keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Nyt kyykätään!


Koska kolme suurta ässää (Superristely, Sappee ja Sitsit) eivät tarjonneet kaveriporukallemme vielä tarpeeksi viihdykettä tähän pimeään alkuvuoteen, karhusimme kalenteriimme helmikuun puoliväliin myös Tampereella järjestettävät Akateemisen Kyykän MM-kilpailut, jotka uhkarohkeasti ajoittuivat vain parin päivän päähän saman viikon talviolympialaissitseistä. Ongelmaa moinen pikkuseikka kuitenkaan ei aiheuttanut, sillä mitä sitä nyt suotta toipua näin vähän päälle parinkympin iän moisista opiskelijatapahtumista yhtään enempää kuin päivän tai pari... Haalarit siis vain laukkuihin ja suunta kohti Tammmperetta!


Eräs kaveriporukkamme jäsenistä on itse alunperin kotoisin Tampereelta, joten majoituimme reissun ajaksi hänen nurkkiinsa. Itse kisat ajoittuivat lauantaille, joten saavuimme mestoille perjantai-iltana hieman fiilistelemään Tampereen miljöötä ja rentoutumaan saunomisen ja takkatulen merkeissä samalla, kun suunnittelimme pettämätöntä sotasuunnitelmaa Kyykän voittamiseksi (eli kävimme yhdessä pelin sääntöjä läpi). Suurin osa meistä ei nimittäin ollut hädin tuskin kuullutkaan kyykästä aikaisemmin ja meistä ainoa lajia joskus tosissaan pelannut oli nimenomaan tamperelainen houstimme. Itse olin lähinnä vain kokeillut kyykän pelaamista aikaisemmin Turussa kemiaa opiskellessani, mutta sitä pidemmälle ei kyykkäurani sitten koskaan edennytkään. Pelaamaan lähdettiinkin siis lähinnä vain hauskanpitomielessä kaveriporukan kesken. :)

Voitonmarssi kohti kyykkäkenttiä!

Kyykkä on pelinä käytännössä erittäin suurikokoinen mölkkyPelikentän molemmissa päissä on rivissä joukkueiden omat pienet puupölkyt (=kyykät) maahan piirrettyjen pienneliöiden sisällä. Nämä kyykät pyritään sitten isompaa puupölkkyä (=karttua) tyylivapaasti heittämällä poistamaan vastustajan pienneliön sisältä. Se joukkue voittaa, kumpi saa rajatuin heittokerroin poistettua enemmän kyykkiä vastapuolen alueelta. 
Kyykkä itsessään on vuosisatoja vanha karjalainen ulkoilmapeli, josta nykyään talvisin pelattava opiskelijaversio sallii (alkuperäisestä poiketen) lämpimästi pelaajien kilpailu- ja kylmänsietokykyä parantavien juominkien nauttimisen pelin aikana -tuomarit mukaanlukien. 




Ei taida tulla kenellekään yllätyksenä, että joukkueemme hävisi kyseisen kilpailun suuresta sääntöjen kertailuun perustuvasta valmistautumisesta huolimatta. Moinen pieni takaisku ei kuitenkaan hymyä hyytänyt ja hauskanpito jatkuikin tamperelaisen kollegamme kotona etkojen muodossa ennen loppuillasta alkavia kyykän virallisia jatkoja, jossa tanssijalkamme vipattivat taukoamatta aina pikkutunneille saakka. 
Sunnuntaiaamuna sitten todellisina selviytyjinä nousimme Kuopioon suuntaavaan Onnibussiin jättäen neljä tuntia kestävän matkan aikana mehevät poskenjäljet bussin ikkunoihin, kun kukin tahollaan yritti periä viikonlopulta kertyneitä univelkoja takaisin. Reissu ei intensiivisyydestään huolimatta ollut todellakaan turha, sillä jo viikkoa myöhemmin meidät pystyi bongaamaan Kuopion Winterfesteiltä treenaamassa kartun heittotaitojamme kyykkäkärpäsen puremana... Tampereen onkin syytä vahtia selustaansa: ensi vuonna tämä poppoo tulee nimittäin vielä takaisin -ja aikoo VOITTAA ;)


***
-E
maanantai 12. helmikuuta 2018

Hurjapäät Sappeella


Heti kun Superristeilystä oli selvitty ja hetki ehditty vetää henkeä Torsolassa anatomian kertailun ja embryologian parissa olikin jo aika pakata matkalaukut uudestaan, tosin tällä kertaa täyteen villapaitoja ja muuta lämmikettä, sillä nyt suuntana oli sisäsiistin Helsingin sijasta kaikkien lääkisten yhteinen laskettelureissu Sappeella.
Sanon sen nyt heti tähän alkuun: en ole laskettelija. En pysy lumilaudan päällä pystyssä edes paikallaan seistessäni ja sukset menevät ristiin jo pelkästä ajatuksesta meikäläisestä ladulla ne jalassa. Koululiikunnassa kun sai valita hiihtämisen ja luistelemisen välillä valitsin aina luistelun. Onneksi kaveriporukkaamme kuului lisäkseni muitakin lautailun vieroksujia, joten toisin sanoen laskettelemaan tässä ei todellakaan lähdetty! Sen sijaan pakkasimme mukaan vain lapsekkaat mielemme sekä kirjavanväriset liukurit ja olimme valmiita kohtaamaan Sappeen uljaat rinteet.
    

Matka starttasi Kuopiosta yhteishenkeä nostattavalla viiden tunnin bussimatkalla Suomen talviurheiluteeman mukaisesti pukeutuneena. Meistä harvempi omisti entuudestaan mitään teemanmukaisia suomipaitoja, joten lähdimmekin yhden kaverini kanssa koluamaan Kuopion keskustan kirpputoreja Sappeeta edeltävällä viikolla. Kuin ihmeen kaupalla löysimme etsimämme Kuopion urheiludivarista vieläpä ilmaiseksi, sillä kirpparia pitävä ihanan rempseä miekkonen oikein innostui ajatuksesta päästä rakentamaan teema-asujamme divarinsa valikoiman antimista ja tarjosi meille erittäin katu-uskottavat suomipaidat, -huivit ja lipunkin lainaan vaatteiden pesemistä vastaan. Koska seuraavalla viikolla järjestettiin sattumoisin myös samanaiheiset sitsit, tuli samalla kertaa hankittua ei ainoastaan teemapukua Sappeelle vaan myös kyseisille talaviolympialaissitseille! Kaksi kärpästä siis yhdellä iskulla.



Lähtö sappeelle starttasi kello viisi iltapäivällä Kuopion kaupungintalolta ja perille Sappeelle saavuttiin vasta puoli yhdentoista aikaan illalla, kun muiden kaupunkien lääkiksillä olivat paljut olleet lämpiminä jo useamman tunnin ajan. Ensimmäinen ilta loppuikin siis verrattain melko lyhyeen ja keskityimme siksi lähinnä kokkailuun (polttamaan pakastepizzat uunissa), saunomiseen ja mökkikylässä vallitsevan ilmapiirin fiilistelyyn.
Toinen päivä sujui jo hieman paremmalla menestyksellä (riippuen toki menestyksen mittarista) ja alkoi ylellisesti tortilla-aamiaisella ennen lähtöä itse RINTEESEEN. Löysimme mainstream laskettelurinteiden kupeesta aivan tajuttoman hurjan ja jyrkän lumikasan, jonka laelta valehtelematta pystyi oikein näkemään maapallon kaareutuvan kaukana horisontissa! Pelottomina hurjapäinä nousimme tuon kompuraisen, kivikkoisen ja loputtomalta tuntuvan matkan ylös sen laelle, kaivoimme uljaat ja ylväät liukurimme esiin ja… laskimme siltä alas. Siis oikeesti. Saan kiittää onneani, että olen vielä elossa kirjoittamassa tätä postausta. Kuka muka sanoi, ettei liukurilaskettelijat olis koviksii?




Hyvinvointia rakentamassa.
Parin tunnin rankan mäenlaskun jälkeen minttukaakao Sappeen rinnekahvila Vohvelissa maistui juuri niin taivaalliselta kuin kuvitella saattaa, kun posket pakkasesta punoittaen ja toppatakin huppu lumesta täynnä vihdoin pääsi hörppimään lämmikettä palkinnoksi moisesta hauskanpidosta. 
Myös loppuilta kului vähintäänkin yhtä rennosti aluksi yhteisillallisen sekä Gasellien keikan merkeissä, ja myöhemmin illan edetessä eri mökeissä kierrellen ja beerpong-taitojamme petraten. Ohessa tuli tutustuttua myös toiseen opiskelijoiden vapaa-ajan pelailumuotoon flip cuppiin tai tuttavallisemmin flipperiin, jonka harjoitteluun käytetty aika vierähti kavalan huomaamattomasti aina aamuyön tuntien puolelle asti.




Osa meistä noudatti mökissä odottavan lämpimän sängyn kutsua jo aiemmin, osa myöhemmin. Osa taas koki, ettei noita kriittisiä jäljellä olevia tunteja Sappeen pakkasessa ollut mielekästä käyttää nukkumiseen, moista touhua kun voi harrastaa sitten paluumatkalla bussissa tai viimeistään kotona, ja päättikin siksi painella viimeisen vuorokauden läpi samoilla silmillä. Kukin siis tyylillään! 
Aamun sarastaessa sitten bongailtiin karhuja hangesta ennen köpöttelyä Kuopioon takaisin suuntaavalle bussille. 

Jos sitä ensi vuonna lähtisi testaamaan myös Tahkon rinteet...:)



***
-E


maanantai 5. helmikuuta 2018

KOKKIKORNERI: smoothiebowl

Päivän eka ateria. Päivän eka kahvi. Niinä harvoina kertoina, kun koulu alkaa vasta myöhään iltapäivällä, eikä kalenterissani ole mitään sen ihmeellisempää merkittynä aamupäiväksi, ovat päivän ekoille hetkille pyhitetyt pitkät aamut se juttu
Se, kun nukun pitkään ja annan ikkunasta tulvivan valon herättää mut herätyskellon sijasta. Se, kun juon kolme kuppia kahvia ja syön aamupalaa ainakin pari tuntia sängyssä edelleen makoillen. Ehdin ehkä jopa lukemaan sen koko hesarin. Saan laittautua rauhassa kouluun ja ehkä jopa kokeilla jotain uutta meikkityyliä arkea piristämään.
En ole aamuvirkku, mutta olen ehdottomasti aamuihminen. Ja spessun aamupalan tekeminen kuuluu ehdottomasti osaksi tällaista aamua. 



Uusin lempparini aamupalapöydässä on smoothiebowl. Kirjoitin joskus aiemmin, kuinka kaikki uudet trendit ja muoti-ilmiöt tavoittavat mun mieltymystason vasta sitten, kun ne ovat 1. joko lipuneet jo kauan aikaa sitten ohitse tai 2. eivät yksinkertaisesti ole muille enää mitään uutta ja ihmeellistä. Toisin sanoen: kun smoothiebowlit alkoivat vallata instagramfiidejä, itse hörpit omia smoothiesekoituksiani edelleen ihan tyytyväisenä lasista ja ihmettelin moista touhua, että se pitäisi muka lusikalla syödä. Noh, nyt ovat sitten meikäläisenkin smoothiet siirtyneet lautasille.


Kuten kaikessa ruoassa, tykkään aamupalallakin kiinnittää hieman huomiota sen ravintoarvoihin. Ei se smoothie nälkää kauan pidä, jos siinä on pelkästään banaania ja marjoja, joten jotain proteiinia siihenkin on saatava. 

Omaani laitoin:

-1 purkki proteiinivanukasta (vanilja)
-noin 2dl vadelmia ja mustikoita
-tilkka vettä (vajaa 1dl)

( Pinnalle:
-pensasmustikoita
-pakastevadelmia
-kookosrouhetta
-manteleita )

Kaikki ainekset vain blenderiin ja surrauttelemalla ne tasaiseksi massaksi on itse smoothie valmis. Seos kaadetaan lautaselle ja pinnalle voi oman makunsa mukaan ripotella koristeeksi vaikkapa kaurahiutaleita tai tuoreita marjoja. 
Vain oma mielikuvitus on rajana :)



Aamupala ompi siitä sitten valmis joko suoraan syötäväksi tai linssiludeksi kameran eteen kuvailtavaksi! Mikäli päätyy tuohon jälkimmäiseen vaihtoehtoon, kannattaa optimoida kahvin keitto kuvailujen viimeisille hetkille, ettei vaan mokoma pääse jäähtymään juomakelvottomaksi omaa taiteellista visiota toteutettaessa. Terveisin allekirjoittanut heh.. 
Ovathan nuo smoothiebowlit nyt aika kuvauksellisia, mutta ei nekään sentään kuumaa kahvia onnistu syrjäyttämään prioriteettilistalla. Jotain rajaa sentään.



***
-E


torstai 1. helmikuuta 2018

Superristeily!


Viime viikonloppuna oli taas aika ottaa suunta kohti Suomen Vegasia (Helsinkiä) ja siellä Viikkarin kelluvaa rinnakkaistodellisuutta, sillä Kaikkien lääkisten superristeily starttasi Katajanokalta auringonlaskun aikaan eikä meno todellakaan jäänyt tapahtuman nimeä pahemmaksi. Kuten haalaritkin, myös Superristeily oli kaikkien hakuvuosieni ajan eräänlainen lääkiskuplan ruumiillistuma, jota kadehdin hiljaa etäältä ja johon haaveilin pääseväni joku päivä itse osaksi. Niinpä ei liene kovin iso ylläri, että kun Kuolon Tahko-reissu ja Superristeily sattuivat osumaan päällekkäin samalle tammikuiselle viikonlopulle, ei mun tarvinnut miettiä kovin kauaa noiden kahden tapahtuman välillä. Varsinkin, kun kaverinikin vielä sattuivat kallistumaan nimenomaan risteilyn kannalle, oli hyvä meno siltä istumalta taattu. Enää ei puuttunut muuta, kuin keksiä lyömätön naamiaisasuteema.



Superristeilyllä saa käytännössä pukeutua miksi vain, mutta koska jonkinlaiset raamit on mukava antaa noin niinkuin yleisesti, päätöstä helpottamaan on jaettu muutaman aihealueen käsittävät asuteemat. Meidän onneksemme niiden joukossa oli mainittu yhtenä teemana cosplay, mikä helpotti huomattavasti opiskelijabudjetille ystävällisessä eBayssa surffaamista. Sieltä löysimmekin meidän jokaisen silmää kiitettävästi miellyttävät Mario Kart -asut ja pistimme ne sitten samantien tilaukseen joulukuun lopulla. Ihan ilman vastoinkäymisiä ei asujen saanti kuitenkaan onnistunut, sillä oma Super Marioni oli valitettavasti ehtinyt tulla ja mennä Kuopion postin kautta takaisin Kiinaan sillä aikaa, kun olin ollut lomailemassa Helsingissä joulun yli. Superristeilyyn ollessa tuolloin enää kaksi viikkoa aikaa, hieman skeptisin tunnelmin pistin uuden asun tilaukseen ja pyysin rahanpalautusta ensimmäisestä kappaleesta. Yllätyksekseni eivät ainoastaan rahat saapuneet nopeasti tililleni vaan myös uusi asukin rantautui Kuopioon muutama päivä ennen pääpäivää. Onnea oli siis todellakin matkassa ja suunta kohti Ruotsia pystyi alkaa!


Kuopiosta ei kuitenkaan lähdetä risteilemään yhtä spontaanisti, kuin Helsingin ja Turun kaltaisista rannikkokaupungeista vaan matkaan täytyy huomioida mukaan semmoset mukavan rapsakat 4-7 tuntia bussissa tai junassa istumista ennen satamaan pääsyä. Näin ollen meidän risteilymme starttasi jo aamukahdeksalta Kuopion rautatieasemalta, kun astuimme Kuolon edustavissa mustissa Helsinkiin suuntaavaan junaan. Onneksi matkustustunnit sujuivat vikkelään hyvässä seurassa kanssamatkustajia (toivottavasti) kunnioittaen ja viimeisiä haalarimerkkejä haalareihin ommellen ja eipä aikaakaan, kun fiilistelimme jo Sawon liäkiksen edustusta Senaatintorilla eli ISOLLA KIRKOLLA.

Kuolo saapunut Isolle Kirkolle.


Prinsessa Peach!
Itse risteily sujui juuri niinkuin kuvitella saattaa. Ensimmäinen puolisko illasta koomaillen vatsat täysinä Viikkarin buffetin antimista sekä ilmaisesta viinistä ja loppuilta... Noh, kaikkihan tietävät risteilyt. Hauskaa oli. Aamulla oli tietenkin pakko käydä kääntymässä Tukholmassa, kun kerta rapakon toiselle puolelle saakka oltiin vadelmaveneellämme seilattu ja paluumatka sujuikin sitten haalareissa laivan käytäviä tallustellen. 
Mario-asun kanssa en ollut rohjennut ihmeemmin panostaa illan meikkiin, mutta haalari-iltana päätin kokeilla pitkästä aikaa pistää hieman kovempia aseita peliin. Varsinkin kun kuluneen yön vähäiset unet näkyivät silmien alla ei-toivottuina varjoina, oli enemmän kuin paikallaan peittää moiset kauneusvirheet, milläs muullakaan, kuin GLITTERILLÄ! 
Kyllä nyt kehtasi toisenkin illan edustaa :)

Glitter those dark circles away
Kuopio-Helsinki-Tukholma-Helsinki ja vielä oli päästävä illaksi Kuopioon. Toinen varjopuoli pohjoisesta starttaavissa risteilymatkoissa on juurikin se paluumatka. Olet väsynyt, lievässä krapulassa ja jostakin syystä matkalaukku painaa enemmän kuin tullessa, vaikka "enhän mä ostanut mitään?!". Lisäksi takaraivossa jyllää tieto siitä, että vielä pitäisi istua kulkuneuvosta riippuen sen 4-7 tuntia paikallaan ohi vilahtelevaa Suomen metsää tuijottaen, ennen kuin lopulta pääsee kotiin. En tainnut aiemmin Helsingissä asuessani todella arvostaa sitä, että laivat lähtivät oikeasti jopa samasta kaupungista, missä itse asuin. Oi sitä luksusta. Ja tietenkin ainoa keino välttyä tältä juuri kuvailemaltani matkustuskaameudelta olisi olla lähtemättä lainkaan risteilemään, mutta eihän se nyt ole vaihtoehto. Opiskelijaristeilyt kun ovat ehkä parhaimpia opiskelijatapahtumia, mitä tiedän. Eli ensi vuonna vain uudestaan! Saa nähdä millaiset naamiaisasut sitä keksii seuraavalle kerralle...:)



***
-E