sunnuntai 1. maaliskuuta 2020

KANDIJUHLAT 2020!


 

 Ai että! Viime viikolla juhlittiin vuosikurssimme kauan odotettuja kandijuhlia ja ei voi muuta sanoa, kuin että oli aivan upea viikonloppu! Varainkeruu näitä pippaloita varten aloitettiin jo fuksivuonna, joten tätä päivää varten on yhteisvoimin todella tehty töitä kaikki nämä kuluneet 2,5 vuotta. Ja itse päivää tietenkin odotettu. Ainut miinuspuoli koko viikonlopussa olikin se, kuinka nopeasti se vierähti ohitse...





Lauantai 22.2.2020 alkoi kampaamokäynnillä, jonka olin itsevarmasti varannut alkamaan vasta kello yhdeltätoista kuvitellen, että sen jälkeen jäisi vielä rutosti aikaa meikkaamiseen ja pukeutumiseen. Itse kandijuhlienhan oli tarkoitus alkaa jo kello kahden aikoihin coctail-tilaisuudella Kuopion Saanalla Bellanrannassa, joten kaikki varmaan tästä jo arvaavatkin, että kiirehän siinä lopulta tuli... Onneksi olin ehtinyt kuitenkin pari kertaa edeltävällä viikolla harjoitella juhlameikkini tekoa, joten se luonnistui loppujen lopuksi yllättävän näppärästi. 
Myöskin juhlamekkoni oli valmistunut helman lyhennyksestä vasta pari päivää aikaisemmin joten myönnettäköön, että ajoissa oleminen ei taida olla meikäläisen vahvuuksia noin niin kuin yleisestikään.


@ Hiuslinja, Kuopio



Coctail-tilaisuus Saanalla oli ihanan elegantti aloitus juhlapäivälle. Kurssimme Isäntä ja Emäntä pitivät hienon puheen lääketieteen kandin arvon saavuttamisesta sekä siitä, mitä kaikkea tämä 2,5 vuoden matka onkaan pitänyt sisällään. Samassa tilaisuudessa palkittiin myös monia aktiivisia kurssilaisiamme (huh, kuinka aktiivinen kurssi meillä onkaan ollut!<3) ja sain itsekin tunnustusta muun muassa haalarivastaavuudesta, kandikalenterista sekä kandileffaprojektista. Vaikka olenkin pitkälti omaksi ilokseni kyseisissä projekteissa mukana ollut, lämmitti moinen muistaminen tietenkin sydäntä.<3
Loppuaika Saanalla kuluikin kaikilla pitkälti valokuvia muistoksi räpsien sekä skumppalasia täydentäen. Ehdittiin siinä myös yksi koko kurssin yhteiskuva räpsäistä ennen bussikyyditystä pääjuhlapaikalle Hotelli Scandicille.

© Kuolon Instagran @kuolory




 Scandicille päästyämme oli luvassa itse illallinen ja pääohjelma, mikä kesti kaiken kaikkiaan lähes kuusi tuntia taukoineen. Ohjelmassa oli ruokailun ja kilistelyjen lisäksi paitsi puheita ja yhteislauluja, myös kandileffan ensiesitys sekä kurssinimen ja -lipun paljastus. Toisin kuin muissa lääkiskaupungeissa, Kuopiossa taidetaan (käsittääkseni, korjatkaa jos olen väärässä) olla ainoita, jossa kurssinimi päätetään fuksivuoden sijaan vasta kolmosella. Näin ollen olemme nämä ensimmäiset kaksi ja puoli vuotta kulkeneet vain nimellä Cursus 2017, mikä luonnollisesti muuttui tänä viikonloppuna...
Kurssimme äänesti nimittäin lähes yksimielisesti nimeksemme Cursus Maximus!

© Kuolon Instagram @kuolory



Näin kandileffan teossa erittäin intensiivisesti mukana olleena kiirettä ja vilskettä piti varsinkin kandijuhlaa edeltävinä päivinä, kun viimeisiä editointeja viilailtiin kuntoon ja teknisten vaikeuksien kanssa tapeltiin - vieläpä itse juhlapäivänäkin. Scandicin juhlasalissa oli nimittäin tarkoitus heijastaa leffa kolmelle eri kankaalle vieraiden istumaergonomian parasta ajatellen ja tietenkin leffan toistossa oli ongelmia vielä 18 tuntia enne juhlan alkua. Jännitystä riitti siis vielä itse juhlapäivällekin! Onneksi Scandicin työntekijät olivat ratkaisseet asian ja viesti leffan pyörimisestä saapui parahiksi suoraan kampaamotuolille, haha! 
Kaikin puolin leffan ensi-ilta jännitti itseänikin erittäin suuresti, sillä loppupeleissä ihmisten reaktio on luonnollisesti moisen projektin onnistumisen mittari. Esityshetkellä ihmisten naurun määrä ja kesken elokuvankin äityvät aplodit taisivat kuitenkin kieliä projektin täydellisestä onnistumisesta... En voisi olla onnellisempi!

Kandileffan tuotantotiimi vasemmalta oikealle: Editoija, Kuvausvastaava, Pääohjaaja, Käsikirjoittaja, Kuvaaja ja etualalla Tuottaja :) 


Illan konjakkikorvat!

 Noin kello yhdeltätoista illalla pääohjelma päättyi kahvitteluihin ja pääjuhlan musiikkiesiintyjä Younghearted aloitti esityksensä. Samoihin aikoihin alkoivat myös bussikyyditykset kulkea kohti illan jatkopaikkaa Five Staria. Tunnelma oli kaiken kaikkiaan katossa ja pysyivät siellä aina aamun pikkutunneille saakka.
Seuraavana aamuna juhlat jatkuivat vielä brunssittelujen merkeissä hieman yllättävässä lokaatiossa, nimittäin yliopistollamme Cantsulla!
Ohjelmassa oli itse brunssin lisäksi paitsi huikea musiikkiesitys, myös kandileffan uudelleen katsominen, yhteisbingo, beerpongin pelaamista sekä itseäni erittäin paljon viihdyttänyt sumopaini.
Vaikka aamulla olikin kenties herännyt hieman väsyneenä pääjuhlan jälkeen, jaksoi tällä brunssilla viettää aikaa aina tilaisuuden päättymiseenkin asti!






Kaiken kaikkiaan nyt on jäljellä vain ja ainoastaan haikea olo koko viikonlopun nopeasta ohi hujahtamisesta. Mielelläni kelaisin aikaa nyt viikon pari taaksepäin, jotta kaiken voisi elää uudelleen, mutta toisaalta onpahan nyt paljon hyviä muistoja joita vaalia. Omat kandijuhlat tulevat jokaiselle lääketieteen opiskelijalle opintojensa varrella vastaan vain kerran, joten päivästä kuuluu nauttia ihan olan takaa. Ainakin pystyn nyt sitten joskus kiikkustuolissa hyvällä omallatunnolla toteamaan, että "minähän nautin".



 ***
-E




Itsestäni otetut potrettikuvat:
Kuvaajana: Sonja Kauranen