maanantai 4. tammikuuta 2021

Vuosi 2020 review

Vuosi 2020 tuo varmaankin useimmille heti ensimmäisenä mieleen koronavuoden. Eikä ihme. Itsellänikin varsinkin kevään lockdown ja vuoden odotetuimpien tapahtumien peruuntuminen yksi toisensa jälkeen meni siinä määrin ihon alle, ettei esimerkiksi alkuvuosi tuntunut kuuluvan vuoteen 2020 laisinkaan. Ajatus vuosikollaasista nimenomaan tältä vuodelta tuntui lähinnä surkuhupaisalta ajatukselta, kunnes näin Instagramissa muiden tekemiä vastaavia. Pitäisikö minunkin tehdä? Voisiko minunkin vuoteni olla jopa ihan ok äärimmäisen hirveän sijaan? Päätin yrittää ja aloin selaamaan puhelimen kuvavirtaa tammikuusta 2020 eteenpäin. Ja hyvä, että aloin, sillä ei se vuosi ollutkaan ihan niin kamala...

 TAMMIKUU

En ole varmaan ikinä ollut yhtä kiireinen ja aikaansaava samanaikaisesti. Olin juuri aloittanut ensimmäisen kauteni KuoLOn hallituksessa tiedottajana, toimin vuosikurssimme kandileffan kuvaajana ja visuaalisena toteuttajana, treenasin KuoLOn speksin tanssitiimin kanssa kevään esityksiin välillä myös itse tansseja koreografioiden sekä luin armottomasti lähestyvään LT3 tenttiputkeen. Voisi kuvitella meikäläisen olleen aivan loppu moisesta hulinasta, mutta ihme kyllä olin ehkä onnellisimmillani koskaan. Arjen stressi koostui tervetulleesta yhdistelmästä tervettä suorittamista (opiskelu), luovuutta (tanssi ja kuvaaminen), vastuuntuntoa ja merkityksellisyyttä (luottamustoimet) sekä endorfiineja vapauttavaa fyysistä työtä (tanssi ja muut treenit). Tammikuu oli ihana ja sen tuomaa hulinaa jäi ehdottomasti ikävä kalenterin tyhjennettyä pari kuukautta myöhemmin. 

Kandileffaprojektia, Lääkisten Superristeily ja radiologian ultraääniharkka.


KuoLOn Tahkoreissun paluumatka. Potilasta tutkimaan menossa oleva kandi. Speksin tanssitiimin treenit. Uuden kämpän tuparit.


HELMIKUU

Kesti syksyyn asti tajuta, että meidän vuosikurssimme oli ollut ihan äärettömän onnekas kun saimme viettää onnistuneesti kandijuhliamme vain muutama viikko ennen koko Suomen sulkemista. Olimme tehneet valtavasti töitä yhteisten juhlien eteen ja päivä olikin yksi elämän ikimuistoisimmista. Olen kirjoittanut kokonaisen postauksen kandijuhliltamme ja sen voi käydä lukemassa täältä

Tunnelmia kandijuhlien pääpäivältä...

...ja seuraavan päivän brunssilta. En voittanut ketään sumossapainissa. Yritin kyllä kovasti.

MAALISKUU

On maaliskuun alku ja istun voimattomana KuoLOn hallituksen kokouksissa katsomassa vierestä, kun tapahtuma toisensa jälkeen päätetään perua. Ensin lähtee speksi, vain kahta viikkoa ennen ensi-iltaa. Senkin eteen oli tehty jo kuukausikaupalla töitä. Sitten perutaan vappu. Mitä täällä oikein tapahtuu?

Korona leviää ja Suomi sulkee itsensä. Kadut tyhjenevät ihmisistä. Opiskelu siirtyy yliopistolta ja KYSiltä kotiin tietokoneen ääreen ja pää alkaa hajota nopeasti opiskeluun vapaa-ajan tapahtumien puuttuessa. Alan treenata käytännössä päivittäin erilaisten kotitreenien ja juoksulenkkien muodossa, jotta saisi purettua patoutunutta energiaa edes jotenkin. Kavereiden kanssa vietetyt hengailut siirtyvät Zoomiin, jossa kaikki joko puhuvat vahingossa päällekkäin tai ovat hiljaa. Netti hidastelee ja joku putoaa linjoilta. Autenttisia yhteisiä hetkiä tulee nopeasti ikävä. Päivät sulautuvat yhteen ja viikon kohokohta on kauppareissu.

Pakkaamme opiskelemisen mahdollistavat läppärimme ja matkustamme maalle Keski-Suomeen, jossa vietimme lopulta lähes puolet lockdown-ajasta. 

Zoomailuja, yliopiston ruokalan Take away-aterioita, kotitreenejä. Lopulta pakeneminen Kuopiosta maalle.

HUHTIKUU

Tähän asti kevään tuoma heräävän luonnon tuoksu on palauttanut mieleen vahvasti kaikki neljä pääsykoekevättäni. Nyt, kun mietin pikkuhiljaa poskipäitäkin lämmittävää aurinkoa, katuhiekoituksen pölyä ilmassa ja lumen alta paljastuvan nurmikon tuoksua, tuleekin sen sijaan heti mieleen viime kevät ja lockdown-aika. Ja näin jälkikäteen ajateltuna nuo muistot ovat yllättävän hyviä.
Vaikka suuri osa päivistä kului lähestyviin tentteihin päntäten, on keväästä jäänyt parhaiten mieleen juurikin kevään tuoksu, useat mieltä virkistävät juoksulenkit, päiväsaunomiset sekä kävelylenkit koirien kanssa. Jatkuvan luku-urakan vastapainona toiminut ulkoilu ja rento yhdessäolo tasapainottivat juuri täydellisesti Kuopiossa stressaavaksi käynyttä eristäytymistä, mikä muistutti jälleen kerran luonnon ja energiaa antavien ihmisten tärkeydestä elämässä.
Lisäksi KuoLOn hallituksen keskuudessa kyhättiin aktiivisesti kasaan erilaisia etäaktiviteetteja jäsenistöllemme sekä suunniteltiin erilaisia toteutusmuotoja etävapulle. Parhaiten jäi mieleen Kuopion lääkiksen vuosikurssien välinen kilometrihaaste, jossa kisailimme eniten kilometrejä juosseen/ulkoilleen vuosikurssin tittelistä. En olekaan aikoihin lenkkeillyt yhtä paljon, kuin viime keväänä ja moinen leikkimielinen kisailu vain lisäsi motivaatiota lähteä lenkkipolulle. Tosin niin taisi lisätä myös monella muullakin kurssilaisellamme, sillä silloinen LT3 - Cursus Maximus voitti tuon haasteen! Kerrankin tuli voitto muussakin, kuin narunvedossa, haha.

Pääsiäisen viettoa (suklaamunat nam!), lenkkeilyä sekä makkaranpaistoretki.
Koronakeväästä huolimatta LT3 tenttiputki kävi kuumana, joten suurin osa päivästä vietettiin opiskelumateriaalien parissa.


TOUKOKUU

Jos maalis-huhtikuussa olin jopa alkanut nauttia keväästä poikkeustilasta huolimatta, toi toukokuu tullessaan siihen ristiriitaisia tunnelmia. 
Saavuimme huhtikuun lopussa takaisin Kuopioon viettämään onnistunutta etävappua. Osallistuimme vappuviikolla yliopiston etävappusitseille ja skoolasimme skumppalaseinemme olohuoneemme lattialla haalarit päällä ja serpentiiniä hiuksissamme. Vappuaattona vedimme ylioppilaslakit päähän ja lähdimme pienellä läheisellä kaveriporukalla ulos vappupiknikille. Nauroimme paljon, enkä ole varma humalluimmeko kuohuviinistä vaiko hyvästä seurasta. Poikkeusjärjestelyistä huolimatta aivan ihana vappu.


Vastapainona alkoi viikkokaupalla jatkunut luku-urakka ja tenttiputki pikkuhiljaa rokottaa paitsi istumalihaksia, myös henkisiä voimavaroja. Varsinkin kun koronakevään ensimmäisistä etätenteistä tulleet tenttitulokset huusivat päin näköä, etteivät olleet menneet edes läpi. Yhtäkkiä LT3 vuoden tentit alkoivat kasaantua ja opiskeltavat asiat tuntuivat pursuavan toisesta korvasta ulos samalla kun uutta asiaa ahmi sisään. Opiskelustressiä ei helpottanut, että etätenttien läpipääsyrajaa oli nostettu ja vastausaikaa laskettu läsnäolotenttiin verrattuna, enkä ollut sulkenut läppärini kantta yhdenkään tentin jälkeen itsevarmana omasta suorituksestani. 
Stressin aiheet eivät kuitenkaan rajoittuneet pelkkään opiskeluun. Toukokuussa tuli nimittäin viimein pelkäämäni vahvistus siitä, että Tansanian FiMSIC-vaihtoni oli peruttu heinäkuun osalta. Myöskin yliopisto tulisi olemaan koko kesän suljettuna, joten tutkimusryhmä, johon olin aiemmat kesät tehnyt syvärihommia, ei pystynyt palkkaamaan kesätyöntekijöitä. En ollut Tansanian vaihtoni takia hakenut mihinkään sairaalaan amanuenssuureja kolmosen kesälle, joten niiden kyseleminen nyt tuntui toivottomalta ja kesä hukkaan heitetyltä. Aloin kuitenkin soittelemaan ja lähettelemään sähköposteja kaikkiin niihin sairaaloihin, joista selkeitä yhteystietoja sattui löytymään.
Ja kuinka ollakaan, parin päivän aallonpohjalla läpikäytyjen toivottomuuden tunteiden jälkeen sain kuin sainkin myöntävän sähköpostivastauksen Kajaanin anestesialta heinäkuuksi...

KESÄKUU

Piteneviä iltoja ja ennätyslukemia rikkovia helteitä. Ikkunaa on pakko pitää öisin auki, jotta saa nukuttua, mutta aamulla herää väistämättä kutiavan itikanpistoksen kanssa. Aamut aloitetaan kylmällä smoothiella ja lounaan kaveriksi on pakko hakea kaupasta mehujää oloa viilentämään. Ikävä kyllä kaikesta tästä nautiskelen yksin, sillä toinen puoliskoni paiskii amanuenssin töitä toisella puolen Suomea. 
 Kevään viimeisetkin tentit on lopulta saatu survottua hyväksytysti läpi, mutta läppärin äärellä puuhastelu ei vielä lopu: väännän nimittäin kesäkuun ajan syväreitäni kotoa käsin. Tarkemmin sanottuna puoliksi ulkona, sillä löydän nopeasti mukavan työpisteen olohuoneen lattialta parvekkeen oven edestä. Kesäinen aurinko pääsee näin lämmittämään kalman vaaleita jalkojani samalla, kun tietokoneen näyttö on kätevästi sisällä varjossa taaten hyvän näkyvyyden siinä näkyvään Word-tiedostoon ja PubMediin. 
Kotona näpyteltyjä arkiviikkoja rytmitti mukavasti yhteiset viikonloput sekä tietysti juhannus.


HEINÄKUU

Ah, miten tapahtumarikkaat neljä viikkoa vietinkin Kajaanin keskussairaalassa anestesialla. Voisin tarinoida niistä pidemmältikin, mutta se olisi ikävä kyllä ei-tervetullutta toistoa, sillä olen jo kirjoittanut noista viikoista kokonaiset kaksi blogipostausta. Ne pääsee lukemaan täältä ja täältä!
Loppukuusta juhlittiin vielä lukioaikaisen kaveriporukkani voimin yhden meistä häitä, eikä mikään voi oikeastaan sanoin kuvata sitä rakkauden ja lämmön määrää, mitä tuo päivä sisälsi. Siitä on jo nyt muodostunut yksi elämäni ehdottomasti tärkeimmistä muistoista.


ELOKUU

Ennen lääkiksen neljännen vuoden alkua nautimme vielä viimeisistä lomahetkistä viikonmittaisen roadtripin muodossa
Kun uusi kouluvuosi sitten puolivälissä elokuuta starttasi, koostui se alkuun pitkistä etäluentopäivistä. Vaihtelua olkkarin sohvalla läppärin kanssa istumiseen toi pienet loppukesäiset retkeilyt sekä hengailut kaverien kanssa. Myös veneilemässä tuli pariin kertaan käytyä Kallameren aalloilla. 
Kesän jälkeen optimistiselta näyttänyt koronatilanne sysäsi käyntiin myös KuoLOn speksin valmistelun syksyn näytöksiä varten. Tanssitiiminkin kanssa kerkesimme treenata koreoita reilun viikon ajan - ennen kuin tieto speksin peruuntumisesta toistamiseen vahvistui. Ihan kuin tikkukaramellin ottaisi siitä pitkään haaveilleelta pikkulapselta. En tosin voi väittää kauheasti yllättyneeni uutisesta.


SYYSKUU

Ilma viileni ja puiden lehtiin alkoi ilmestyä oranssin eri sävyissä hehkuva ruska. Mihin suuntaan vain katsoikin, näytti Kuopion katukuva muutaman viikon ajan kuin suoraan postikortista kopioidulta. Ulkona tarkeni hyvin nahkatakilla, vaikka pikkuhiljaa aamukirpeään ilmaan astuessa alkoikin kaivata jo pipoa pyörilykypärän alle. 
Kouluarki pyörähti käyntiin elokuun luentojen jälkeen toden teolla. Neljännen lääkisvuoden kurssien blokit starttasivat, meikäläisellä fysiatrian ja ortopedian parissa. 
Koronarajoitukset jatkuivat ja käytettävissä olevien resurssien valossa pähkäiltiin yhdessä KuoLOn hallituksen sekä LT2 tuutoreiden kesken erilaisia tapoja ryhmäyttää Kuopion lääkiksessä vasta-aloittaneita fukseja mahdollisimman turvallisesti. Ulkosalla sekä porrastetuilla lähdöillä tuutorryhmittäin toteutettuja rastikierroksia suosittiin paljon. Kliinisen ja prekliinisen vaiheen opiskelijat pidettiin erillään potilasturvallisuuden ja kliinisen opetuksen turvaamiseksi. Pienistäkin kokoontumisista kerättiin osallistujalistaa mahdollista tartuntajäljitystä varten (jota ei onneksi tarvinnut tehdä). Koko lääkistä informoitiin vastuullisesta yhdessäolosta. Koronavilkut ladattiin puhelimiin ja bluetooth-asetus sai jäädä pysyvästi päälle.
Koska käytännössä kaikki lääkissyksyä rytmittäneet tapahtumat oli peruttu, järjestivät monet kaveriporukat keskenään varjotapahtumia. Ja niin järjestettiin mekin. Neljäs vuosi tarkoitti nimittäin toogien osalta meille lupaa laittaa ensi kertaa seppele päähän, joten täytyihän tätä uutta asustetta juhlistaa illanvietolla valkoinen lakana päällä. 

Kaveriporukkamme varjotoogat sekä monta juostua lenkkikilometriä.

LOKAKUU

Kirpeä syysilma. Hehkuva ruska. Villasukat ja ensimmäiset kropan lämmittämistarkoituksessa hörpätyt teekupposet sohvannurkassa Netflixin pyöriessä. Irtokarkkihyllyllä vallitseva huumaava sokerin makea tuoksu. Lokakuuhun kiteytyi aika hyvin koko syksynajan tunnelma ja siitä pääsi nauttimaan vielä enemmän viikon syysloman aikana.
Loman jälkeen koulu jatkui normaalilla painollaan. Fysiatria vaihtui kovasti odottamaani kirurgian blokkiin , mikä osaltaan toi paljon uutta normaaliarkeen. Lisäksi keskityin paljon treeneihin ja palautumiseen. Crossfit Kuopiolla olin aloittanut leuanvetoprogression tavoitteena vetää kevääseen mennessä ensimmäinen leuka omalla kehonpainollani. Aloitin myös pitkästä aikaa tanssimisen yhdessä keskenään treenaavassa ryhmässä, mikä rauhoitti speksin peruuntumisen jälkeen tyhjän päälle vipattamaan jäänyttä tanssijalkaani. Lenkkeilykin jatkui (ainakin viikoittaisena) urheiluaktiviteettina ja sen rinnalle nousi uintitreenit Kuopion Niiralaan vastikään avatussa uimahallissa. Yksin en siellä tosin käynyt, vaan motivaattorina ja ponnahduslautana (punintended) toimi KuoLOn uusi epävirallinen uintikerho, johon hetken mielijohteesta tuli liityttyä. Enpä ole toistaiseksi katunutkaan.

Lenkkeilyä ja irtokarkeilla herkuttelua sohvannurkassa. KuoLOn uutisten kuvaamista (tiedotushommia) sekä kirurgian kurssin alkaminen syysloman jälkeen (kuva itseasiassa harhaanjohtavasti elokuun ompeluharkasta).

MARRASKUU

Illat pimenevät päivä päivältä aikaisemmin ja kaamosmasennus kurkistelee jo nurkan takana. Lumesta ei vielä tietoakaan ja musta katukuva lisää kuolemanpelkoa joka kerta, kun pyörän selässä tajuaa unohtaneensa heijastimen kotiin. Pimeään marraskuuhun toi mukavaa vaihtelua eri puolilla Suomea vietetyt hajautusjaksot: ensin kaksi viikkoa terveyskeskusopetusta Savonlinnassa ja pari viikkoa myöhemmin viikon hajautus Mikkelissä osana kirurgian kurssia. Marraskuu olikin siis monin tavoin kiireinen paitsi opetuksen, myös uusiin paikkoihin sopeutumisen muodossa. Henkisen ylikuormittumisen ensimerkit alkavat nostaa päätään kasvavien silmäpussien ja keskittymiskyvyn herpaantumisen muodossa ja lähestyvää joululomaa odottaakin päivä päivältä vain enemmän. 
Tosin sen jälkeen, kun on kuukauden aikana nukkunut kolme viikkoa vieraassa paikassa (lue: huonosti), kasvattavat pelkästään oma sänky sekä tutut lakanat elämänlaatua aika paljon.


JOULUKUU

Ah loppukiri! Viimeiset tentit lähetetään Moodlealustalla opettajille arvioitavaksi ja joululoma alkaa läppärin kannen sulkemisella. Kuopion torille on ilmestynyt vuosittainen taivaita hipova joulukuusi ja katukuvaa piristävät nätit jouluvalot. Ruokakaupassa käydessä saa kuunnella joululauluja samalla, kun tekee hintavertailua erimerkkisten suihkusaippuoiden välillä. Asuntomme täyttyy piparin tuoksusta, mikä on (joulun)ihme jo itsessään, sillä suurin osa taikinasta päätyi suuhun jo ennen uunia. 
Käymme tekemässä vuoden viimeiset crossfit-treenit ennen lumisille joululaitumille kirmaamista. Kyllä, lumisille, sillä lunta satoi juuri parahiksi aatonaaton iltana. 
Syksy oli kaikesta ihanuudestaan huolimatta melko rankka, mikä ilmeni korkeina stressitasoina vielä pari viikkoa loman (virallisen) alkamisen jälkeen. Nukkumaan mennessä syketasoni huitelivat tavallista korkeammalla ja ahdistuin pienistäkin suoritteista liittyen esimerkiksi lahjojen paketoimiseen tai junalippujen ostoon. Onneksi keho ja mielikin tajusi pian olevansa oikeasti lomalla, ja kun kerta olin lomatilaan päässyt, ei siitä kovin herkästi olisi halunnut poistua. Joululomilta palaaminen tammikuiseen kouluarkeen tapahtuikin harmillisen nopeasti ja nyt täytyisi herätellä kone taas käyntiin. Kai se pikkuhiljaa siitä heräilee. Odotan nimittäin innolla, mitä muistoja vuosi 2021 tuokaan tullessaan. 
Ja mikä parasta, ne ovat vasta edessäpäin.

***

-E





lauantai 2. tammikuuta 2021

LT4 loppusyksy: Kirurgiaa


Kysymykseen: miksi haluaisit sitten erikoistua tulevaisuudessa? olen jo pitkään vastannut yhtenä vaihtoehtona kirurgian, vaikkei alasta ole edes ollut mitään tosielämän kosketuspintaa (television lääkärisarjoja ei sellaiseksi valitettavasti lasketa). Näin ollen kirurgian kurssin käynnistyminen herätti hieman ristiriitaisia tunteita.
Olen "halunnut" kirurgiksi niin pitkään kuin muistan ja siksi pettymisen pelossa halusin olla lataamatta tähän blokkiin liian suuria odotuksia. Toisaalta, koska olen tähän asti pitänyt tietoisesti mieleni avoinna muillekin opintojen varrella vastaan tulleille erikoisaloille, eikö nyt voisi antaa sama mahdollisuus kirurgialle ja heittäytyä sen maailmaan täysillä? 
Paljon ajatuksia pienen kandin päässä vain yhden kurssin takia. Rehellisesti on kuitenkin sanottava, että en usko yhden koulukurssin antavan alasta pintaraapaisua lukuunottamatta kovin realistista kokonaiskuvaa. Niinpä näillä miettein hyppäsin kirurgian saloihin lähinnä uteliaalla kiinnostuksella ja avoimin mielin. Valmiina kokeilemaan alaa myöhemmin uudestaan silloinkin, jos romantisoitu kuva skalpellia pitelevästä supersankarista nyt murentuisikin.


Hiukset ennen ja jälkeen leikkausmyssyn riisumisen...


Kirurgian kurssi on nelosvuoden kursseista ehkä eniten suoritepainotteinen, mikä tarkoitti käytännössä hyppyä suoraan vuodentakaiseen ja sisätautien oppiaineeseen kuusisivuisen (A4) suoritusvihon muodossa. Vihko tuli olla mukana aina KYSille suoritteita tekemään mennessä ja siihen kerättiin kuittauksia ohjaavilta lääkäreiltä. Käytännössä kaikki opetus aina pienryhmäopetuksesta leikkausseurantoihin olikin kirurgian blokissa lähiopetusta. Poikkeuksena yksi yli 40 henkilön opetuskerta pidettiin etänä. 

Kirurgian kurssi kertasi opeteltavien asioiden suhteen pitkälti LT3 vuoden sisätautien kokonaisuuden asioita, niitä kuitenkin paljon syventäen. Blokin työllisyys rakentuikin pitkälti kurssin suoritteista.
Viiden viikon aikana tuli suorittaa 15 pienryhmäopetuksen lisäksi 12 tuntia kirurgian päivystystä, 12 tuntia kirurgian toiminnan seuraamista (leikkaussali ja poliklinikka), vähintään yhden leikkauksen seuraaminen sekä tutkia 9 potilasta, joista neljästä oli lisäksi kirjoitettava kirjallinen raportti. Näiden päälle tuli vielä kirurgian hajautusviikolla suoritettavat seurannat, jotka oli tehtävä nimenomaan kyseisellä viikolla kyseisessä hajautuskaupungissa.
Lisäksi moniin pienryhmäopetuksiin liittyi ennakkotehtäviä, mitkä tosin perehdyttivät aina mukavasti käsiteltävään aiheeseen. Niihinkin harkkoihin, joihin ei liittynyt mitään pakollisia ennakkotehtäviä, perehdyin lähes poikkeuksetta useamman tunnin aina edeltävänä päivänä. Opetuksessa pysyi näin paremmin kärryillä ja käsiteltävistä asioista pystyi esittämään käytännön työtä ajatellen oleellisia kysymyksiä. 
Ja tietenkin, koska osa ohjaavista lääkäreistä tykkää kovasti järjestää opetuksessaan pieniä tulikokeita kandeille, voi etukäteen perehtymisellä ansaita pelottavalta kirurgilta jopa hyväksyvän hymyn vastatessaan oikein. Ulkoista motivaatiota siis parhaimmillaan!

Katetrointiharkassa harjoiteltiin katetrointia anatomisilla malleilla.

Kuvituskuvaa kirurgisen haavanhoidon etäharkasta, jota kuunnellessa luonnistui hyvin myös pyykkäys ja kahvin juonti.



Pari viikkoa kirurgian kurssia tauottaneen terveyskeskushajautuksen jälkeen koitti lähtö kirurgian hajautukseen Mikkeliin. 
Blokin aikana jokainen 4-5 opiskelijasta koostuva pienryhmä viettää viikon (maanantai-torstai) intensiivi-lähiopetuksessa jonkin toisen kaupungin keskussairaalassa. Kirurgian osalta mahdolliset opetussairaalat olivat meillä tänä vuonna Jyväskylässä, Joensuussa sekä Mikkelissä. 
Oman ryhmäni hajautusviikko sattui kirurgian blokin viimeiselle viikolle, mikä tarkoitti intensiivisyyttä myös pänttäämisen muodossa aina sairaalalla vietettyjen päivien jälkeen: heti maanantaina hajautuksesta kotiin palattua olisi nimittäin kirurgian tentti.


Majoituksessa tenttiin pänttäämistä pitkän leikkaussalipäivän jälkeen. Miten niin uupumus näkyy silmistä?

Jos terkkajaksolla majoituimme jokainen opiskelija omaan asuntolan huoneistoon, nyt kirralla sai olla hieman sosiaalisempi päiviensä jälkeen. Majoituimme nimittäin kahden hengen hotellihuoneisiin pareittain. 
Huoneissa oli kaksi sänkyä ja kirjoituspöytää, jääkaappi, mikroaaltouuni ja vedenkeitin. Ja kuten hotelleissa yleensäkin, myös muutama teepussi ja kerta-annospussukka pikakahvia löytyi niinikään pikku tarjottimelta vedenkeittimen vierestä. Kokkausmahdollisuutta ei ollut, joten hajautusviikon aikana tankattiin hyvin aina sairaalan ruokalassa (opiskelijahinta noin 3 €) ja majoituksessa syötiin sitten mikroruokia ja muuta jääkaapissa säilytettävää välipalaa.
Kuten aiemmin mainitsinkin, osa kirurgian suoritusvihon suoritteista oli ohjattu tehtäväksi nimenomaan hajautusjaksolla. Tällaisia oli muun muassa yksi leikkausseuranta, 4 tuntia päivystystä, 6 tuntia kirurgian seurantaa (leikkaussali ja/tai poliklinikka) sekä yksi suullinen potilasraporttti. Sumplimme keskenämme huoneittain, että iltapäivystykset suoritettaisiin vuorotellen, jolloin aina toinen huonetovereista saisi myös sitä arvokasta omaa aikaa itsekseen hotellilla. Ihmisiä on erilaisia ja osa saattaa haluta tehdä esimerkiksi kaikki seurannat yhdessä ja samaan aikaan, mutta mikäli kokee ajoittaisen yksinolon olevan kriittistä henkisen jaksamisensa varmistamiseksi, on asiasta hyvä olla rehellinen huonetoverille. Kyllä toinen ymmärtää, ettei kyse ole siitä etteikö pitäisi toisen seurasta, vaan että jokainen tarvitsee välillä aikaa olla myös yksikseen. Ainakin meidän ryhmässä tässä vallitsi hyvä yhteisymmärrys heti ensimmäisestä päivästä lähtien ja päivystysvuorot sovittiinkin sen mukaan.
 


Itse tykkäsin hajautusviikosta todella paljon. Päivät kuluivat nopeasti meille aikataulutetun opetuksen sekä leikkaussali- ja poliseurannan parissa. Pääsimme muun muassa kertaamaan ja tekemään pienkirurgisia toimenpiteitä (luomien ja lipoomien poistoa), harjoittelemaan murtuneen käden reponointia ja kipsausta (arvokasta kertausta ortopedian kurssilta), ompelutekniikkaa sekä luentotyyppisen opetuksen muodossa kertaamaan eri tautitiloja
Olin jo KYSillä tykästynyt leikkaussalin miljööseen, joten luonnollisesti jatkoin siitä nauttimista myös Mikkelissä. Kun edellinen leikkaus oli loppu, pyysin yleensä jo lupaa päästä seuraamaan seuraavaa. Kirurgista riippuen hän joko itse kysyi halukkuutta leikkauksessa avustamiseen tai sitten mahdollisuutta siihen kysyin suoraan itse. Olin jo KYSillä oppinut hieman kantapään kautta, että välillä opiskelijan osa on olla se Hessu Hopo, joka vain tunkee joka paikkaan halusi kirurgi sitä tai ei -muuten saattaa anti leikkausseurannasta jäädä turhankin laihaksi. Omalla aktiivisuudella pystyy siis vaikuttamaan todella paljon. Näin ollen pääsinkin Mikkelissä paitsi avustamaan seuraamissani leikkauksissa, myös tekemään kiitettävästi lopun ompeluja. Huomasinkin ilokseni loppuviikosta hajautusta ompelutekniikkani parantuneen kurssin alkupuoliskoon verrattuna. Paljon siinä on tosin edelleen parannettavaa ja mietinkin jo vakavissani silikonityynyn sekä haavaompelutarvikkeiden tilaamista kotiin kuivaharjoittelua varten... 




Viimeisen illan kunniaksi kävimme vielä pienryhmämme kanssa ulkona syömässä paikallisessa pizzeriassa ja jakamassa kokemuksia kuluneesta viikosta. Mikkelin keskussairaala vaikutti kaikin puolin hyvältä opetussairaalalta ja henkilökunta mukavan opetushenkiseltä. Tänne tulisi mielellään myöhemminkin muiden kurssien hajautusjaksoille! 
Torstaina olikin sitten viimeinen päivä Mikkelissä ja viimeisten luentojen jälkeen otimme suunnan kohti Puijon tornia ja Kuopiota. Maanantain tentti olisi viimeinen puristus vuodelta 2020 ja sitten koittaisi kauan odotettu ja kaivattu loma! Kunhan vain muistaa vielä käydä palauttamassa kirurgian suoritusvihon ja potilasraportit hallintorakennukselle ennen joululaitumille kirmaamista...

Pakko myöntää, että ihan harmittaa kirurgian kurssin päättyminen, sillä itse tykkäsin kurssista ja siihen kuuluvista seurannoista todella paljon. Erityisesti leikkaussalin taakse jättäminen kirpaisee pikkasen. Ei siis musertunut kirurginasuinen supersankari pilvilinnansa alle, mutta myönnettäköön tämän kurssin myötä hänen jalustansa ehkä hieman madaltuneen. Sen verran vierestä seuranneena opin nopeasti kirurgin työn sisältävän paljon päivystystä sekä yli yön valvomisia, mitkä pidemmän päälle varmasti kuluttavat työnsä tekijää. Saa nähdä. Jokaisella alalla on omat hyvät ja huonot puolensa ja loppujen lopuksi kyse on siitä, kumpaan suuntaan vaaka kallistuu käytännön työtä tehdessä. Sekin täytyy siis vain itse kokea ja vasta sitten todeta. 


Joululoma tarjosi ihan täydellisen palautumisjakson kirurgian kurssista sekä koko nelosen syksystä. Olin niin poikki viimeisten tenttien jälkeen, että stressitasojen lasku tapahtui vasta parin viikon viiveellä loman alkamisesta. Onneksi lomaa oli meillä kuitenkin yhteensä neljä viikkoa, joten mieli sai levätäkin ihan kiitettävän mittaisen ajan. Tammikuun alussa starttaa sitten neurologian kurssi sekä toinen vuosi ainejärjestömme hallituksessa tiedottajan roolissa. Luvassa siis mukava yhdistelmä tuttua sekä vähän uutta.
Loma on kivaa, mutta mikään ei kyllä voita sitä ihanan tylsää arkea.

Vielä lopuksi havainnollistavaa kuvamateriaalia kandista, joka on palauttamassa iltamyöhään kurssin viimeistä raporttia ohjaavalle lääkärille. Miten niin 12 tunnin koulupäivä näkyy silmistä?

***
-E



tiistai 22. joulukuuta 2020

LT4: Terveyskeskusviikot Savonlinnassa (viikot 45 ja 46)


On syyskuu ja vuosikurssimme paljon jännitetty terveyskeskusopetuksen paikkakuntajakoa koskeva arvontatulos kilahtaa sähköpostiin. Avaan sähköpostin liitteenä olevan exceltiedoston ja kyllä, Savonlinnahan sieltä tuli! Uusi kaupunki ja uusi terveyskeskus tiedossa siis marraskuussa. Eikä nyt puhuta vain parista päivästä vaan kahdesta kokonaisesta viikosta...
 Kuopiossa nimittäin sekä ensimmäiseen että toiseen lääkissyksyyn kuuluu kaksipäiväinen terveyskeskusjakso, jonka tarkoituksena on tutustuttaa tuore lääkisopiskelija terveyskeskuslääkärin työhön. Seuraavan kerran terveyskeskusopetusta on neljännellä vuosikurssilla (eli meillä nyt) ja opetusjakso on kahden viikon mittainen. Kahta viikkoa varten täytyy jo oikeasti muuttaa elämänsä hetkellisesti toiselle paikkakunnalle.
Näin ollen stetarit, hammasharja ja vedenkeitin mukaan, laukku kiinni ja suunta kohti tuntematonta Savonlinnaa yhdessä kolmen muun kurssikaverin kanssa, joille kellekään kaupunki ei ole ennestään tuttu.



Majoittumisen muulla paikkakunnalla tapahtuvan terveyskeskusopetuksen aikana järjestää paikkakunnasta riippuen joko yliopisto tai opiskelija itse. Onneksi Savonlinna kuului niihin TK-paikkakuntiin, johon yliopisto otti asian hoitaakseen. Näin ollen meille opiskelijoille ei jäänyt muuta tehtävää, kuin noutaa avaimet paikan päälle saavuttuamme ja asettua taloksi. 
Majapaikkanamme oli Savonlinna Spa Casino hotellin kyljessä sijaitseva asuntola. Jokainen meistä sai oman huoneiston käyttöönsä, mikä takasi mukavasti omaa aikaa pitkien TK-päivien päätteeksi. Huoneistossa oli varusteluna sänky, työpöytä, jääkaappi ja uuni, mutta esimerkiksi mikroaaltouunia ja vedenkeitintä ei ollut. Yliopisto oli vuokrannut kuhunkin huoneistoon välinepaketin, joka sisälsi kattilan, paistinpannun sekä joitain aterimia ja lautasia (sanottakoon kuitenkin osan välinepaketin varusteista olleen siinä kunnossa, että päädyin valmistamaan aamupuuroni kahvikuppiin kattilan sijaan). Onneksi olin tuonut kotoa oman vedenkeittimen, mikä helpotti hajautusarkea huomattavasti. 
Villapaidat tulivat myös aktiiviseen käyttöön (vieläpä samanaikaisesti), sillä ainakin oman huoneistoni lämmityksellä kesti viikon ajan herätä kaamoshorroksestaan.




Ensimmäinen päivä kului pitkälti käytännön asioita hoitaessa ja paikkoja esitellessä. Saimme aikataulut, kulkukortit ja Effica-tunnukset, minkä jälkeen seurasimme kanalauman tavoin ohjaavaa lääkäriä läpi pukuhuoneiden ja työasuvarastojen vuorollaan kullekin osastolle, missä tulisimme seuraamaan toimintaa kuluvien kahden viikon aikana. 
Savonlinnan terveyskeskus sijaitsee noin 200 metrin päässä Savonlinnan keskussairaalasta, joten osa seuraamisestamme tapahtui sairaalan puolella. Siispä heti ensimmäisenä päivänä meidät kävelytettiin myös läpi sairaalan kellarikerroksen tunnelien, joiden kautta pystyy navigoimaan eri sairaalarakennusten välillä. 
Näin suunnistustaidottomalle moinen tietotulva oli alkuun melko ylitsevuotavaa, mutta kaikista uusista paikoista pääsi kyllä kahden viikon aikana hyvin jyvälle.

Sairaalan kellarikerroksen tunnelia, jota pitkin pystyi siirtymään sairaalan rakennusten välillä. Oikealla persoonallisia luolamaalauksia koristamassa tylsää kellariseinää.


Terveyskeskusviikot Savonlinnassa olivat opin kannalta todella antoisia. Henkilökunta oli ihanan opetusmyönteistä ja mistä tahansa kysyikään, sai aina kattavan vastauksen -ja mikä parasta: uskalsi kysyä! Vaikka KYSillä pienryhmäopetuksessa on yhtä lailla kysymismahdollisuus, jää siellä herkemmin jotkin mieltä kaihertavat asiat kysymättä, kun ei halua viivästyttää opetustilanteen etenemistä. Nyt TK-viikoilla, kun vietti vuorollaan useamman tunnin aina samaa lääkäriä seuraten, oli hän kandille niin sanotusti vapaata riistaa koko seurannan ajan. Ja minähän hyödynsin kaikki tunnit.



Työpäivät terkassa olivat kestoltaan pitkälti 8-16, mutta välillä sitä pääsi vapaalle aiemmin, välillä myöhemmin. Parina päivänä taisin jäädä sairaalan puolelle seuraamaan lähemmäs klo 19 asti ihan vain koska kohdalle osui mielenkiintoinen potilastapaus ja hyvä lääkäri. Muutoin vapaa-aika kului pitkälti voimia keräillen seuraavaa päivää varten. Olin uhonnut ennen TK-jakson alkua, että opiskelen käynnissä olevaa kirurgian kurssia varten ja vien ehkä jopa syväreitäkin eteenpäin aina terkassa vietettyjen päivien jälkeen, mutta totuus oli jotain ihan muuta. Suurimmaksi osaksi olin aina päivän päätteeksi niin loppu, että makasin illan vain X-asennossa tuijottaen joko seinää tai puhelinta (yllättyneet: älkää vaivautuko nostamaan käsiä ylös, sillä tiedän ettei teitä ole). Yleensä loppuiltaa kohden innostuin tekemään kuitenkin joko jonkin kotitreenin (lempparini on Les Mills On Demand) tai käymään juoksulenkillä tutustuen samalla pimeään Savonlinnaan sekä purkaakseni aivojeni tiltit. 
Olavinlinna on muuten todella nätti pimeällä valaistuksineen päivineen.
Puolivälissä terkkajaksoa matkasin viikonlopuksi Joensuuhun moikkaamaan mummoani, jota en ollut nähnyt lähes vuoteen vallitsevasta tilanteesta johtuen. Samalla sai mukavasti etäisyyttä asuntolan reilu 20 neliöön.





Miten TK-seuraaminen sitten erosi preklinikan seurannoista näin LT4-vuotena muuten kuin pituudeltaan? 
Tässä vaiheessa opintoja potilaita on päästy jo ihan kiitettävästi tutkimaan ja suurempia tautikokonaisuuksia on opiskeltu lähes 1,5 vuoden ajan. Lisäksi osa (minä mukaanlukien) kurssilaisistamme on jo päässyt oman alansa töihin kesällä amanuenssin roolissa. 
Näin ollen meitä opiskelijoita osallistettiin potilastyöhön tällä terkkajaksolla toisin kuin preklinikassa. Pääsin muun muassa itse ottamaan muutaman potilaan vastaan (haastattelemaan ja tutkimaan) samalla, kun ohjaava lääkäri istui passiivisempana osapuolena (ns. takapiruna) vastaanottohuoneen nurkassa seuraamassa potilastyöni sujumista. Näin pystyin tarvittaessa matalalla kynnyksellä kääntymään ohjaavan lääkärin puoleen ja kysymään esimerkiksi hoidosta tai varmistamaan joitain faktoja. Lopuksi sain useimmiten myös kirjoittaa käynnistä tekstit potilaskertomukseen ja tehdä lähetteitä. 
Sanelukapulankin käyttöä pääsin kokeilemaan, mutta sille asteelle se ainakin vielä toistaiseksi jäi: sanelemalla koin nimittäin kadottavani kokonaan hallinnan tekstin sisällön jäsentelyssä sekä olennaisten asioiden ilmaisemisessa. Kirjoitetaan siis tekstejä vielä ainakin jonkun aikaa ihan vain käsin, jotta rutiinia tulee siihen enemmän!
Terveyskeskustyössä olennaista on myös monet erilaiset paperityöt, jotka ehkä pitkään töitä tehneelle lääkärille voi erittäin ymmärrettävästi olla pakollinen paha, mutta näin innokkaalle kandille ne olivat lähinnä hauskaa lisäpuuhaa. Meillä oli koulun puolesta ollut juuri vastikään ensimmäinen puolikas yleislääketieteen kurssista, jonka yhteydessä olimme harjoitelleet erilaisten lausuntojen ja todistusten tekemistä. Näin ollen juuri opittujen taitojen hyödyntäminen "käytännön työssä" oli erittäin tervetullut nakkihomma! Mielellään olisin tehnyt enemmänkin paperihommia, mutta onneksi niitä taitaa olla uralla edessä ihan tarpeeksi...
Ja viimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä: pientoimenpiteet. Terveyskeskuslääkäri pääsee nimittäin myös tarpeen mukaan ottamaan instrumentit käteensä -ja niin pääsi tämän kahden viikon aikana kandikin! Juuri kirurgian kurssin aloittaneena ja perusteet steriilin työskentelyn saloista ja erilaisista pientoimenpidetekniikoista opetelleena, oli ihan parasta päästä poistamaan muutamia ihomuutoksia ohjaavan lääkärin avustuksella. Näitä juttuja ei nimittäin opi millään muulla, kuin tekemällä. Ja tehdä tuolla sai.


Kuten yllä olevasta voi päätellä, kaksi viikkoa terveyskeskusopetusta oli mulle todella antoisat. Opin paljon uutta ja pääsin verestämään vanhaa. Voisin jopa sanoa, että terveyskeskustyö vaikuttaa ihan kivalta mahdolliselta urapolulta! 
Olin kuitenkin tuon parin viikon jälkeen totaalisen loppu. En ainoastaan henkisesti vaan myös fyysisesti, sillä vieraassa paikassa nukkuminen ja asuminen ei takaa aina parhainta mahdollista unenlaatua. Siispä ylitäyden urheilukassin ja pikku nyssyköiden raahaaminen kotioven kynnyksen yli eteiseen oli kiistatta myös yksi terkkajakson kohokohdista. 
Alla vielä kuva väsyneestä kandista, joka oli juuri saapunut kotiin Savonlinnasta 13.11.2020 monta kokemusta rikkaampana. 


***
-E