Siis mua ei ole koskaan aikaisemmin jännittänyt niin paljon matkustaa kotikaupunkiini Helsinkiin, kuin sunnuntaina 16.5.2021. Vatsanpohjassa vilisi perhosia ja koko nelituntisen junamatkan nieleskelin turhaan kurkusta palaa, joka ei sieltä millään tahtonut poistua. Olin matkalla ensimmäisiin lääkärintöihin kokonaiseksi 2,5 kuukaudeksi ja siltä se myös tuntui.
Vaikka kumpikin vanhemmistani asuu pk-seudulla, ei porukoiden luona majoittuminen käynyt mulla edes harkinnan alla, kun mietin eri majoitusvaihtoehtoja kesän ajaksi. Koin tarvitsevani uuden työn ulkopuolella sen verran omaa tilaa, että sitä ei isän tai äidin nurkissa olisi välttämättä tarpeeksi saanut. Olin sopinut työt Helsingin Laakson sairaalaan jo vuoden 2020 syksyllä, joten aloin tiedustelemaan asuntotarjontaa hyvissä ajoin kevään kuluessa eri Facebook-ryhmien kautta. Helsingin asuntotarjonnan hintavuus pelotti hieman etukäteen, sillä en kokenut tarkoituksenmukaiseksi käyttää kesätyöpalkastani suurinta osaa vain kohdekaupungissa majoittumiseen varsinkin, kun maksettavana olisi myös Kuopion asunnon vuokra. Facebook-tiedustelu osoittautui kuitenkin oikeaksi taktiikaksi ja löysin kuin löysinkin budjettiini sopivan tukikohdan kesäkuukausiksi. Vieläpä ihan kävelymatkan päästä Laakson sairaalaa!
|
Laakson sairaalan kautta työntekijät saivat työsuhde-etuna Helsingin kaupunkipyörät käyttöönsä! |
Aloitin työt maanantaina 17.5. ja ensimmäinen päivä alkoi uusien työntekijöiden perehdytyksellä sekä Apotti-koulutuksella. Odotin Apotin kanssa työskentelyä vähän varautunein fiiliksin, sillä mielikuvani kyseisestä potilastietojärjestelmästä perustui luonnollisesti ainoastaan sen ympärillä käytäneen (negatiivissävytteisen) uutisoinnin varaan. Vielä itse koulutustilaisuus ei tuota mielikuvaa kauheasti muuttanut, mutta en antanut sen lannistaa. "Töissä oppii sitten" rohkaisin itseäni, kun kävelin koulutuksesta kohti minulle osoitettua infektiokohorttiosastoa, jolla työskentelisin seuraavat kuukaudet.
Infektiokohorttiosasto on osasto, johon Laakson sairaalassa sijoitetaan kaikki infektioeristystä vaativat potilaat. Tällaisia on esimerkiksi MRSA- ja ESBL-kantajat sekä luonnollisesti Covid-potilaat. Koronan suhteen tilanne rauhoittui kesän edetessä Helsingissäkin sen verran, etten käytännössä hoitanut itse ainuttakaan koronapotilasta kesätöideni aikana (koronaepäilyjä sen sijaan tuli vastaan aina silloin tällöin, joten pisaraeristyksen suojavarustukset tuli kyllä tutuiksi). Onneksi työpaikan kautta sai koronarokotteen todella nopeasti töiden alettua, joten meikäläisenkin olkavartta koristi ensimmäisen viikon ajan tuo kesän 2021 kuumin asuste.
MRSA- ja ESBL-kantajuus tarkoitti potilasaineksen suhteen monipuolisuutta, mistä tykkäsin todella paljon. Nimittäin toisin kuin monet muut Laakson osastot, jotka olivat selkeästi profiloituneet jonkin tietyn lääketieteellisen ongelman hoitoon (aivoverenkiertohäiriöt, murtumakuntoutus, haavaosasto), infektiokohorttiin sijoitettiin potilas vain ja ainoastaan bakteerikantajuuden vuoksi. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että potilaiden varsinainen tulosyy saattoi olla miltei mitä vain maan ja taivaan väliltä. Noiden kahden ja puolen kuukauden aikana pääsinkin hoitamaan mm. lonkkamurtumasta kuntoutujia, keuhkoahtaumatautia, elektrolyyttihäiriöitä, diabetestä, kroonisia haavoja, verenmyrkytyksiä sekä neurologisia ongelmia. Ainoa yhdistävä tekijä kaikilla osaston potilailla oli se, että heitä käytiin tapaamassa kosketuseristyksen mukaiset suojaimet päällä.
Toisin kuin muilla osastoilla, perinteistä lääkärinkiertoa ei infektiokohortissa toteutettu eristysjärjestelyjen vuoksi, vaan potilaita tavattiin ja tutkittiin silloin, kun jotain akuuttia ja reagointia vaativaa sattui ilmenemään. Myöskään lääkärintakkia ei meidän osastolla pidetty hygieniasyistä, vaan kaikilla oli tällaiset likaa paremmin hylkivät vihreät smurffit.
Ensimmäinen viikko oli luonnollisesti todella uuvuttava, sillä kaikki oli uutta: potilastietojärjestelmä, työyhteisö, sairaalan käytävät, toimintamallit osastolla sekä tietysti itse potilaat, joita kandin hoidettavaksi tyrkättiin heti ensimmäisenä päivänä yhteensä kymmenen kappaletta. Yhtäkkiä se lääkiksen koulunpenkillä hankittu teoria piti muuntaa käytännön osaamiseksi ja osata ottaa kantaa niinkin suuriin asioihin, kuin ”jatkaako potilaan kestokatetria vaiko poistaa se”. Monta kertaa avasin toiveikkain silmin Terveysportin vain sulkeakseni sen viiden minuutin selailun jälkeen pettyneenä ja vailla vastausta lukuisiin kysymyksiini.
Näissä tilanteissa pelastukseksi muodostui aivan pettämätön seniorituki, joka Laaksossa oli saatavilla. Olen aina loistanut koulussa tyhmien kysymysten esittäjänä ja nyt jos koskaan hyödynsin tätä erikoislahjaani päivittäin. Vieläpä hyvällä menestyksellä, sillä kyselemisen myötä kasvoi pikkuhiljaa myös itseluottamus itsenäisten päätösten tekemistä kohtaan. Kuukauden töissä oltuani hoitajat, potilaat ja osaston toimintamallit olivat jo melko tuttuja ja asioihin oli helpompi ottaa kantaa ilman ylemmän tahon jatkuvaa konsultointia. Rinnassa komeilevassa kynätaskussa oleva nimikyltti ”VS Lääkäri” ei siis ahdistanut enää aivan niin paljon, kuin mitä ensimmäisellä viikolla.
Mua on aina jännittänyt puheluiden soittaminen aivan sairaasti. Ylioppilaaksi valmistumisen jälkeen työskentelin lyhyen aikaa jopa puhelinmyyjänä helpottaakseni tätä kammoa, mutta tuloksetta. Jos arjessa tarvitsee asioida jonkin ongelman tiimoilta asiakaspalvelijan kanssa, valitsen aina sähköpostin. Aina. Ei poikkeuksia. Harmillisesti olen kouluttautumassa kuitenkin ammattiin, jossa puheluita täytyy ja pitää pystyä soittamaan. Ja tämä tuli harmillisen nopeasti selväksi pian kesätöiden alettua...
Jo ensimmäisen viikon aikana tuli eteen parikin tilannetta, jossa piti konsultoida eri alojen erikoislääkäreitä potilaan jatkohoidosta. Pelkkä ajatuskin vaihdenumeron näppäilemisestä puhelimeen ja vieläpä siihen soittamisesta sai sykkeen aivan pilviin. Kurkkuun ilmestyi pala, jota ei pystynyt nielemään ja hieman turhankin konkreettinen pahoinvoinnin aalto pyyhkäisi ylitse. Ääni alkoi täristä ja siinä vaiheessa, kun konsulttilääkäri vastasi puhelimeen menivät sanat täysin sekaisin. Onneksi monet konsultoitavat olivat todella mukavia ja jaksoivat kärsivällisesti kuunnella kandin sopertamat esitiedot, vaikkeivät ne alkuun noudattaneetkaan välttämättä mitään punaista lankaa. Ja mitä useammin puheluita joutui soittamaan (=useasti), alkoivat ne pikkuhiljaa helpottamaan. Tapaan tosin edelleen näin 2kk töissä olleenakin kirjoittaa itselleni erilliselle Word-paperille potilaan taustat ja hoidon käänteet lyhyesti päivämäärineen ja labratuloksineen, jotta punainen lanka ei vain katoaisi kesken puhelun ja konsultin esittämiin olennaisimpiin lisäkysymyksiin löytäisin nopeasti vastauksen. Taktiikka on toistaiseksi toiminut todella hyvin, eikä pahempia jäätymisiä puhelimessa ole enää tullut.
Ehkä hieman yllättävänä käänteenä on omaisille soittaminen osoittautunut mulle henkilökohtaisesti helpommaksi, kuin mitä muille lääkäreille osoitettavat konsultaatiopuhelut...
|
"Älä vaan soi" |
Laakson sairaala on nelirakennuksinen kompleksi paksun kivimuurin rajaamalla alueella. Rakennuksista kolme ovat peruja 1920-30 luvuilta, jolloin sairaala toimi tuberkuloosisairaalana. Rakennusten seinät ovat aikakaudelle tyypillisesti paksut, huoneet korkeat ja ikkunalaudat syvät. Ja lämpöeristys olematon. Kun koko Suomen läpi pyyhkäissyt helleaalto iski, kuumeni sairaalan sisätilat siinä samalla. Tuulettimia saimme käyttää, mutta ilmalämpöpumppuja ei ollut saatavilla. Kun puimme päälle eristyspotilaan tutkimista varten asianmukaiset suojaimet (muovinen essu, käsineet, maski), alkoivat hikinorot virrata pitkin selkää alta kahden minuutin. Vettä join pelkästään työpaikalla ollessani liki kolme litraa, joista puolikas tarjottiin työnantajan toimesta kivennäisvetenä.
Jos olot olivat paikoin tukalat työntekijöillä, niin sitä ne olivat paikoin potilaillakin. Riittävään juomiseen ja syömiseen motivoiminen tuntui noina viikkoina olevan monen kohdalla sitä parasta mahdollista hoitoa.
Itse kuulun niihin ihmisiin, jotka pukevat villapaidan päälle siinä vaiheessa, kun lämpötila alittaa 20 asteen. Näin ollen vallalla olleet liki 30 asteen helteet olivat mulle henkilökohtaisesti pelkkää unelmaa, sillä kerrankin ei tarvinnut ulos lähtiessä miettiä, että tarkeneeko lyhythihaisella vaiko ei. Lämpimistä kesäöistäkin tuli nautittua toden teolla.
|
Työnantaja tarjosi työntekijöille aina yhden kivennäisvesipullon päivässä, ja niitähän meni! |
"Saako kesätöitä hyväksiluettua osaksi lääketieteen opintoja?"
Laakson sairaala on Helsingin kaupunginsairaala ja kuuluu siten perusterveydenhuollon piiriin. Jos ajatellaan Kuopion lääkiksen opetussuunnitelmaan kuuluvia pakollisia keskussairaalatasoisia amanuenssuureja (sisätaudit ja/tai kirurgia yhteensä 2kk edestä), ei työjaksoani Laaksossa voi automaattisesti hyväksilukea osaksi opintojani. Niinpä laitoin sisätautien vastuuopettajalle asiasta erikseen sähköpostia ja kysyin hyväksilukumahdollisuuksista henkilökohtaisesti. Vastaukseksi sain, että perusterveydenhuollon yksikkö ei koidu ongelmaksi, mikäli amanuenssuurien pakollinen 30 tunnin päivystysvelvoite täyttyy. Siispä eikun kyhäämään sähköpostiviestiä ylilääkärille.
Laaksossa ei ole omaa päivystysosastoa, vaan seudun päivystys tapahtuu HUSin toimipisteissä Haartmannissa ja Töölössä. Sen sijaan öisin sairaalalla päivystää ns osastopäivystäjä, joka vastaa virka-ajan ulkopuolella tapahtuvista akuuteista ongelmista sairaalan sisällä. Osastopäivystäjältä vaaditaan LK5 oikeudet, mutta nelosen kandina päivystys onnistuu seniorin kanssa amanuenssin roolissa. Ja tämähän sopi minulle vallan mainiosti.
Päivystysaika Laaksossa on klo 15-08 välisenä aikana eli yhdestä yliyön kestävästä päivystyksestä kertyy tunteja yhteensä 17. Näin ollen riitti, että sovin seniorini kanssa kaksi yöpäivystystä heinäkuulle saadakseni kasaan tuon 30 pakollista päivystystuntia.
Olen aikaisemmin viettänyt KYSin päivystyksessä yhden yön osana kolmannen vuoden sisätautien seurantoja. Silloin suurin haaste oli pelkästään hereillä pysyminen, mutta nyt täytyi olla myös toimintakykyinen yön aikana ilmenevien hälyytysten aikana univajeesta huolimatta. Onneksi osastopäivystäjänä tarjoutuu mahdollisuus nukkua pari tuntia aina silloin tällöin, joten ihan täydellisessä univajeessa ei yötä tarvinnut viettää. Sairaalan petausvaatteetkin tuli testattua ja todettua siinä samalla erittäin oivallisiksi nukkua.
Sen on kyllä huomannut, että unen tarve on kasvanut ihan räjähdysmäisesti kuluneen kesän aikana. Vaikka nukkuisi yössä sen täydet 7-8 tuntia, joilla muutoin pärjää ongelmitta ympäri vuoden, on nykyään loppuviikkoa kohden jo aivan nuutunut ja viikonloppu kuluukin univelkoja pois nukkuessa.
Näin ollen olen pyrkinyt huolehtimaan erityisen paljon töiden jälkeisestä vapaa-ajasta. Muistan nimittäin viime vuonna kolmosen manuna Kajaanissa ollessani päivieni kuluneen pitkälti sairaala-kauppa-majapaikka akselilla. En töiden jälkeen juurikaan etsinyt mitään vapaa-ajan aktiviteetteja arkea piristämään ja se näkyi kyllä nopeasti viihtyvyydessä. Samaan en halunnut päätyä tänä kesänä ja koska olen itse Helsingistä kotoisin, oli tuo kohtalo oikeastaan melko helpostikin vältettävissä. Monet kaverini asuvat nimittäin jo valmiiksi pk-seudulla, joten näkeminen ja töiden jälkeinen yhteinen puuhastelu oli helposti toteutettavissa. Erityisesti näinä upeina kesäkeleinä tuli yhteisestä ajasta todella otettua kaikki irti.
Töistä kunnolla palautuminen vaatii omalla kohdallani myös säännöllistä treenaamista, jotta aivot pääsee nollautumaan päivän jälkeen kunnolla. Olen harrastanut Kuopiossa crossfittia CFKn salilla syksystä 2018 alkaen, mutta pistin jäsenyyteni siellä tauolle nyt kesänajaksi. Helsingistä käsin ei nimittäin olisi ollut taloudellisesti eikä ajallisesti kovin järkevää matkata Kuopioon viikonloppuisin vain treenien vuoksi. Toisaalta en halunnut myöskään hyvän treeniputken katkeavan kesätöiden takia. Niinpä aloin etsimään korvaavaa salia Helsingistä paitsi Googlen, myös Jodelin kautta. Pitkän pähkäilyn jälkeen päädyin Kampissa sijaitsevaan Crossfit Basementin saliin puhtaasti sen kätevän sijainnin vuoksi.
Laakson sairaalasta olen päässyt pyöräillen noin 15 minuutissa treenille aina töiden jälkeen, minkä myötä olenkin onnistunut treenaamaan noin 4-5 kertaa viikossa koko kuluneen kesän ajan. Kehitystäkin on tullut, joten innolla odotan Kuopion kotisalille palaamista uusien vinkkien ja oivallusten kanssa.
|
Käsien desinfioiminen seuraavana päivänä töissä ei ollut erityisen nautinnollista. |
|
:D |
Nyt kun tätä tekstiä kirjoitan, on töitä enää viimeinen viikko jäljellä. Kesä on kulunut aivan valtavan nopeasti, mutta samaan aikaan tuntuu ensimmäisestä työviikosta ja sen aikana läpikäydyistä tunneskaaloista olevan ikuisuus. Ei tässä tietenkään olla vielä lähellekään valmiita lääkäreitä, mutta kyllä sitä koki aivan valtavan kasvun kuluneen 2,5 kuukauden aikana. Enää ei tunnu niin kaukaiselta ajatukselta, että joku päivä se lääkärintakki todella lepäisi myös omilla harteilla (ei sillä, että se tänäkään kesänä olisi kauheasti levännyt infektio-osaston vuoksi, haha).
Vaikka nautin kuluneesta työjaksosta ja kesäisestä Helsingistä sydämeni kyllyydestä, odotan jo kovasti edessä olevaa parin viikon lomaa Keski-Suomessa ja sen jälkeen alkavaa viidettä lääkisvuotta Kuopiossa. Täytyy nauttia siitä tutusta ja turvallisesta koulunpenkistä nyt, kun vielä voi... <3
***
-E