sunnuntai 2. elokuuta 2020

2 päivää ambulanssissa



Anestesian amanuenssijaksoon kuului Kajaanissa myös kaksipäiväinen tutustuminen KAKSin ensihoitoon. Käytännössä tämä tarkoitti yhden ambulanssiyksikön päivän seuraamista 12 tunnin ajan osallistumalla hälytystehtäviin sekä muuhun ensihoidon toimintaan. Oman aktiivisuuden mukaan oli mahdollista myös päästä tekemään enemmän ensihoidollisia toimenpiteitä lähtien potilaan haastattelusta ja tutkimisesta itse kohteessa aina kanylointiin ambulanssin sisällä.
Niinpä siniset smurffit ja sisäkengät vaihtuivat pariksi päiväksi vihreään ensihoitoasuun, turvakenkiin sekä huomioliiviin. Työnnettiin siinä varusteiden haalintareissulla syliini myös luotiliivit, kypärä sekä hengityskaasu akuutimpia tehtäviä varten, mutta sen voin kyllä jo paljastaa etteivät nämä onneksi tulleet tarpeeseen…



Ensimmäinen hälystehtäväni ambulanssin sisällä oli kyllä adrenaliinitasoja nostattava. Vaikka istuinkin käytännössä joka reissulla ohjaamon takana olevalla yksittäisellä takapenkillä, nousin kohteessa aina autosta silmät suurina siitä, kuinka siistiä tämä voikaan olla. Aina tottunut näkemään ambulanssit vain ajavan ohi, mutta nyt pääsikin näkemään tuon liikkuvan pikkusairaalan sisältä päin.
Oli myös huikeaa seurata vierestä, kuinka tehokkaasti ja nopeasti ensihoidossa reagoidaan saapuviin hätäpuheluihin: käytännössä puhelut eivät ole aina ehtineet edes vielä päättyä, kun kahdesta ensihoitajasta (ja nyt myös minusta) koostuva yksikkö on jo matkalla autolle ja kyseiseen kohteeseen.
Siirtyminen itse ensihoidon tiloista lanssien luokse tapahtui potkulaudoilla, jotka varmistivat nopean siirtymisen sairaalan läpi. Niillä potkittiin itsemme myös lounastauoille henkilöstöruokalaan, sillä tarpeen vaatiessa sieltäkin oli määrä päästä siirtymään mahdollisimman tehokkaasti ja nopeasti tehtävän kutsuessa. Myönnetään, että paikasta toiseen käveleminen tuntui äärimmäisen turhauttavalta, kun kaksipäiväisen ensihoitojakson jälkeen oli taas määrä palata leikkurin puolelle… Eli kyllä: potkulaudat olivat ihan best.


Summa summarum kuukaudesta akutologialla: mitä plussia ja miinuksia liittyisi anestesiologianja tehohoidon (sekä ensihoidon) erikoisalaan?

+ toimenpiteitä saa tehdä paljon
+ jokainen päivä saattaa olla ihan erilainen, kuin edellinen
+ arvaamattomuus: hidas päivä saattaa kiihtyä nollasta sataan parissa minuutissa
+ edelliseen kohtaan liittyen adrenaliiniriippuvaisille luvassa paljon adrenaliinia
+ liikutaan pitkälti perusasioiden äärellä, mitä tulee potilaan hoitamiseen. Vitaalielintoimintojen cABCDE tulee tarpeeseen päivittäin.
+ ei juurikaan paperitöitä
+ ei juurikaan potilaiden kohtaamista
+ saa päivystää paljon 

- ei juurikaan potilaiden kohtaamista
- joutuu päivystämään paljon
- ei pysty juurikaan osallistumaan/vaikuttamaan potilaan elämään akuuttitilannetta/elektiivistä leikkausta pidemmällä
- tulee varmasti kohtaamaan rajujakin ihmiskohtaloita, tämä kovettanee varmasti jokaisen luonteen tavalla tai toisella
- lääkäreiden itsemurhatilastoissa anestesiologit ovat sijalla kaksi heti psykiatrien jälkeen (lähde: eräs kuukauden aikana seuraamani anestesiologi)


Lopputulemana on pakko myöntää, että jokin akuuttipuolessa kyllä iski syvälle jo yhdenkin kuukauden amanuenssijakson aikana. Koin jatkuvasti tiedonjanoa nähdä ja kuulla lisää, ja pelkkä ajatuskin akuuttitilanteesta, jossa en osaisi toimia tilanteen herrana alusta lähtien ahdistaa mieltä helposti edelleen. Näin ollen se ainakin on varmaa, että vaikka ane ei alana olisikaan lopullinen suuntautumiseni, tulen kyllä kehittämään akuuttiosaamistani jatkuvasti myöhemminkin.

Näin ollen: viihdyin valtavasti anestesialla, enkä varmasti katuisi tälle alalle ryhtymistä. Mutta nyt täytyy kuitenkin sulkea tämän erikoisalan ovi, ja pitää muut ovet auki muille mahdollisille erikoisaloille. Ties vaikka muualta löytyisi jotain vieläkin kivempaa...?


 ***
-E