lauantai 13. huhtikuuta 2019

Lappikärpänen



Bloggaamisen tauolle jäämiseen on yleensä karkeasti jaoteltuna kaksi syytä: joko elämässä ei oikeastaan tapahdu mitään erityisesti mainitsemisen arvoista tai sitten sitä tapahtuu liikaa. Tänä keväänä on itselläni ollut kysymys tuosta jälkimmäisestä. Lääkis, syvärit, harrastukset, ihmissuhteet, kesän reissujen suunnittelu... Lista on pitkä kuin nälkävuosi, mutta koen sitä pikkuhiljaa voivan alkaa lyhentää tänne bloginikin puolelle. 
Lähtökohtaisesti haluan kuitenkin ensin kirjoittaa vuodenvaihteen neitsytmatkastani Suomen Lappiin, sillä sieltä mukaan kamerani muistikortille napsittu kuvamateriaali ansaitsee mielestäni ehdottomasti nähdä päivänvaloa. Kuten joku youtubettaja voisi todeta, on siis storytimen aika!






Uusi vuosi Lapissa, tätä oli todella odotettu! Hävettää myöntää, mutta en aikaisemmin ollut käynyt Suomessa juuri Oulua pohjoisempana, joten reissu oli mulle monella tapaa todella merkityksellinen.
Matkaan lähdettiin Helsingistä yöjunalla tapaninpäivän jälkeisenä iltana ja aikaisin seuraavana aamuna saavuttiin Rovaniemelle, josta matka Pallakselle jatkui parin tunnin automatkalla. Reissuun lähdettiin isäni puolen perheen voimin, joten nuorempienkin sisaruksien seikkailuja pääsi matkan aikana mukavasti sivusta seuraamaan. Toiveita Lapinreissulle riitti kaikilla niin laskettelusta uimiseen, kuin yhteisestä ajasta ja maisemista nauttimiseen. Itselläni listalla oli ehdottomasti revontulien näkeminen livenä ensimmäistä kertaa eläessäni. Näin ollen jo ensimmäisenä iltana Lapissa pänttäsin kamerani käyttöohjeita yhdessä hyvän ystäväni Googlen kanssa tallentaakseni täydelliset revontulikuvaukseen sopivat asetukset kameraani... Valmistautumisen vähäisyydestä ei siis ainakaan voi meikäläistä syyttää.
Ekaa kertaa VR:n yöjunassa!




Ennakkoluulot Lapista tiivistyvät tietenkin näin etelässä kasvaneelle  sanoihin "kylmää ja pimeää". Olin mielestäni varautunut matkalaukun sisällölläni jopa hieman pelokkaan ylivarautuneesti Lapin kylmiin ilmanaloihin, mutta kuinkas ollakaan: silti liian vähän. Päädyin nimittäin jo heti ensimmäisenä päivänä lainaamaan isäni merinovillakerraksistosta parit paidat ja housut. Kuitenkaan reissupäivillemme ei oltu luvattu sitä kylmintä mahdollista lämpötilaa, joten en edes yritä arvailla, kuinka alipukeutuneesti olisin suoriutunut siitä noin -40 asteesta pakkasesta... 





Pakkasesta huolimatta myöskään ennakko-odotukseni pohjoisen kaamosajan pimeydestä eivät pitäneet kutiaan: jatkuvan pimeyden sijasta Lapin päiväsaika koostuikin pilkkopimeän sijasta monta tuntia kestävästä auringonnoususta/laskusta, jota edelsi ja seurasi niin kutsuttu blue moment -hetki, jolloin koko maisema muuttuu nimensä mukaisesti siniseksi päiväsajan ja pimeän välimaastossa.




Kuva: Ninni
Kuitenkin varsinainen syy, miksi itse Lappiin halusin, oli nähdä ne pohjoisen eksoottisuudesta kuuluisat revontulet.  Livenä. In real life. Mitä näitä nyt on. Alkuun odotukset tuntuivat olevan kuitenkin liian korkealla, sillä tiesimme revontulibongailun edellyttävän jossain määrin vaivannäköä, jotta ne voi oikeasti nähdä. Sitä ei nimittäin todellakaan voi ennalta tietää, näkyykö kyseinen valoilmiö keskiyöllä, kolmelta aamuyöllä, vaiko ei ollenkaan. Onneksemme parin tunnin ulkona seisoskelu tuotti kuitenkin tulosta ja alkuun taivaanrannassa usvalta näyttänyt pilvirykelmä paljastuikin kasvavaksi revontulinäytelmäksi. Täydellinen hiljaisuus ympärillä olevassa metsässä, poskia pureva kylmyys sekä jalkojen alla narskuva lumi yhdessä loputtoman kolmiuloitteiselta vaikuttavan, vihreiden aaltoilevien revontulien valaiseman taivaankannen alla oli kiistatta yksi elämäni henkeäsalpaavimmista kokemuksista.
Levin jääravintola lumikylän yhteydessä oli kristallimaisen upea.

Levin Snowvillagessa oli tänä vuonna toistamiseen Game of Thrones -teema




Kaiken kaikkiaan revontulet, pohjoisen karu maasto ja sen luomat maisemat sekä korvissa seisova hiljaisuus kaukana kaupunkikeskittymistä sai todellakin Lappikärpäsen puremaan itseni kaltaista vilukissaakin. Koettuna on nyt nimttäin vasta yksi Lapin kahdeksasta vuodenajasta ja haluan ehdottomasti kokea myös ne seitsemän muuta. Lisää pohjoisen reissuja on siis varmasti tulossa myös lähikuukausina. Sitä ennen pääsee kuitenkin suunnittelemaan hieman toisenlaista reissua, nimittäin kuukauden interrailia Eurooppaan ensi kesäkuussa... Enää siis vain loppurutistus kevään kursseista ja sitten pääsee pakkaamaan rinkat uuteen seikkailuun.



Kuva: Ninni

***
-E





sunnuntai 2. joulukuuta 2018

Syvärit etenee

Syksy on edennyt jo pitkälle ja kouluarki on vienyt aikaa paljon enemmän kuin osasin odottaakaan, mikä on luonnollisesti näkynyt täällä bloginkin puolella -eli ei ole näkynyt. Käynnissä ollut kansanterveystieteen kurssi on sisältänyt sen verran paljon palautettavia kirjoitustehtäviä, ettei paukkuja ole riittänyt siten juurikaan vapaa-ajalla kirjoitteluun, mutta onneksi koskaan ei ole liian myöhäistä ottaa kirjoitushommista uudestaan kiinni.

  
Sain alkusyksystä pyynnön kertoa syväriprojektistani hieman enemmän ja koska tällä kuluneella viikolla vietin ensimmäistä kertaa  kesän jälkeen päivät osa-aikaisesti solulabrassa syvärien parissa, on aihe mukavan ajankohtainen läpikäytäväksi nyt.
Syventävät opinnot eli tuttavallisemmin syvärit ovat siis lääketieteen lisensiaatin tutkintoon kuuluva opinnäytetyö, jonka laajuus ja suoritustapa riippuvat pitkälti tekijästä itsestään. Lähtökohtaisesti syvärit voi tehdä kolmessa eri muodossa: (1) kirjallisuuskatsauksena, (2) tutkimusraporttina tai (3) tutkimusartikkelina (+5 lisäopintopistettä).
Kuten aiemmista kirjoituksistani onkin käynyt ilmi, opiskelin itse yhteensä kolme vuotta kemiaa ja biologiaa ennen opintojen aloittamista lääkiksessä ja siinä sivussa tuli myös pipetoitua pari kesää eri tutkimusryhmien laboratorioissa tutkimusapulaisen roolissa. Näin ollen ei liene yllätys, että halusin siten itse suorittaa syvärini tutkimusryhmässä kirjoittaen siinä samalla ensimmäisen oman tutkimusartikkelini.
 Aikaisempi tutkimusryhmissä työskentely luonnollisesti myös avitti jalan työntämistä ovenrakoon, kun lähdin havittelemaan syväripaikkaa viime syksynä silmätaudeille.


Lähtökohtaisesti opinnäytetyön aloittaminen riippuu todella paljon opiskelijan omasta aloitekyvystä: oppiaineiden tai tutkimusryhmien johtajiin kannattaa ottaa rohkeasti yhteyttä vaikkapa sähköpostilla ja kertoa omasta kiinnostuksesta aloittaa syvärien tekeminen kyseiselle alalle. Oma ajautumiseni silmätaudeille oli tosin nimensä mukaisesti nimenomaan ajautumista ja siihen vaikutti paljon aikaisemmat tutkimusryhmät, joissa olin työskennellyt: kesä 2015 Helsingin yliopiston silmälaboratoriossa sekä kesä 2017 Åbo Akademin lipidi- ja kalvobiokemianlaboratoriossa.
Näin ollen opinnäytetyön tekeminen silmätautien puolelle tuntui vain  ja ainoastaan luonnolliselta jatkumolta aiempaan työkokemukseeni, eivätkä alalta saadut jo olemassa olevat työtodistukset ja suosituksetkaan tietty haitanneet asiaa... 
Myöskään, koska uuden erikoistumisuudistuksenkin myötä syvärien (tai jopa väitöskirjan) tekeminen tietylle erikoisalalle ei vaikuta tulevaan erikoistumiseen, en kokenut tällä artikkelilla sulkevani pois mitään erikoistumisvaihtoehtoja tulevaisuudessa. 
Tämä oli suuri helpotus sen tajuttuani, sillä siltojen polttaminen jo ensimmäisenä opiskeluvuonna olisi ollut viimeinen asia, mitä olisin halunnut tehdä näin viimein lääkikseen päästyäni. 

 


Kesällä syvärien tekeminen labrassa sujui suht mallikkaasti, sillä sitä pystyi tekemään silloin täysin kokopäiväisesti. Projektin eteneminen luonnollisesti hidastui nyt syksyllä koulujen alettua, kun lukujärjestys täyttyi luennoista ja pakollisista harjoitustöistä. Vasta viime viikolla avautui mukavasti sopiva rako palata takaisin labraan tekemään muutamat solualtistukset ja ottaa niistä näytteet pakkaseen myöhempää analysointia varten. Pakko sanoa, että sitä tunsi itsensä kyllä todelliseksi multitaskaajaksi, kun aamulla kävi ensin hieman altistelemassa soluja, paineli välissä luentosaliin kuuntelemaan neurotieteiden luentoa hypotalamuksen toiminnasta, palasi labraan viimeistelemään aamun pipetoinnit ja lähti sitten vielä illaksi kirjastolle lukemaan seuraavan viikon tenttiin. Vaihtelu todella virkistää arkenakin, tosin en unissanikaan uskoisi jaksavani moista aikataulutusta päivittäin joka viikko. Ehkä kerran tai pari kuussa. Pitänee katsoa, paljonko sitä saisi labraa mahdutettua ensi kevään puolelle koulun oheen...


Eniveis. Syvärit etenevät ja uskoisin ensi kesänä pääseväni aloittelemaan omaa kirjoitusprojektiakin. Normaaliin tutkimusraporttimuotoiseen opinnäytetyöhön olisin saanut jo tarpeeksi dataa kuluneen kesän aikana tekemistäni koeasetelmista, mutta se ei riittänyt vielä lähellekään tutkimusartikkeliin vaadittavaan määrään, joten labrahommia on kyllä vielä tiedossa ihan riittämiin. Hyvä juttu siis, että tykkään pipetoida! Oli niistä kemialla käytetyistä lukuvuosista jäänyt jotain käteenkin: ellei tutkintoa, niin ainakin se pipetti.

***
-E

PS. Tekstin lomaan liitetty linkkejä helpottamaan UEF:in nettisivuilla surffailua syväreitä silmälläpitäen :) 

torstai 27. syyskuuta 2018

Lääketiedepäiviä ja EKG:tä


Opiskelustressiä ja fuksiflunssaa, siitäkö on tämän syyslukukauden ensimmäinen kuukausi tehty? Ei nyt sentään. On totta, että fysiologian ensimmäinen välitentti häämöttää jo ensi viikolla ja viimeiseen asti karkuun juostu syysflunssa alkaa viimein saavuttaa tätäkin opiskelijaa armoa tuntematta, mutta onneksi on burana keksitty ja Torsolakin päästää sisään tarvittaessa jopa yöllä tenttistressiä helpottamaan, joten näin ollen voi tässä ohessa huoletta nauttia myös tämän vuoden Lääketiedepäivistä täällä Kuopiossa!



 Itä-SuomenLääketiedepäivät on Kuopiossa vuosittain järjestettävä messu- ja täydennyskoulutustapahtuma, johon eri erikoisalojen lääkärit ja lääketieteen opiskelijat neljännestä (4) vuosikurssista ylöspäin voivat ilmoittautua osallistujiksi kuuntelemaan tapahtumassa pidettäviä luentoja sekä tutustumaan messualueella esiteltyihin uusimpiin lääketieteellisiin innovaatioihin eri yritysten ja muiden toimijoiden taholta.
Koska varsinaista tapahtumalippua eivät alemmat vuosikurssilaiset pääse ostamaan,
voivat opiskelijat vuosikursseilta 2 ja 3 päästä kuitenkin seuraamaan tapahtumaa ilmaiseksi työntekijän roolissa. Tarjolla on erilaisia talkoohommia aina kahvituksesta infoapuun sekä luentosalien AV-vastaaviin. Itse pääsin päiville töihin somevastaavaksi, mikä käytännössä tarkoitti kuvien ja videoklippien napsimista Lääketiedepäivien Instagram-tilille pitkin kumpaakin tapahtumapäivää. Kaltaiselleni valokuvienräpsijälle unelmajobi siis! Somevastaavan tittelin varjolla pääsin keplottelemaan itseni myös luentosalien puolelle kuuntelemaan paria mielenkiintoiselta kuulostanutta luentoa lääkärien työhyvinvoinnista sekä infektiosairauksista eli täysin ilman oppimiskokemustakaan ei päivillä onneksi jääty!



KYS:in ständillä pääsi kokeilemaan mikroneulakirurgian taitojaan aikaa vastaan!
Talkootyöläisen etuihin kuului paitsi itse pääkallopaikalle pääsy aterioineen ja työpaitoineen, myös ilmainen pääsylippu tiistain avajaisiin sekä keskiviikon iltajuhlaan. Pikkumustat makkarankuoret päälle vedettynä sitä tunsi itsensä jopa miltei tärkeäksi kuunnellen kuohuviinilasi kädessä professorien ja erikoislääkärien puheita ja Kuopion kaupunginorkesterin musiikkiesityksiä muiden tärkeiden ihmisten ympäröimänä. Tapahtuman hienostunut tunnelma oli kaikin puolin käsin kosketeltavaa!


Valmiina Lääketiedepäivien avajaisiin! 

Iltajuhlissa esiintyjänä Abreu :)
Keskiviikon iltajuhlallisuudet olivat luonteeltaan jo sitten astetta paria rennommat, mikä käytännössä tarkoitti sinä iltana myös jokseenkin myöhäisempää nukkumaanmenoaikaa… Näin ollen seuraavan aamun aikainen herätys tuntui luonnollisestikin hieman alkuviikkoa vaikeammalta, mutta siitäkin onneksi selvittiin! Muutamat kuvat ja videoklipit ehti aamupäivästä messualueella vielä tapahtuman Instagramiin ladata ja sitten olikin jo aika hipsiä takaisin kouluarjen pariin fysiologian harkan muodossa opettelemaan sydämen EKG:n mittausta. Epäilijöille voin ilokseni todeta hänen tykyttäneen siellä kylkiluiden suojassa edellisillasta huolimatta aivan normaalisti eli vakavemmilta takykardioiltakin onneksi vältyttiin... :)



***
-E