tästä kokemuksesta.


***
-E
 

torstai 15. lokakuuta 2020

LT4 alkusyksy: Fysiatriaa ja ortopediaa

 


Nelosvuosi lääkistä starttasi elokuun alussa suurella määrällä etäluentoja kirurgiaa, psykiatriaa sekä yleislääketiedettä. Hyppy arkeen kesälaitumilta palaamisen jälkeen tapahtui siis jotakuinkin suoraan syvässä päädyssä.
Heti ensimmäisen kolmen viikon jälkeen meillä oli edessä jo ensimmäinen tentti, nimittäin kirurgian pelätty alkukuulustelu: pelätty siksi, että koealueeseen kuului käytännössä koko kirurgian viisiviikkoisen kurssin sekä fysiatrian kanssa käytävän ortopedian sisältämät asiat. -kolmeen viikkoon päntättävänä. 
Lopputulos tentistä ei kuitenkaan ollut niin paha kuin olisi voinut alkujärkytyksen perusteella odottaa ja hyvällä valmistautumisella siitä selviytyi jopa ihan kunnialla.




Kuopion lääkiksessä neljäs opintovuosi eroaa paljolti kolmannesta, jota vuorostaan dominoi pitkälti sisätautien laaja opintokokonaisuus.
Nelosella koko vuosikurssi nimittäin jaetaan yhteensä neljään noin 40 opiskelijan blokkiin (=ryhmiin A, B, C ja D), jotka käyvät vuorollaan opintosuunnitelman mukaiset kurssit: kirurgia, fysiatria ja ortopedia, neurologia ja neurokirurgia sekä psykiatria. Näin ollen samaan aikaan, kun osa aloittaa vuotensa esimerkiksi kirurgialla, osa aloittaa taas psykiatrialla. Yksi blokki kestää aina viisi (5) viikkoa päättyen kyseisen oppiaineen lopputenttiin. Tämän jälkeen blokki vaihtuu ja seuraavat 40 opiskelijaa aloittavat kyseisen oppiaineen opiskelun. Piiri pieni pyörii, kunnes koko vuosi on kasassa ja kaikki opiskelijat ovat käyneet kaikki blokit läpi. 



Oma nelosvuoteni alkoi fysiatrian ja ortopedian blokilla. Alkusyksy olikin monilta osin eräänlainen takauma fuksivuoteen, sillä sekä fysiatrian että ortopedian opiskeleminen edellyttää hyvää anatomian hallintaa. 
Enkä aio valehdella: useamman kuin muutaman lihaksen ja hermon nimi oli päässyt unohtumaan sitten fuksivuoden, sillä niitä ei ole kovinkaan monen kurssin yhteydessä joutunut kertailemaan. Yllätyin kuitenkin positiivisesti, kuinka nopeasti asiat palautuivat mieleen pienen kertailun jälkeen! 
Muistan, kuinka fuksina stressasi paljon sitä, ettei mitenkään tule muistamaan kaikkea oppimaansa läpi lääkiksen aina työelämään asti ja otin tuolloin yllättävän paljonkin paineita asioiden unohtamisesta. Viimeistään nyt tuo stressi on kuitenkin jo jollain tasolla helpottanut (ei täysin, mutta sentään siedettävälle tasolle...)! 



 Anatomian kertausta. Murtumatyyppien opettelua. Jänne-ja nivelvaivojen erotusdiagnostiikkaa. Pienryhmäopetuksia, potilaan tutkimisia ja tekonivelleikkauksia. Perusarkipäiväni tässä blokissa kului jotakuinkin näin: aamupäivällä pienharkka fysiatrian polilla, välissä lounastauko ja iltapäivällä kertailin aamuharkan aihealueita sekä perehdyin seuraavan päivän harkkaan joko kotona tai KYSin opiskelutiloissa. Illalla aivot tuli tyhjennettyä joko Crossfit Kuopion treenillä, lenkkeilyllä tai uinnilla. 
Olen aina urheillut paljon viikoittain, mutta nyt teen sitä tavalla tai toisella lähes päivittäin. Varsinkin niinä etäpäivinä, kun lukarissa ei ole pienharkkoja tai muuta opetusta, koen päivän urheilusuorituksen olevan edellytys hyvän etäpäivän rytmittämiselle sekä energiatasojen ylläpitämiselle. 
Tähän mennessä myös syksyn upea ruska on tarjonnut ihan täydelliset puitteet lenkille lähtöön ja pään nollaamiseen. Toivottavasti sama motivaatio lenkkeilyyn säilyisin myös läpi talvipakkasten. Epäilen tätä tosin vahvasti.




Pakko sanoa, että olen kaikista opiskelukiireistä ja koronan peruuttamien tapahtumien ikävöinnistä huolimatta ollut todella onnellinen tänä syksynä. Tykkään valtavasti tämän hetkisestä normiarjestani ja sen pienistä onnenhetkistä aina aamukahvin porisemisesta nenässä kutittelevaan kirpeään syyssäähän. Opinnotkin muuttuvat selvästi vuosi vuodelta aina vain merkityksellisimmiksi ja mielenkiintoisimmiksi. Voisinkin jopa todeta, että vaikka tällä hetkellä pelkkä ajatuskin valmistumisesta vielä lähinnä kauhistuttaa, alan rakastua tulevaan ammattiini aina vain enemmän. Peloista ja paineista huolimatta.



Nyt kun tätä tekstiä kirjoitan, on syysloma ja fysiatrian ja ortopedian lopputentti on selätetty viikko sitten perjantaina. Sähköpostiin on kolahtanut jo muutama päivä sitten kurssi-infot seuraavasta kirurgian blokista, mutta en ole vielä avannut sitä. Tällä hetkellä kalenterini loistaa nimittäin harvinaisesti valkoista tyhjyyttään ja haluan nauttia siitä täysin rinnoin: ensi viikosta lähtien se nimittäin täyttyy kirurgian ryhmäopetuksista, leikkausseurannasta ja päivystyksestä. En siis käännä kalenterini sivua ihan vielä. 

Lomaa on vielä hetki.


***
-E