sunnuntai 2. elokuuta 2020

2 päivää ambulanssissa



Anestesian amanuenssijaksoon kuului Kajaanissa myös kaksipäiväinen tutustuminen KAKSin ensihoitoon. Käytännössä tämä tarkoitti yhden ambulanssiyksikön päivän seuraamista 12 tunnin ajan osallistumalla hälytystehtäviin sekä muuhun ensihoidon toimintaan. Oman aktiivisuuden mukaan oli mahdollista myös päästä tekemään enemmän ensihoidollisia toimenpiteitä lähtien potilaan haastattelusta ja tutkimisesta itse kohteessa aina kanylointiin ambulanssin sisällä.
Niinpä siniset smurffit ja sisäkengät vaihtuivat pariksi päiväksi vihreään ensihoitoasuun, turvakenkiin sekä huomioliiviin. Työnnettiin siinä varusteiden haalintareissulla syliini myös luotiliivit, kypärä sekä hengityskaasu akuutimpia tehtäviä varten, mutta sen voin kyllä jo paljastaa etteivät nämä onneksi tulleet tarpeeseen…



Ensimmäinen hälystehtäväni ambulanssin sisällä oli kyllä adrenaliinitasoja nostattava. Vaikka istuinkin käytännössä joka reissulla ohjaamon takana olevalla yksittäisellä takapenkillä, nousin kohteessa aina autosta silmät suurina siitä, kuinka siistiä tämä voikaan olla. Aina tottunut näkemään ambulanssit vain ajavan ohi, mutta nyt pääsikin näkemään tuon liikkuvan pikkusairaalan sisältä päin.
Oli myös huikeaa seurata vierestä, kuinka tehokkaasti ja nopeasti ensihoidossa reagoidaan saapuviin hätäpuheluihin: käytännössä puhelut eivät ole aina ehtineet edes vielä päättyä, kun kahdesta ensihoitajasta (ja nyt myös minusta) koostuva yksikkö on jo matkalla autolle ja kyseiseen kohteeseen.
Siirtyminen itse ensihoidon tiloista lanssien luokse tapahtui potkulaudoilla, jotka varmistivat nopean siirtymisen sairaalan läpi. Niillä potkittiin itsemme myös lounastauoille henkilöstöruokalaan, sillä tarpeen vaatiessa sieltäkin oli määrä päästä siirtymään mahdollisimman tehokkaasti ja nopeasti tehtävän kutsuessa. Myönnetään, että paikasta toiseen käveleminen tuntui äärimmäisen turhauttavalta, kun kaksipäiväisen ensihoitojakson jälkeen oli taas määrä palata leikkurin puolelle… Eli kyllä: potkulaudat olivat ihan best.


Summa summarum kuukaudesta akutologialla: mitä plussia ja miinuksia liittyisi anestesiologianja tehohoidon (sekä ensihoidon) erikoisalaan?

+ toimenpiteitä saa tehdä paljon
+ jokainen päivä saattaa olla ihan erilainen, kuin edellinen
+ arvaamattomuus: hidas päivä saattaa kiihtyä nollasta sataan parissa minuutissa
+ edelliseen kohtaan liittyen adrenaliiniriippuvaisille luvassa paljon adrenaliinia
+ liikutaan pitkälti perusasioiden äärellä, mitä tulee potilaan hoitamiseen. Vitaalielintoimintojen cABCDE tulee tarpeeseen päivittäin.
+ ei juurikaan paperitöitä
+ ei juurikaan potilaiden kohtaamista
+ saa päivystää paljon 

- ei juurikaan potilaiden kohtaamista
- joutuu päivystämään paljon
- ei pysty juurikaan osallistumaan/vaikuttamaan potilaan elämään akuuttitilannetta/elektiivistä leikkausta pidemmällä
- tulee varmasti kohtaamaan rajujakin ihmiskohtaloita, tämä kovettanee varmasti jokaisen luonteen tavalla tai toisella
- lääkäreiden itsemurhatilastoissa anestesiologit ovat sijalla kaksi heti psykiatrien jälkeen (lähde: eräs kuukauden aikana seuraamani anestesiologi)


Lopputulemana on pakko myöntää, että jokin akuuttipuolessa kyllä iski syvälle jo yhdenkin kuukauden amanuenssijakson aikana. Koin jatkuvasti tiedonjanoa nähdä ja kuulla lisää, ja pelkkä ajatuskin akuuttitilanteesta, jossa en osaisi toimia tilanteen herrana alusta lähtien ahdistaa mieltä helposti edelleen. Näin ollen se ainakin on varmaa, että vaikka ane ei alana olisikaan lopullinen suuntautumiseni, tulen kyllä kehittämään akuuttiosaamistani jatkuvasti myöhemminkin.

Näin ollen: viihdyin valtavasti anestesialla, enkä varmasti katuisi tälle alalle ryhtymistä. Mutta nyt täytyy kuitenkin sulkea tämän erikoisalan ovi, ja pitää muut ovet auki muille mahdollisille erikoisaloille. Ties vaikka muualta löytyisi jotain vieläkin kivempaa...?


 ***
-E

keskiviikko 29. heinäkuuta 2020

LT3 amanuenssina Anestesialla



Vaikka en sitä kehdannutkaan lähipiirilleni myöntää, mua jännitti ihan valtavasti aloittaa ensimmäinen manukuukausi Kajaanissa anestesiologialla heinäkuun alussa. Uusi kaupunki, uusi sairaala, uudet ihmiset. Sekä tietenkin harhainen mielikuva siitä, että pitäisi heti alkajaisiksi muistaa kaikki koulun penkillä opetetut asiat, jotta kukaan potilas ei varmasti vahingossakaan kuolisi käsiini heti ensimmäisenä työpäivänä. Nyt näin neljä viikkoa myöhemmin silloinen ajatuksenjuoksuni lähinnä naurattaa, mutta kesäkuun 27.päivä ei todellakaan naurattanut. Eli sinä joka joku päivä aloittelet ensimmäistä amanuenssijaksoasi: älä pelkää, et todellakaan ole ainoa epävarmuuden tuntemuksiesi kanssa!



Ensimmäisen työviikkoni oli määrä alkaa maanantaina 28.päivä kesäkuuta, joten matkustin Kajaaniin päivää aikaisemmin. Siinä kun sunnuntai-iltapäivänä ähersin pyörääni kiinni junan pyöräpaikalle Kuopion juna-asemalla ja raahasin kokonaisen kuukauden kantamukseni lippuni mukaiselle vaunuostastolle, huiteli leposyke jossain reilusti aerobisen kynnyksen ylärajoilla. Onneksi junamatka ei kestänyt paria tuntia kauempaa, joten katumuksen tunteita työpaikan vastaanottamisesta ei ehtinyt tupsahtaa mieleen kolmea kertaa enempää.



Alan kesätöihin liittyy vahvasti muuttaminen työjakson ajaksi kyseiselle paikkakunnalle. Siitä, auttaako sairaalat opiskelijoita kuinka paljon majapaikan löytämisessä, minulla ei luonnollisesti ole vielä huhupuheita varmempaa tietoa muualta kuin Kajaanista, mutta käsittääkseni harvoin joutuu majoitusta itse kauheasti stressaamaan.
Kajaanissa kaupungin Keskussairaala KAKS tarjoaa automaattisesti työsopimuksen solmimisen jälkeen amanuensseille sairaalan yhteyteen rakennettuja yksiöitään majoittumiseen. Omalla kohdallani noita yksiöitä ei kuitenkaan ollut enää vapaana tälle heinäkuulle, sillä luonnollisesti suurin osa niistä oli jaettu jo kuukausia aikaisemmin paikkansa saaneille (itse sovin paikasta vasta toukokuussa). Niinpä jouduin ratkaisemaan majoitusjärjestelyt muuta reittiä ja löysinkin sopivan majapaikan hieman yllättäen Airbnb:n kautta. Joten mikäli työpaikka ei tarjoa automaattisesti majoitusmahdollisuutta, kannattaa pitää mielessä muut reitit asunnon löytämiseen (Facebook-ryhmät, tuttavat, opiskelija-asuntosäätiöt…)




Ensimmäinen manupäivä alkoi kaikilla meillä sinä maanantaina aloittavilla amanuensseilla kello 8 aikoihin sairaalan esittelyllä sekä parilla infotilaisuudella sairaalan käytännöistä. Tämän jälkeen meidät kierrätettiin olennaisimmat tilat läpi, kuten pukuhuoneet, työasuvarastot ja henkilöstöruokala (josta mainittava, että KAKSissa saa opiskelijahintaiset 2,60€ lounaat!) sekä haimme yhdessä meille sairaalan kulkulätkät ja kellokortit työajan leimausta varten.
 Kello 10 mennessä meidät jo ohjattiinkin omiin yksiköihimme ja ensimmäinen työpäivä pääsi niin sanotusti virallisesti alkamaan. Ja koska anestesialla ollaan, tarkoitti se käytännössä myssyä päähän, maskia kasvoille ja astelemista suoraan leikkaussaliin.
Anestesialla nuorempien kollegojen perehdyttäminen työtehtäviin sekä toimenpiteiden suorittamiseen kuuluu karkeasti jotakuinkin näin: katso yksi, avusta seuraava, tee kolmas itse. Ja tämä toteutui hyvin monessa asiassa juurikin näin. Jo ensimmäisellä viikolla intuboin onnistuneesti ensimmäisen potilaani, pääsin kertaamaan elvytysprotokollaa ja hain koronatauon jälkeen uudelleen näppituntumaa kanylointiin.


Kajaanissa on ihan huikeat ulkoilumaastot työpäivän jälkeiseen stressinpurkuun!

Kuukausi anestesialla hujahti ohi ihan silmissä ja vahvisti jo kytenyttä ennakkokäsitystäni siitä, että toimenpidealat voisivat olla se oma juttu. Ei sillä, että tiukkojen paikkojen ja läheltä piti -tilanteiden tuoma adrenaliini olisi se, mitä hoitotyössä tulisi hakea, mutta kyllä siinä oli ihan oma aspektinsa tulla aamulla töihin, kun ei yhtään osannut odottaa mitä päivä lopulta pitäisi sisällään. Useammin kuin kerran jäin sairaalalle seuraamaan akuutisti sairaan potilaan hoitopolkua, vaikka nimellinen työaika olisikin loppunut jo aikoja sitten. Ja tämä nimenomaan siksi, ettei osastolta vain malttanut lähteä pois.

Luppoajalla oli hauska mennä muiden manujen kanssa radiologian osastolle harjoittelemaan ultraäänilaitteen käyttöä! Paremman puutteessa osa turvautui välillä ultraamaan itseään...

Mitä kaikkea anestesialla sitten pääsinkään tekemään? No vain joitain mainitakseni…
-       Intuboin monta kertaa
-       Asetin Larynx-maskeja
-       Annostelin anestesia-aineet (eli nukutin)
-       Kanyloin yli parikymmentä kertaa
-       Harjoittelin ventilaattoriasetusten säätämistä potilaskohtaisesti sopiviksi
-       Avustin keskuslaskimokatetrin asentamisessa
-       Seurasin pleuradreenin asennusta
-       Seurasin useampaa leikkausta ja sektiota
-       Seurasin epiduraalipuudutuksia
-       Kokeilin spinaalipuudutusta (en onnistunut)


Kuukauteen mahtui siis niin onnistumisia kuin epäonnistumisiakin, mutta tärkeimpänä oppina koin kuitenkin ennen kaikkea itsevarmuuden kasvun omaa tekemistä kohtaan!
Muistan, kun klinikka vuosi sitten kolmosen alussa alkoi, pidin esimerkiksi potilaan kanyloimisen harjoittelua todella vaikeana. Kun kaikki tipan asentamisen osa-alueet aina suonten löytämisestä kanylointitekniikan oikeaoppiseen hallintaan olivat alkuun (luonnollisestikin) vielä hieman hakusessa, koin äärimmäisen epämieluisana ajatuksena tuottaa potilaalle kaiken kukkuraksi vieläpä kipua toimenpidettä harjoitellessani (varsinkin, kun todennäköisyys kivun tuottamisen hyödylle eli kanyloinnin onnistumiselle oli varsinkin alkuun vielä todella pieni). Aloin sitten ihan huomaamattani välttelemään tilanteita, joissa tippaa joutuisi harjoittelemaan ja siinäpä mukava noidankehä olikin hetkessä syntynyt. Pelkkä ajatuskin kanyloinnista KYSin tammikuisessa päivystyksessä nosti leposykettä ja sai kädet hikoamaan jännityksestä.
Nyt, neljä viikkoa anella takanapäin ja parikymmentä onnistunutta kanylointia myöhemmin, voin rehellisesti väittää osaavani asentaa potilaalle tipan.


Takana on kyllä ihan huikea ensimmäinen kandikesä, ei voi muuta sanoa. Ja Kajaani saa multa todellakin täydet pisteet aina seniorituesta sairaalan hyviin fasiliteetteihin ja työilmapiiriin!<3 KAKSilla kannustettiin nimittäin jo ensimmäisestä viikosta lähtien meitä manuja liittymään kesäkandien Whatsapp-ryhmään, joka ihan huusi muita aktiivisia biitsin ja koriksen pelaajia koko heinäkuun ajan. Näin jälkeenpäin pikemminkin harmittaa, ettei huonojen säiden vuoksi tullut itse enemmän osallistuttua kaikkiin vapaa-ajan meininkeihin, mutta onneksi sitä tuli tutustuttua moniin upeisiin ihmisiin ihan työpäivienkin aikana. Erityisesti anestesian osastolla kanssamanuilleeseen kollegaan <3


***
-E



keskiviikko 24. kesäkuuta 2020

Juhannus 2020



Juhannus on Suomen juhlapyhistä ehdottomasti yksi lemppareistani! Rakastan mökkeilyä ja kesä muutenkin vuodenaikana tarjoaa kaikki ihanat mahdollisuudet ulkona oleskeluun aina luonnonvesissä uimisesta pelloilla paljain jaloin kävelemiseen. Juhannus kuuluukin festariviikonloppujen ohella jokaisen kesän kohokohtiin -poikkeuksetta.



Vaikka juhannus tunnetaankin suomalaisen melankolian ilmentymänä lähes jokavuotisen huonon säänsä vuoksi, mahtuu siihenkin joskus satunnaisina vuosina muutama poikkeus. Tämä vuosi oli onnekkaasti yksi niistä! Jos aiempina vuosina jussini on kulunut mökissä sadetta pakoillen ja vilttiin kääriytyneenä, tänä vuonna elin juhannuskokemuksia jopa varastoon.





Talviturkin heittäminen lähes 26 asteisessa vedessä ei taitane olla meriitti, jota kehtaisi näin Suomessa julkisesti sanoa ääneen, mutta siinäpä tuo nyt on mustaa valkoisella. Tunnetusti äärimmäisen kylmänarkana ihmisenä onnistuin nimittäin nyttenkin saamaan ihoni kananlihalle järvipulikoinnillani, vaikka muut ympärilläni hehkuttivat veden olevan jopa liian lämmintä. Onneksi kovat löylyt savusaunassa antoivat mukavat pohjat ja kiljaisin vain vähäsen jokaisella kerralla veteen sukeltaessani.



Tänä kesänä tuli viimeinkin myös meikäläisen suppailuneitsyys menetettyä! Liian pitkään olen haikeana vierestä seurannut, kuinka kaikki tuntuvat lisäilevän kesäisin suppailukuvia Instagram-tileilleen, enkä ole vielä saanut itse aikaiseksi kokeilla kyseistä lajia. Nyt kuitenkin mökillä oli kuin tilauksesta suppilauta laiturin nokassa, kun saavuimme paikalle ja tottahan toki sitä oli mahdollisimman pian päästävä kokeilemaan. Ja uskokaa tai älkää, ensimmäinen suppailukerta ei ollut syy talviturkkini heittoon.





Hauska fakta, jonka olen tähän mennessä pistänyt merkille on, että mökille lähtiessä sitä jotenkin tietoisesti haluaa irtautua normaalista arjesta ja antaa itselle tilaa olla vaihteeksi jopa luova. Oppikirjat ja tietokoneet vaihtuvat romaaniin ja välillä oikein villiksi heittäytyessä mukaan laukkuun tulee napattua jopa piirustusvälineet. 
Kuitenkin nykyään olen harmillisesti alkanut huomata pelkästään romaania lukiessani, ettei keskittyminen tunnu oikein riittävän siihenkään. Sykkiminen ja tehokas aikaansaaminen tuntuukin jääneen kuluneelta vuodelta päälle, vaikka varsinaista pakollista aikataulutusta ei itselläni ole edes nyt kesäkuun aikana ollut lainkaan. Kaipa sitä täytyisi jotenkin yrittää höllätä otetta vielä tämän viimeisen "vapaan" viikon aikana ennen kesätöiden alkua Kajaanissa.
Mutta oli miten oli, juhannus antoi kyllä aimo rentoutumisboostin tulevalle viikolle ja latasi akkuja juurikin riittävästi<3




Grillailua, uimista, saunomista, suppailua ja melontaa. Paljain jaloin pellolla ja mökkitiellä kulkemista, tikan heittoa, trampoliinilla hyppimistä sekä liian monta saunasiideriä. Auringonottoa kello kahdeltatoista yöllä sekä aamukahveja laiturinnokassa edellisyön itikanpistoksia raapien. Siitä oli meidän juhannus tänä vuonna tehty<3 
Mahtui mukaan tosin myös yksi nilkan nyrjähdys juhannuspäivän lenkkipolulla, mutta ei siitä sen enempää...


***
-E




torstai 18. kesäkuuta 2020

Koronakuulumisia LT3 näkökulmasta + kodin sisustus kuvina



Huh mikä kevät. Maaliskuun puolivälissä kun koko maailma seisahtui ja jokaisen arki muuttui joko enemmän tai vähemmän verrattuna entiseen, muuttui myös meidän opiskeluarki joiltakin osin vain entistä stressaavammaksi. Tämä on luonnollisesti näkynyt myös täällä blogin puolella totaalisena kirjoitustaukona, mutta nyt viimein koen pikkuhiljaa keränneeni voimiani takaisin ja olevani valmis palaamaan taas tuttuun (säännöllisen epäsäännölliseen) kirjoittelurytmiin. On aika siis kerätä yhteen tiivistetysti koronakuulumiset!





Kuten kaikkialla muuallakin, myös meillä täällä Kuopiossa yliopisto sulki ovensa ja opetus siirtyi käytännössä kokonaan verkkoon. Laakereilla lepäämistä moinen muutos ei kuitenkaan tarkoittanut, päinvastoin. Peruuntuneet seminaarit ja harjoitustyöt korvautuivat kotona ratkaistavilla potilastapauksilla ja kurssit ilmoittivat nostavansa lopputenttien läpipääsyrajojaan tenttien siirtyessä Moodlemuotoon. Toisin sanoen koko kahden kuukauden lock down -jakson vietin pitkälti vain nenä kiinni opiskelumateriaaleissa ja lukien yhdestä tentistä toiseen. Kova työ palkittiin kuitenkin lopulta, kun (parin uusintatentinkin jälkeen) Weboodissa komeili hyväksytysti kolmas suoritettu lääkisvuosi.




Yliopiston lisäksi myös KYS sulki ovensa meiltä kolmannen vuosikurssin opiskelijoilta, kun lääketieteen laitos panosti luonnollisesti enemmän ylempien vuosikurssien (lähi)opetuksen toteutukseen, jotta nelosten työkynnyksen saanti tai kutosten valmistuminen eivät viivästyisi poikkeustilan myötä. 
Näin ollen meidän kolmosten kohdalla tämä tarkoitti käytännössä kaiken sairaalalla tapahtuvan kliinisen opetuksen sekä sisätautien opintokokonaisuuteen kuuluvien potilaiden tutkimisten peruuntumista. Vaikka järjestely oli ylempiä vuosikursseja ajatellen täysin ymmärrettävä, oli se tietenkin suuri takaisku näin kolmannen vuoden opintoja ajatellen: lääkärin koulutus kun on loppujen lopuksi edelleenkin hyvin mestari-kisälli -henkistä opetusta, jossa nimenomaan sairaalalla tapahtuvalla lähiopetuksella on suuri merkitys oppimisen kannalta. 
Ensimmäinen klinikkavuosi tuntuikin jääneen pahasti kesken ja luottamus omiin taitoihin potilaan kohtaamisen suhteen vajavaiseksi. Mieltä asian suhteen piristivät kuitenkin ihanat keuhkosairauksien kliiniset opettajat, jotka pariinkin otteeseen etäopetuksen yhteydessä korostivat, että kyllä meistä hyviä lääkäreitä tulee tästä poikkeavasta keväästä huolimatta :)




En ehtinyt asiasta tänne blogin puolelle edes mainita, mutta alun perin olin lähdössä täksi kesäksi kuukauden harjoitteluvaihtoon Tansaniaan FiMSIC:in kautta. Vaihto kuitenkin peruuntui vallitsevasta syystä johtuen toukokuun puolivälissä, ja kesäsunnitelmat piti pistää niin sanotusti uusiksi melko nopeallakin aikataululla.
Kolmannen vuoden lääketieteen kandit pystyvät työskentelemään amanuensseina eli lääkäriharjoittelijoina niillä erikoisaloilla, joiden kurssit on hyväksytysti suoritettu. Ongelmaksi muotoutui omalla kohdallani kuitenkin se, että käytännössä kaikki harjoittelupaikat jaetaan viimeistään puoli vuotta ennen työjaksojen alkua. Niinpä, kun aloin soittelemaan sairaaloiden rekryvastaaville manupaikan perässä vasta toukokuun puolessa välissä, vastattiin kaikkialta erittäin ymmärrettävästi kieltävästi. Olin ehtinyt jo vaipua pienoiseen epätoivoon ja hyväksyä sen faktan, että kesäni kuluisi lähinnä kotisohvalla vyötä kiristäen sekä syväreitä kirjoittaen (tosin hyvin validi vaihtoehto sekin), kun yllättäen sainkin tarjouksen heinäkuun manupaikasta Kajaanin anestesiologialta! En olisi voinut olla uutisesta yhtään iloisempi.




Kesäkuuksi en manupaikkaa uskaltanut edes pyytää, sillä paikkoja kysellessäni olisi työn alkuun ollut tosiaan enää vain pari viikkoa aikaa. Niinpä kesäkuu onkin kulunut pitkälti nimenomaan kotona syväreitä kasaan kirjoitellessani sekä nauttimalla kesän ensihelteistä. Lämpimien kesäkelien lisäksi myös lääkiksen tämän vuoden pääsykoekäänteiden seuraaminen aiheutti välillä hikikarpaloita otsalle ja avasi samalla omia pääsykoehaavoja auki: en voi muuta sanoa, kuin tsemppiä ja voimia kaikille tämän vuoden hakijoille. Olette kaikki joutuneet kyllä niin suuren myllytyksen kohteeksi, että ei voi sanoin kuvaillakaan.





Kulunut kevät on ottanut ihan jokaiselta veronsa tavalla tai toisella ja koronakokemuksia on varmasti yhtä monta, kuin maailmassa on ihmisiä. Toivottavasti kuitenkin just sullaon viimein vähän tilaa hengittääkin (pun intended) ja mahdollisuus nauttia viimeinkin puretuista rajoituksista ainakin jossain määrin. Muistetaan kuitenkin pitää järki matkassa mukana, epidemia kun ei vieläkään ole ohi. 

Nyt meikä kuitenkin pakkaa loput mökkikamat laukkuun ja tyhjentää tiskikoneen ennen suuntaamista juhannuksen viettoon. 
Hyvää keskikesää kaikille! Pysykää terveinä<3


***
-E