keskiviikko 28. heinäkuuta 2021

LK4 Kandikesä: Tampere puhelinkuvina



Elokuun puolivälissä starttaa meillä viides ja toisiksi viimeinen lääkisvuosi. Siis aivan hullua. Jotenkin se alkaa konkretisoitumaan, kuinka nopeasti lääkiksen kuusi vuotta voivatkaan vilahtaa ohitse silmien ja toisaalta, kuinka rajallista opiskeluaika loppujen lopuksi onkaan. Pikkuhiljaa sitä pitäisi myös alkaa miettiä mahdollisia jatkoja koulusta valmistumisen jälkeiselle ajalle. Lääkisläisten keskusteluissa alkaa vilistä suunnilleen nelosella sellaiset termit kuin YEK, erikoistumiset ja TK-palvelut. Mitä kaikki käytännössä tarkoittavat ja miten ne liittyvät toisiinsa? Siihen en aio edes yrittää nyt vastata, koska en rehellisesti sanoen tiedä vielä oikein itsekään. Mutta sen tiedän, että niiden suhteen porukka jo vakavin ilmein nyökyttelee aina lounaspöydässä. Joten luonnollisesti olen nyökytellyt mukana. Ainoa mitä asiasta tiedän etukäteen varmaksi on, että erikoistua voi missä tahansa kaupungissa, jossa on yliopistosairaala (Helsinki-Turku-Tampere-Kuopio-Oulu). Kuopioon en kovin innokas olisi jäämään, sillä niin ihana kuin Puijon kupeessa onkin ollut asustaa, on nuoren aikuisen elämässä kuusikin vuotta yhdessä paikassa jo melkoisen pitkä aika. Näin ollen olisin melko valmis haistelemaan uusia tuulia aina, kun mahdollisuus tulee. 
Ja mikäs antaakaan tähän paremman mahdollisuuden, kuin eri kaupungeissa kesätyönsä viettävä lääkispariskunta? Niin paljon, kuin henkilökohtaisten kokemusteni myötä inhoankaan etäsuhdetta, tarjoaa se kesän aikana yllättävällä tavalla jotain positiivista. Kun arkiviikot kuluvat lähinnä töissä, pyhittyvät yhteiset viikonloput aivan eri tavalla kummankin kesätyökaupunkeihin tutustumiseen. Voisin jopa sanoa tutustuneeni Helsinkiin aivan eri tavalla nyt kuluneena kesänä, kuin koko sen 19 vuoden aikana jona siellä nuorena asuin. Siispä kun vastaavanlaisen kokemuksen liittää Tampereelle, voisin jopa kuvitella itseni tulevaisuudessa erikoistumaan Näsinneulan kupeeseen...




















***
-E

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti