tiistai 22. joulukuuta 2020

LT4: Terveyskeskusviikot Savonlinnassa (viikot 45 ja 46)


On syyskuu ja vuosikurssimme paljon jännitetty terveyskeskusopetuksen paikkakuntajakoa koskeva arvontatulos kilahtaa sähköpostiin. Avaan sähköpostin liitteenä olevan exceltiedoston ja kyllä, Savonlinnahan sieltä tuli! Uusi kaupunki ja uusi terveyskeskus tiedossa siis marraskuussa. Eikä nyt puhuta vain parista päivästä vaan kahdesta kokonaisesta viikosta...
 Kuopiossa nimittäin sekä ensimmäiseen että toiseen lääkissyksyyn kuuluu kaksipäiväinen terveyskeskusjakso, jonka tarkoituksena on tutustuttaa tuore lääkisopiskelija terveyskeskuslääkärin työhön. Seuraavan kerran terveyskeskusopetusta on neljännellä vuosikurssilla (eli meillä nyt) ja opetusjakso on kahden viikon mittainen. Kahta viikkoa varten täytyy jo oikeasti muuttaa elämänsä hetkellisesti toiselle paikkakunnalle.
Näin ollen stetarit, hammasharja ja vedenkeitin mukaan, laukku kiinni ja suunta kohti tuntematonta Savonlinnaa yhdessä kolmen muun kurssikaverin kanssa, joille kellekään kaupunki ei ole ennestään tuttu.



Majoittumisen muulla paikkakunnalla tapahtuvan terveyskeskusopetuksen aikana järjestää paikkakunnasta riippuen joko yliopisto tai opiskelija itse. Onneksi Savonlinna kuului niihin TK-paikkakuntiin, johon yliopisto otti asian hoitaakseen. Näin ollen meille opiskelijoille ei jäänyt muuta tehtävää, kuin noutaa avaimet paikan päälle saavuttuamme ja asettua taloksi. 
Majapaikkanamme oli Savonlinna Spa Casino hotellin kyljessä sijaitseva asuntola. Jokainen meistä sai oman huoneiston käyttöönsä, mikä takasi mukavasti omaa aikaa pitkien TK-päivien päätteeksi. Huoneistossa oli varusteluna sänky, työpöytä, jääkaappi ja uuni, mutta esimerkiksi mikroaaltouunia ja vedenkeitintä ei ollut. Yliopisto oli vuokrannut kuhunkin huoneistoon välinepaketin, joka sisälsi kattilan, paistinpannun sekä joitain aterimia ja lautasia (sanottakoon kuitenkin osan välinepaketin varusteista olleen siinä kunnossa, että päädyin valmistamaan aamupuuroni kahvikuppiin kattilan sijaan). Onneksi olin tuonut kotoa oman vedenkeittimen, mikä helpotti hajautusarkea huomattavasti. 
Villapaidat tulivat myös aktiiviseen käyttöön (vieläpä samanaikaisesti), sillä ainakin oman huoneistoni lämmityksellä kesti viikon ajan herätä kaamoshorroksestaan.




Ensimmäinen päivä kului pitkälti käytännön asioita hoitaessa ja paikkoja esitellessä. Saimme aikataulut, kulkukortit ja Effica-tunnukset, minkä jälkeen seurasimme kanalauman tavoin ohjaavaa lääkäriä läpi pukuhuoneiden ja työasuvarastojen vuorollaan kullekin osastolle, missä tulisimme seuraamaan toimintaa kuluvien kahden viikon aikana. 
Savonlinnan terveyskeskus sijaitsee noin 200 metrin päässä Savonlinnan keskussairaalasta, joten osa seuraamisestamme tapahtui sairaalan puolella. Siispä heti ensimmäisenä päivänä meidät kävelytettiin myös läpi sairaalan kellarikerroksen tunnelien, joiden kautta pystyy navigoimaan eri sairaalarakennusten välillä. 
Näin suunnistustaidottomalle moinen tietotulva oli alkuun melko ylitsevuotavaa, mutta kaikista uusista paikoista pääsi kyllä kahden viikon aikana hyvin jyvälle.

Sairaalan kellarikerroksen tunnelia, jota pitkin pystyi siirtymään sairaalan rakennusten välillä. Oikealla persoonallisia luolamaalauksia koristamassa tylsää kellariseinää.


Terveyskeskusviikot Savonlinnassa olivat opin kannalta todella antoisia. Henkilökunta oli ihanan opetusmyönteistä ja mistä tahansa kysyikään, sai aina kattavan vastauksen -ja mikä parasta: uskalsi kysyä! Vaikka KYSillä pienryhmäopetuksessa on yhtä lailla kysymismahdollisuus, jää siellä herkemmin jotkin mieltä kaihertavat asiat kysymättä, kun ei halua viivästyttää opetustilanteen etenemistä. Nyt TK-viikoilla, kun vietti vuorollaan useamman tunnin aina samaa lääkäriä seuraten, oli hän kandille niin sanotusti vapaata riistaa koko seurannan ajan. Ja minähän hyödynsin kaikki tunnit.



Työpäivät terkassa olivat kestoltaan pitkälti 8-16, mutta välillä sitä pääsi vapaalle aiemmin, välillä myöhemmin. Parina päivänä taisin jäädä sairaalan puolelle seuraamaan lähemmäs klo 19 asti ihan vain koska kohdalle osui mielenkiintoinen potilastapaus ja hyvä lääkäri. Muutoin vapaa-aika kului pitkälti voimia keräillen seuraavaa päivää varten. Olin uhonnut ennen TK-jakson alkua, että opiskelen käynnissä olevaa kirurgian kurssia varten ja vien ehkä jopa syväreitäkin eteenpäin aina terkassa vietettyjen päivien jälkeen, mutta totuus oli jotain ihan muuta. Suurimmaksi osaksi olin aina päivän päätteeksi niin loppu, että makasin illan vain X-asennossa tuijottaen joko seinää tai puhelinta (yllättyneet: älkää vaivautuko nostamaan käsiä ylös, sillä tiedän ettei teitä ole). Yleensä loppuiltaa kohden innostuin tekemään kuitenkin joko jonkin kotitreenin (lempparini on Les Mills On Demand) tai käymään juoksulenkillä tutustuen samalla pimeään Savonlinnaan sekä purkaakseni aivojeni tiltit. 
Olavinlinna on muuten todella nätti pimeällä valaistuksineen päivineen.
Puolivälissä terkkajaksoa matkasin viikonlopuksi Joensuuhun moikkaamaan mummoani, jota en ollut nähnyt lähes vuoteen vallitsevasta tilanteesta johtuen. Samalla sai mukavasti etäisyyttä asuntolan reilu 20 neliöön.





Miten TK-seuraaminen sitten erosi preklinikan seurannoista näin LT4-vuotena muuten kuin pituudeltaan? 
Tässä vaiheessa opintoja potilaita on päästy jo ihan kiitettävästi tutkimaan ja suurempia tautikokonaisuuksia on opiskeltu lähes 1,5 vuoden ajan. Lisäksi osa (minä mukaanlukien) kurssilaisistamme on jo päässyt oman alansa töihin kesällä amanuenssin roolissa. 
Näin ollen meitä opiskelijoita osallistettiin potilastyöhön tällä terkkajaksolla toisin kuin preklinikassa. Pääsin muun muassa itse ottamaan muutaman potilaan vastaan (haastattelemaan ja tutkimaan) samalla, kun ohjaava lääkäri istui passiivisempana osapuolena (ns. takapiruna) vastaanottohuoneen nurkassa seuraamassa potilastyöni sujumista. Näin pystyin tarvittaessa matalalla kynnyksellä kääntymään ohjaavan lääkärin puoleen ja kysymään esimerkiksi hoidosta tai varmistamaan joitain faktoja. Lopuksi sain useimmiten myös kirjoittaa käynnistä tekstit potilaskertomukseen ja tehdä lähetteitä. 
Sanelukapulankin käyttöä pääsin kokeilemaan, mutta sille asteelle se ainakin vielä toistaiseksi jäi: sanelemalla koin nimittäin kadottavani kokonaan hallinnan tekstin sisällön jäsentelyssä sekä olennaisten asioiden ilmaisemisessa. Kirjoitetaan siis tekstejä vielä ainakin jonkun aikaa ihan vain käsin, jotta rutiinia tulee siihen enemmän!
Terveyskeskustyössä olennaista on myös monet erilaiset paperityöt, jotka ehkä pitkään töitä tehneelle lääkärille voi erittäin ymmärrettävästi olla pakollinen paha, mutta näin innokkaalle kandille ne olivat lähinnä hauskaa lisäpuuhaa. Meillä oli koulun puolesta ollut juuri vastikään ensimmäinen puolikas yleislääketieteen kurssista, jonka yhteydessä olimme harjoitelleet erilaisten lausuntojen ja todistusten tekemistä. Näin ollen juuri opittujen taitojen hyödyntäminen "käytännön työssä" oli erittäin tervetullut nakkihomma! Mielellään olisin tehnyt enemmänkin paperihommia, mutta onneksi niitä taitaa olla uralla edessä ihan tarpeeksi...
Ja viimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä: pientoimenpiteet. Terveyskeskuslääkäri pääsee nimittäin myös tarpeen mukaan ottamaan instrumentit käteensä -ja niin pääsi tämän kahden viikon aikana kandikin! Juuri kirurgian kurssin aloittaneena ja perusteet steriilin työskentelyn saloista ja erilaisista pientoimenpidetekniikoista opetelleena, oli ihan parasta päästä poistamaan muutamia ihomuutoksia ohjaavan lääkärin avustuksella. Näitä juttuja ei nimittäin opi millään muulla, kuin tekemällä. Ja tehdä tuolla sai.


Kuten yllä olevasta voi päätellä, kaksi viikkoa terveyskeskusopetusta oli mulle todella antoisat. Opin paljon uutta ja pääsin verestämään vanhaa. Voisin jopa sanoa, että terveyskeskustyö vaikuttaa ihan kivalta mahdolliselta urapolulta! 
Olin kuitenkin tuon parin viikon jälkeen totaalisen loppu. En ainoastaan henkisesti vaan myös fyysisesti, sillä vieraassa paikassa nukkuminen ja asuminen ei takaa aina parhainta mahdollista unenlaatua. Siispä ylitäyden urheilukassin ja pikku nyssyköiden raahaaminen kotioven kynnyksen yli eteiseen oli kiistatta myös yksi terkkajakson kohokohdista. 
Alla vielä kuva väsyneestä kandista, joka oli juuri saapunut kotiin Savonlinnasta 13.11.2020 monta kokemusta rikkaampana. 


***
-E

perjantai 23. lokakuuta 2020

My Day: Kuinka tehdä etäopiskelusta mahdollisimman tehokasta?

 Herätyskello soi ensimmäisen kerran 07:20 kuten niinäkin aamuina, kun olisin menossa harkkaan kysille. On torstai 22.päivä lokakuuta ja lukarini on tältä päivältä tyhjillään pienryhmien ja muun opetuksen suhteen. Se ei kuitenkaan tarkoita, että tiedossa olisi vapaapäivä. Päinvastoin. 

Kirurgian kurssi on käynnistynyt maanantaina ja vaikka olen useamman tunnin ajan valmistautunut jokaiseen tällä viikolla pidettyyn pienryhmäopetukseen koen, että asioita pitäisi vielä kerrata ja syventää. Lisäksi yleislääketieteen ja terveyskeskusopetuksen kursseja varten pitäisi harjoitella erilaisten lääkärintodistusten kirjoittamista. Aletaan siis hommiin!



Nousen ylös viidennen torkutuksen jälkeen ja raahaudun keittiöön silmät edelleen puoliksi ummessa. Ulkona on vielä pimeää ja näen sekaisin olevan tukkani heijastuksena keittiön ikkunasta. Laitan aamukahvin tippumaan ja menen pesemään hampaat. Kuin tilauksesta kahvi valmistuu parahiksi juuri, kun laahustan keittiöön takaisin ja kaadan sitä itselleni ison kupillisen. Ryys. Nyt on parempi.

Etäopiskelu kotona on harvinaisen takkuavaa poikkeuksetta aina. Koen itse saavani parhaiten aikaiseksi, kun maisema vaihtuu kodin seinien sisältä joko yliopiston kirjastoon tai KYSin opiskelutiloihin. Vallitsevan koronatilanteen vuoksi koen kuitenkin vastuullisemmaksi välttää sinne lähtemistä silloin, kun ei ole pakollista opetusta. Mutta jos muutenkin olisin menossa esimerkiksi KYSille pienharkkaan, koen paikan päälle opiskelemaan jäämisen olevan luontevampaa. 

Nyt täytyisi kuitenkin saada aikaan kotona ja osata välttää kaikkia sen tarjoamia muita virikkeitä. Olen laatinut sotasuunnitelman.



Juon kahvini ja syön aamupalan. Petaan sängyn: en aio mennä sinne enää takaisin ennen iltaa, tämä on päätös. Meikkaan, kuin olisin lähdössä oikeasti jonnekin ja tunnen heti silmäni muuttuvan skarpimmiksi auki pysymisen suhteen (johtuuko meikistä vai kahvista, ken tietää). Venyttelen vähän jäseniä auki olkkarin matolla ja siivoan opiskeluympäristöni. Olen valinnut kaksi opiskelupistettä, joissa aion tänään työskennellä: keittiön pöydän ääressä sekä makuuhuoneen nurkkaan rakentamani seisomapöydän luona. Vaihdan vaatteet vielä yökkäristä mukavaan, mutta skarpimpaan farkku-huppariasuun ja kaadan aamun kolmannen kupin kahvia. Kello on tässä vaiheessa kymmenen ja olen valmis aloittamaan.

Shoutout muistiinpanotekniikasta muuten kollega Tiia Suomalaisen videoille! Tosin aikapaineen vuoksi en käytännössä ikinä ehdi näitä pänttäämään siten, kuin kyseinen opiskelutekniikka suosittelisi, mutta muistiinpanojen tekoon Excel sopii paremmin kuin hyvin :)

Suunnitelmani on yksinkertainen: aion pyrkiä rytmittämään opiskelua mahdollisimman selkeästi lyhyihin, mutta tehokkaisiin pätkiin. 

Asetan herätyksen soimaan 30 minuutin päähän, pistän puhelimen pois ja alan kirjoittamaan muistiinpanoja nivustyrien hoitopolusta makuuhuoneen seisomapöydällä. Puolen tunnin päästä, kun kello soi, lopetan ja käyn keittiössä juomassa vettä. Vilkaisen vähän puhelinta. 10 minuutin tauon jälkeen asetan uuden herätyksen puolen tunnin päähän ja jatkan. Opiskelua on yhteensä takana tunti, kun kello soi toisen kerran ja olen melko lailla valmis tyrien suhteen. Kävelen hieman ja venyttelen jäseniä. Selaan instagramin fiidiä. Jalkoja ja selkää alkoi jo hieman pakottaa reilu tunnin paikallaan seisominen, joten vaihdan opiskelunurkkani keittiönpöydän ääreen. Asetan uuden herätyksen 30 minuutin päähän ja aloitan päivystysurologian aihealueen läpikäymisen. 

Vuorottelen istuma- ja seisomapisteitäni opiskelupaikan suhteen pitkin päivää, tehden töitä tehokkaasti aina 30 minuutin pätkissä. Saan luettua läpi melkein kaiken, mitä pitikin ja samalla kertautui hyvin mieleen kuluneiden pienharkkojen asiat. Kahden maissa iltapäivällä nälkä yllättää ja päätän pitää ansaitusti tunnin lounastauon. 


Lounas väsyttää ja koen ylitsepääsemättömän vaikeaksi aloittaa uudestaan opiskelua. Vielä pitäisi lääkärintodistuksia harjoitella. Päätän lähteä heittämään pikku happihyppelyn kirpeään syysilmaan ja palaan posket punaisina takaisin sisälle. Nyt jos koskaan täytyy aloittaa se toinen puoliaika opiskelemisen suhteen. Avaan läppärin ja rupean 30 minuutin ajaksi hommiin. Väsymys yllättää jo puolen tunnin kuluttua ja teen 10 minuutin tauolla muutaman burpeen olohuoneen matolla. Hengästyttää ja hiki tuli, mutta edelleen ajatus takkuaa. Avaan Nocon. 

Yhteensä kolme kahvikuppia kofeiinia sisältävä aminohappojuoma tekee tehtävänsä ja paahdan iltapäivän opiskelut läpi Einsteinin lailla. Putkinäköisyys opiskeltavia asioita kohtaan sulkee silmät ympäristöltä täysin, enkä edes meinaa kuulla herätyksiä, jotka ystävällisesti ilmoittavat tauoista. Halu paahtaa pari tuntia putkeen kofeiinin voimalla on suuri, mutta pidän tauot kuitenkin. Käyn juomassa vettä.

Kun kello alkaa lähennellä ilta kuutta, suljen läppärin ja menen tekemään pientä välipalaa. Olen varannut seitsemäksi crossfit-treenin ja edellisestä ateriasta on kulunut jo neljä tuntia. Fiilis on hyvä, sain tehtyä käytännössä kaiken, mitä pitikin ja päällimmäisenä ajatuksena on onnistuminen. 


Iltatreeni on parasta pään nollausta mitä tiedän. Varsinkin, kun päivä on kulunut pitkälti vain ajatustyötä tehdessä, tulee treeni todellakin tarpeeseen. Lisäksi, vaikka tuo itse kyhäämäni seisomapöytäratkaisu helpottikin päivän inaktiivisuuttani jossain määrin suhteessa pelkkään istumatyöhön koen silti, että kroppa todella kaipaa sen fyysisen rääkin vielä päivän päätteeksi. 
En tiedä mitään parempaa, kuin raahautua lihakset väsyneenä kotiin treeniltä, käydä suihkussa ja tehdä hyvä iltapala, jonka kanssa käpertyä sohvannurkkaan katsomaan jotain hömppää, yleensä Netflixiä. Tänään vuorossa oli kuitenkin poikkeuksellisesti Disney+ ja lapsuuden nostalgiahuuma...

Istun nyt sängyllä kirjoittamassa tätä postausta ja kovasti tekisi mieli vielä avata Moodle ja tehdä sieltä muutama suorite pois huomiselta. Haluaisin kirjoittaa, että opin tämänpäiväisestä opiskelun rytmittämisestä sen, että osaa päästää illalla paremmin vapaalle ja että suljen nyt läppärin kannen huomisaamuun asti. Rehellisyyden nimissä on kuitenkin pakko todeta, että en niin taida kuitenkaan tehdä, vaan kyllä tässä taidetaan hetki vielä tutustua opintomateriaaleihin. Heikkouteni on koko opiskeluaikani ollut niin sanottu iltasykkiminen eli olen poikkeuksetta aikaansaavin versio itsestäni vasta illalla. Niinpä taidan hyödyntää tätä aikaansaavuutta vielä jokusen aikaa ja sitten menee tämäkin duracel nukkumaan (lupaan). Aamulla odottaa enää Yleislääketieteen kurssin etäseminaari ja sitten pääsee ansaitun viikonlopun viettoon. Ensimmäinen viikko kirurgian blokkia siis lähes paketissa jo! 

Hyvää yötä<3

***

-E

sunnuntai 18. lokakuuta 2020

Pyörtyilevä kirurgi osa 2: Olenko päässyt polvikammosta eroon?



Osa varmasti muistaa heikkouksiani avaavan postauksen Pyörtyilevä kirurgi kolmen vuoden takaa fuksivuodeltani. Siinä kerroin nimittäin hieman ehkä jopa vaietusta asiasta eli lääkisopiskelijan pyörtymisestä dissektioiden yhteydessä sekä valotin hieman taustoja tilanteen äitymiseen. 
Tarkennuksena nyt ennen tarinan jatkumista, että tilanne tapahtui nimenomaan sian polven avauksessa, eikä koko ihmisruumista käsittävissä dissektioissa (siltä varalta, että sana dissekointi mielletään väärin ainoastaan ihmistä koskevaksi).

Sian kanssa yhteistyö jatkui myös LT4:lla elokuussa kirurgian ompeluharkan muodossa!

Polvi nivelenä jännitti mua fuksivuonna tulevia opintoja ajatellen ihan valtavasti. Erityisesti tuon itsenikin yllättäneen reaktion jälkeen. Miten ikinä tulisin selviämään patellarefleksin testaamisesta polvivammojen diagnostiikasta puhumattakaan? Vastauksen näihin mietteisiin antoi lääkiksen neljän vuosikurssi ja ortopedian opintokokonaisuus.
Meillä kuuluu nimittäin kyseisen kurssin suoritusvaatimuksiin yhden tekonivelleikkauksen seuranta KYSillä: joko lonkan tai polven tekonivelen asennus. Ja ai että! Arvatkaa vain kumpi nivel osui omalle seurannalleni. Kyllä vain, polvihan se sieltä.


En tiennyt etukäteen, kumpaa niveltä leikkaus koski. Se selvisi mulle vasta siinä vaiheessa, kun anestesiayksikkö oli hoitanut oman osuutensa ja hoitajat alkoivat asettaa leikattava jalkaa oikeaoppiseen leikkausasentoon. Tunsin heti sykkeeni nousevan ja hengittelin maskini takana pakotetun rauhallisesti. Kyllä tämä tästä. Aion vain seurata leikkausta etäältä. Siinä vaiheessa leikkaava ortopedi astuu saliin ja kysyy, haluanko avustaa leikkauksessa. Ajattelen kauhuissani En, mutta ääneen sanon "Joo, miksipä ei. Oppiipahan enemmän läheltä seuraamalla." 
Yleensä sanoisin, että aina täytyy uskaltaa sanoa ei. Tällä kertaa olen kuitenkin iloinen, etten uskaltanut. Sen jälkeen, kun hoitaja oli auttanut päälleni steriilit leikkausvaatteet sekä leikkauskypärän, asetuin assarin paikalle toiselle puolelle polvea ja vastapäätä leikkaavaa ortopediä. En ollut maininnut sanallakaan tilanteen jännittävyyttä, mutta silti minua ohjeistettiin useampaan kertaan mainita heti, jos alkaa yhtään heikottaa tai pyörryttää. Jännitykseni mahdollista odottamatonta reaktiota kohtaan helpottui tästä ohjeistuksesta heti. 

Leikkaus alkoi ja kesti vajaan tunnin. Tein kaikki, mitä ortopedi ohjeisti niin hyvin ja varmoin käsin, kuin osasin. Tunnustelin pariinkin kertaan oloani itseään tuulettavan kypärän sisällä, josko mua heikottaisi tai huimaisi, mutta en saanut yhtäkään vastaavanlaista tuntemusta kiinni. Sen sijaan koin koko polven leikkaustilanteen mielenkiintoisena, kiehtovana ja jännittävänä. 
Operaation jälkeen ortopedi tarjosi mahdollisuutta avustaa myös seuraavassa leikkauksessa, mutta tällä kertaa uskaltauduin kieltäytyä tarjouksesta. Ihan niin huimapää en ole, että olisin lähtenyt uhmaamaan tätä yhtä onnistumista revanssikierroksella. 

Huhhuh. Kai se vain on todettava, että ihan huomaamatta on kuljettu jo aikamoinen matka tämänkin projektin osalta. En voisi olla ylpeämpi tai iloisempi tästä kokemuksesta.


***
-E
 

torstai 15. lokakuuta 2020

LT4 alkusyksy: Fysiatriaa ja ortopediaa

 


Nelosvuosi lääkistä starttasi elokuun alussa suurella määrällä etäluentoja kirurgiaa, psykiatriaa sekä yleislääketiedettä. Hyppy arkeen kesälaitumilta palaamisen jälkeen tapahtui siis jotakuinkin suoraan syvässä päädyssä.
Heti ensimmäisen kolmen viikon jälkeen meillä oli edessä jo ensimmäinen tentti, nimittäin kirurgian pelätty alkukuulustelu: pelätty siksi, että koealueeseen kuului käytännössä koko kirurgian viisiviikkoisen kurssin sekä fysiatrian kanssa käytävän ortopedian sisältämät asiat. -kolmeen viikkoon päntättävänä. 
Lopputulos tentistä ei kuitenkaan ollut niin paha kuin olisi voinut alkujärkytyksen perusteella odottaa ja hyvällä valmistautumisella siitä selviytyi jopa ihan kunnialla.




Kuopion lääkiksessä neljäs opintovuosi eroaa paljolti kolmannesta, jota vuorostaan dominoi pitkälti sisätautien laaja opintokokonaisuus.
Nelosella koko vuosikurssi nimittäin jaetaan yhteensä neljään noin 40 opiskelijan blokkiin (=ryhmiin A, B, C ja D), jotka käyvät vuorollaan opintosuunnitelman mukaiset kurssit: kirurgia, fysiatria ja ortopedia, neurologia ja neurokirurgia sekä psykiatria. Näin ollen samaan aikaan, kun osa aloittaa vuotensa esimerkiksi kirurgialla, osa aloittaa taas psykiatrialla. Yksi blokki kestää aina viisi (5) viikkoa päättyen kyseisen oppiaineen lopputenttiin. Tämän jälkeen blokki vaihtuu ja seuraavat 40 opiskelijaa aloittavat kyseisen oppiaineen opiskelun. Piiri pieni pyörii, kunnes koko vuosi on kasassa ja kaikki opiskelijat ovat käyneet kaikki blokit läpi. 



Oma nelosvuoteni alkoi fysiatrian ja ortopedian blokilla. Alkusyksy olikin monilta osin eräänlainen takauma fuksivuoteen, sillä sekä fysiatrian että ortopedian opiskeleminen edellyttää hyvää anatomian hallintaa. 
Enkä aio valehdella: useamman kuin muutaman lihaksen ja hermon nimi oli päässyt unohtumaan sitten fuksivuoden, sillä niitä ei ole kovinkaan monen kurssin yhteydessä joutunut kertailemaan. Yllätyin kuitenkin positiivisesti, kuinka nopeasti asiat palautuivat mieleen pienen kertailun jälkeen! 
Muistan, kuinka fuksina stressasi paljon sitä, ettei mitenkään tule muistamaan kaikkea oppimaansa läpi lääkiksen aina työelämään asti ja otin tuolloin yllättävän paljonkin paineita asioiden unohtamisesta. Viimeistään nyt tuo stressi on kuitenkin jo jollain tasolla helpottanut (ei täysin, mutta sentään siedettävälle tasolle...)! 



 Anatomian kertausta. Murtumatyyppien opettelua. Jänne-ja nivelvaivojen erotusdiagnostiikkaa. Pienryhmäopetuksia, potilaan tutkimisia ja tekonivelleikkauksia. Perusarkipäiväni tässä blokissa kului jotakuinkin näin: aamupäivällä pienharkka fysiatrian polilla, välissä lounastauko ja iltapäivällä kertailin aamuharkan aihealueita sekä perehdyin seuraavan päivän harkkaan joko kotona tai KYSin opiskelutiloissa. Illalla aivot tuli tyhjennettyä joko Crossfit Kuopion treenillä, lenkkeilyllä tai uinnilla. 
Olen aina urheillut paljon viikoittain, mutta nyt teen sitä tavalla tai toisella lähes päivittäin. Varsinkin niinä etäpäivinä, kun lukarissa ei ole pienharkkoja tai muuta opetusta, koen päivän urheilusuorituksen olevan edellytys hyvän etäpäivän rytmittämiselle sekä energiatasojen ylläpitämiselle. 
Tähän mennessä myös syksyn upea ruska on tarjonnut ihan täydelliset puitteet lenkille lähtöön ja pään nollaamiseen. Toivottavasti sama motivaatio lenkkeilyyn säilyisin myös läpi talvipakkasten. Epäilen tätä tosin vahvasti.




Pakko sanoa, että olen kaikista opiskelukiireistä ja koronan peruuttamien tapahtumien ikävöinnistä huolimatta ollut todella onnellinen tänä syksynä. Tykkään valtavasti tämän hetkisestä normiarjestani ja sen pienistä onnenhetkistä aina aamukahvin porisemisesta nenässä kutittelevaan kirpeään syyssäähän. Opinnotkin muuttuvat selvästi vuosi vuodelta aina vain merkityksellisimmiksi ja mielenkiintoisimmiksi. Voisinkin jopa todeta, että vaikka tällä hetkellä pelkkä ajatuskin valmistumisesta vielä lähinnä kauhistuttaa, alan rakastua tulevaan ammattiini aina vain enemmän. Peloista ja paineista huolimatta.



Nyt kun tätä tekstiä kirjoitan, on syysloma ja fysiatrian ja ortopedian lopputentti on selätetty viikko sitten perjantaina. Sähköpostiin on kolahtanut jo muutama päivä sitten kurssi-infot seuraavasta kirurgian blokista, mutta en ole vielä avannut sitä. Tällä hetkellä kalenterini loistaa nimittäin harvinaisesti valkoista tyhjyyttään ja haluan nauttia siitä täysin rinnoin: ensi viikosta lähtien se nimittäin täyttyy kirurgian ryhmäopetuksista, leikkausseurannasta ja päivystyksestä. En siis käännä kalenterini sivua ihan vielä. 

Lomaa on vielä hetki.


***
-E
keskiviikko 30. syyskuuta 2020

Suomi roadtrip! (elokuu)

 


Tänä kesänä koko Suomi matkusti somen perusteella joko Norjaan tai kiersi läpi kotimaan luontokohteita. Niinpä heinäkuun loppupuolella amanuenssuurien päätyttyä mekin pakkasimme auton takakontin ja takapenkit täyteen luonnossa selviytymistä edesauttavia varusteita ja lähdimme toteuttamaan tuota jälkimmäistä vaihtoehtoa. Meillä oli kahdeksan päivää aikaa kiertää etukäteen fiilistelty stressivapaa reitti ennen LT4 vuoden pakollisten luentojen alkua, mutta ihan vain varmuuden vuoksi olimme pakanneet myös läppärit reissuun mukaan. Luennot kun oli määrätty etänä pidettäväksi, mikään ei estäisi meitä seuraamasta kirurgian alkuluentoja tienvarressa ABC:llä. Tai teltassa...


Roadtrip-reittimme:
1. päivä:  Petkeljärven kansallispuisto 
2. päivä: Patvinsuon kansallispuisto
3. päivä: Hiidenportin kansallispuisto
4. päivä: Hossan kansallispuisto
5. päivä: Rovaniemi
6. päivä: Aavasaksan pirunpelto
7. päivä: Oulu ja Kalajoki


Päivä 1: Petkeljärven kansallispuisto


"Minä lähden Pohjois-Karjalaan...!" Farkut oli vaihdettu verkkareihin jo aikoja sitten, kun käänsimme auton ratin sunnuntaina 2.8. heti puolilta päivin tiukasti kohti itää ja ensimmäistä luontokohdettamme eli Petkeljärven kansallispuistoa. Auton kajareista pauhasi roadtrip-soittolista ja reissun ensimmäinen huoltsikkakahvi tuli juotua jo ennen Joensuuta. Petkeljärvelle saavuttuamme aurinko paahtoi lähes pilvettömältä taivaalta ja sen valo siivilöityi todella nätisti mäntymetsän läpi. Paremmin ei ensimmäinen päiväreissu olisi voinut alkaa.

Kuljimme Petkeljärvellä 6,5km mittaisen Kuikan Kierroksen, jonka ohjeellinen kulkuaika oli 2-3h. Meiltä sen kulkemiseen kului reilu pari tuntia maisemien kuvaustauot mukaan laskettuna - ja niitähän tarvittiin. Näkymät oli todella hienoja ja reitti selkeästi merkitty, vaikka pari kertaa pitikin tarkistaa puhelimesta sijainti suhteessa lähimpiin järviin, ettei nyt ihan varmasti oltu eksymässä heti ensimmäisenä päivänä (olisi ollut nimittäin semi kiusallista). 











Kuikan Kierros alkoi Petkeljärven kansallispuiston luontokeskukselta ja myös päättyi sinne. Täydellinen rengasreitti, sillä myös puiston leirintäalue oli aivan kyseisen luontokeskuksen kupeessa parkkipaikan vieressä olevalla aidatulla mäntymetsäalueella. Hinta yhdelle yölle kahdelta henkilöltä oli 14€ (sis 10€ telttamaksun + 2€ /hlö). Kokonaisuudessaan tuohon 7 euroon per naama kuului telttapaikan lisäksi auton parkki, grillikatos, ulkohuussi ja sisäsuihku luontokeskuksen tiloissa. 





Ensimmäinen telttayö sujui suht mukavasti mäntymetsässä viihtyvistä itikkaparvista ja aamuöisestä kaatosateesta huolimatta. Aamulla elokuinen aurinko kuivasi nopeasti telttakankaan ja reissun ensimmäinen aamupala nautittiin eksoottisesti leirintäalueen parkkipaikalla. Isäni lahjaksi ostama trangia tuli siinä samalla testattua ensi kertaa tositoimissa aamukahvin ja kaurapuuron kokkailun muodossa. Oikein hyvin vesi kiehui, ei valittamista.


Päivä 2: Patvinsuon kansallispuisto


Suihkunraikkaana lähdimme Petkeljärveltä suuntaamaan kohti seuraavaa kohdetta eli Patvinsuon kansallispuistoa. Matka ei kuitenkaan sujunut läheskään lineaarisesti, sillä olimme jo etukäteen päättäneet pyrkiä mahdollisuuksien mukaan spontaaniuteen, mitä tulee tiellä vastaantuleviin mielenkiintoisiin Suomi-kohteisin. Tällä kertaa huomiomme herätti niinkin suomalainen mielenkiinnonaihe, kuin tien laidassa ollut söpö kyltti, joka mainosti kesäkahvilaa pikkuisen sivutien päässä. Kahvikupit silmissä kiiluen käänsimme rattia päätieltä hiekkatielle, jota pitkin köröttelimme yhteensä yli 4km ennen kuin viimein kurvasimme söpön punaisen puutalon eteen. Valitettavasti en voi parempaa vinkkiä tuosta kesäkahvilasta antaa, sillä emme tajunneet katsoa tarkkaa sijaintiamme Google Mapsista emmekä siten tiedä, missä tarkalleen tuo kotoisuuden ilmentymä sijaitsee. Mutta sen voin sanoa, että sieltä sai aivan tajuttoman hyviä korvapuusteja. Iso suositus siis heille, jotka miettivät seuratako pahvisia kylttejä Itä-Suomen pikkuteille vaiko ei.



Niin siinä sitten kävi, että Patvinsuolle pääsimme vasta joskus iltapäivä viiden jälkeen. Koska järkevimmälle leirintäalueelle oli vielä siitä parin tunnin ajomatka, päädyimme talsimaan Patvinsuolla vain 3,3km mittaisen Lakkapolun reitin. Ohjeellinen kulkuaika Lakkapolulle oli 1-1,5 tuntia, mutta (taas kerran) meikä pysähtyi jatkuvasti ottamaan kuvia upeista suomaisemista, joten kyllä meiltäkin tuo puolitoista tuntia reittiin kului. Lyhyydestään huolimatta reitistä ei jännitystä uupunut, sillä törmäsimme pitkospuilla käärmeeseen, jonka kanssa käyty väsytystaistelu tyhjensi kummankin (meidän ja käärmeen) adrenaliinivarastot. Lopulta päädyimme hyppäämään käärmeen yli ja pääsimme siten jatkamaan takaisin autolle.









Toisen yön majoituimme yksityisellä (=ei minkään kansallispuiston ylläpitämällä) campingalueella Lieksassa, Lomakylä Timitranniemessä. Jo tässä vaiheessa voin sanoa tämän leirinnän olleen yksi reissun kalleimmista: yksi yö kahdelta ihmiseltä oli 25€ (16€ telttamaksu + 4,5€/hlö) sisältäen sisävessan, grillikatoksen, suihkutilat ja tiskausmahdollisuuden. Alueella oli myös oma pikku kahvila ja baari terasseineen. Naapuritelttailijoiden ilottelut raikuivat siten pikkutunneille asti eikä liiallisesta luonnonrauhasta tarvinnut huolehtia.




Päivä 3: Hiidenportin kansallispuisto


Toinen aamupalakattaus trangialla ja homma alkoi jo luonnistua pelottavan hyvin. Kuka muka liettä kotona tarvitsee?
Tämän päivän seikkailuna oli tarkoitus lähteä hamuilemaan jo Suomineidon vyötäisiä Hiidenportin kansallispuiston valloittamisella. Olin etukäteen nähnyt kuvia ja lukenut esittelyjä tuon luontokohteen upeista maisemista, joten tätä kansallispuistoa todella odotin. 
Lähdimme kulkemaan Hiidenkierroksen 5km rengasreittiä sillä varauksella, että jos puolimatkassa sisua tuntuu riittävän vielä aivan ylenmäärin, voisimme pidentää päiväretkeämme Hiidenkierroksesta erkanevaksi Kitulankierrokseksi (10,5km).
Noh, eipä sitä riittänyt. Reitti oli nimittäin nimensä veroinen ja moista nilkannyrjäyttäjäpolkua talsi kiistämättä paikoin vain kilometrin tuntitahtia. Saimme siis helposti kulutettua useamman tovin jo pelkästään tuohon viiteen kilometriin ja takaisin autolle päästyämme olikin jo aika lähteä metsästämään seuraavaa yöpaikkaa - mistäs muualtakaan, kuin 240 km päästä Hossan kansallispuistosta.








Saavuimme Hossan Karhunkainaloon joskus iltayhdeksän tienoilla ja voitteko kuvitella, ehdimme silti leirintäalueen joka ilta lämmitettävään saunaan! Ai että, teki hyvää Hiidenportin kivikkojen jälkeen. Olimme liikkeellä niin myöhään, että kun tien päältä soitimme leirintäalueen respaan, oli puhelu ohjautunut eräälle jo töistä kotiin lähteneelle työntekijälle. Onneksi hän neuvoi meille alueen fasiliteettien sijainnit ja toimintamallit erittäin kattavasti myös puhelimitse, niin emme olleet aivan sormi suussa pimenevässä metsässä.
Telttayö kahdelta henkilöltä maksoi noin 22euroa sisältäen telttapaikan, grillikatoksen, keittiön, sisävessat ja -suihkun sekä saunomismahdollisuuden.


Päivä 4: Hossan kansallispuisto


Isäni on jo pitkään yrittänyt houkutella meikäläistä kokeilemaan läskipyöräilyä (tietenkin hän itse on aktiiviharrastaja). Olen kuitenkin pitkään onnistunut välttymään tältä lajikokeilulta, sillä jos rehellisiä ollaan: jo pelkkä ajatus juurakkoisista mäistä ja muutaman sentin päässä ohjaustangosta olevista puunrungoista on hirvittänyt mua. Nyt kuitenkin rakas isäni oli hankkinut meille joululahjaksi fatbike-lahjakortit käytettäväksi tämän vuoden aikana, joten eihän moista mahdollisuutta voinut olla käyttämättä. Siispä eikun pyörän selkään ja pelkoa kohtaamaan.
Lähdimme polkemaan 12,5km mittaista Harjujen huikonen -rengasreittiä. Ohjeellinen kulkuaika reitille on parin tunnin luokkaa ja suunnilleen siinä ajassa mekin se kierrettiin. Polku vaihteli tasaisesta ja suorasta aina todella juurakkoiseen, mäkiseen ja mutkittelevaan. Ensimmäisen puolen tunnin aikana tuntui näin ensikertalaisen mielestä jälkimmäinen versio olevan turhankin yliedustettuna ja siinä vaiheessa, kun olin kolmanteen otteeseen lentänyt pyörän selästä pusikkoon, ei ollut pikkulapsen tasolle regressoituneella mielellä itku kaukana. Olimme kuitenkin polkeneet jo sen verran pitkän matkan, ettei edes turhautunut minä ollut sitä mieltä, että olisi järkevää kääntyä takaisin. Niinpä jatkoimme polkemista ja kuinka ollakaan, jonkinlainen kasvutarina tästäkin vain syntyi! Opin kuin ihmeen kaupalla lennossa hallitsemaan pyörääni aina vain paremmin ja vauhdin hurma alkoi pikkuhiljaa nostaa meikäläisenkin endorfiinitasoja. Lopulta pyörän selästä lentäminenkin lähinnä vain nauratti ja niistä syntyneitä mustelmiakin sai jopa ihan ylpeänä esitellä reissun jälkeen. 
"Ihan kiva joululahja se kumminkin oli, kiitos isä."





Pyöräilyseikkailun jälkeen nautimme hyvän lounaan Hossan luontokeskuksella ja lähdimme sitten suuntaamaan kartalla entistäkin ylemmäs, nimittäin kohti Oulangan kansallispuiston leirintäaluetta. 
Olimme nähneet reissun ensimmäiset porot jo varmaan 100km aiemmin, mutta vasta nyt ne osoittautuivat ensimmäistä kertaa riesaksi: semmoinen nelisen poron rintama onnistui nimittäin tukkimaan tien aivan täysin siten, ettei niitä uskaltanut lähteä ohittamaan kummastakaan suunnasta. Siinä sitten köröteltiin käytännössä porojen kävelytahtia niiden perässä parin kilometrin verran, ennen kuin onnistuimme varovasti ohittaa ne toiselta puolen. Tilanne oli onneksi lähinnä huvittava ja monenmoista tilanteeseen sopivaa laulua ehdittiin noiden parin kilometrin aikana autossa hoilata. 
Ohessa kuva ohitushetkestä ja poron töpöhännästä.


Päivä 5: Automatkailua ja Rovaniemi



Oulangan osalta meillä oli ennalta ollut vaihtelevan suuret suunnitelmat päiväohjelman suhteen. Pidimme viimeiseen asti hengissä option Pikkukarhunkierroksesta, mutta viidennen päivän aamuna kierrosta lähinnä enää tekohengitettiin itsepäisen uhman voimalla. 
Oulangan kansallispuiston leirintäalue sijaitsee maantieteellisessä kuopassa olevan mäntymetsän siimeksessä lammen rannalla, mikä käytännössä tarkoitti torstaina 6.8. lämpimän kosteaa ilmaa ja paljon hyttysiä. Henkisesti ja fyysisesti uupuneena edellispäivän fatbike-pelkokertoimesta, turhautuneena leirintäalueen ininäntäyteisestä miljööstä sekä alamäkeen viettävässä maastossa huonosti nukutun telttayön jälkeen ei kropasta vaan irronnut hitustakaan patikointimieltä. 
Sen sijaan päätimmekin viettää rehellisen roadtrip-päivän ja ajaa Suomen läpi leveyssuunnassa suoraan Rovaniemelle. 
Perillä vaihdoimme vaatteet huoltoaseman vessassa urheiluvaatteista farkkuihin ja suuntasimme Kemijoen rannalla sijaitsevaan Kesäraflaan uimaan ja saunomaan. Rennon illan päätti herkullinen burgeri-illallinen ja majoittuminen Rovaniemen keskelle, Ounaskosken leirintäalueelle. Majoitus oli ehdottomasti reissumme hintavin (18,5€/hlö), mutta auringonlasku Rovaniemen kaupunkimaiseman taakse ja ohitse virtaavan joen ääni olivat sen arvoisia.





Päivä 6: Rovaniemi ja Aavasaksan pirunpelto


Vaikka muut aamut olimme ehkä viettäneet hitaammalla sykkeellä ja aamun pikkuaskareista nauttien, nyt oli kiire saada teltta kasaan. Halusimme nimittäin (tietenkin) ehtiä käymään Joulupukin pajalla ennen tuosta Lapin pääkaupungista poistumista. Ja ai että. Vaikka joululaulujen kuunteleminen keskellä lämmintä kesäpäivää olikin monin tavoin totaalisen häiritsevää ja vain yksinkertaisesti väärin, niin olihan tuo mesta nyt siisti. Väittäisin, että jos mut olisi tuotu Joulupukin pajalle joskus lapsena, olisin varmasti uskonut pukkiin muutaman vuoden verran pidempään. 
Nytkin pukin paja herätti meikäläisestä sellaisen pikkulapsen esiin, että ihan vaatimalla vaadin päästä maksamaan 10 euroa sadan koiran näkemisestä huskyfarmilla. Ja kadu en yhtään.






Rovaniemeltä suuntasimme vielä niinkin länteen, kuin Aavasaksan pirunpellolle.





Päivä 7: Oulu ja Kalajoki


Ajoimme iltaa vasten Aavasaksasta kohti etelää aina Ouluun asti, jossa majoituimme Hietasaaressa Nallikarin leirintäalueella. Leirintäalueena paikka oli pitkälti aiempia majoituksiamme vastaava, mikä käytännössä tarkoitti hintaan sisältyvän teltta- ja autopaikan lisäksi muun muassa sisävessat ja -suihkut.  Alueelta pääsi myös ihanasti iltakävelylle suoraan merenrannalle ennen iltapalan tekoa. Tähän mennessä bravuuriksemme oli muodostunut niinkin kulinaristinen ruokakombo, kuin ruisleipä ja tölkkitonnikala. Voin sanoa, että toimii - myös seitsemättä päivää putkeen.
Aamulla heräsimme aikaisin ja tutustuimme Oulun keskustaan ennen suuntaamista reissumme viimeiseen kohteeseen eli Kalajoelle.





Ajomatka Oulusta Kalajoelle kestää vain alle kaksi tuntia, joten aiempien päivien rykäisyihin verrattuna tämä välimatka vilahti ohi ihan silmissä. Varsinkin, kun hoilasimme koko matkan ajan HIMYMistäkin tuttua Proclaimersin I'm gonna be (500 miles). Loopilla tietenkin, kuten kuuluukin.


Myönnetääköön, että meillä oli ennakkoon ollut ehkä hieman romantisoidut suunnitelmat Kalajoen hiekkasärkillä majoittumisen suhteen. Olimme nimittäin kovasti puhuneet siitä, kuinka siistiä olisi majoittua jokamiehen oikeuksia hyödyntäen "vain jollekin hiekkarannalle" ilman leirintäaluetta, sen tarjoamia mukavuuksia ja ennenkaikkea: muita ihmisiä. 
Olin toki kuullut puhuttavan, että Kalajoki on suosittu kesälomakohde suomalaisten keskuudessa, mutta että tällaisessa kokoluokassa... SE tuli täytenä yllätyksenä. Käytänössä koko rantaviiva on niin täynnä rantabaareja, vesipuistoa, seikkailupuistoa, karavaanialuetta, lomamökkejä ja ravintoloita, että tekisi melkein mieli kutsua paikkaa Suomen Floridaksi. Oli niin tai näin, ei spontaania telttayötä hiekkarannalla oikein täällä kyennyt toteuttamaan. Niinpä menimme häntä koipien välissä koputtelemaan Kalajoen ainoan leirintäalueen respan ikkunaa ja pystytimme telttamme monivärisen telttameren jatkoksi.






Pienestä majoitusteknisestä takaiskusta huolimatta päivä Kalajoella hipoi käytännössä täydellisyyttä. Mikään ei tunnu kesällä paremmalta, kuin jalkapohjia polttava kuuma hiekka samalla, kun kävelee rantaviivaa pitkin kengät käsissä ja housut käärittyinä sääriin asti. Varsinkin kun aina silloin tällöin vieläpä aallollinen merivettä käväisee tuomassa helpotusta ja viilentämässä lämpöä hohkaavat päkiät.
Kuin tilauksesta reissumme ainoa hellepäivä osui juuri sopivasti nimenomaan tälle päivälle ja lämpöä jatkui iltaan saakka. Kävimmekin siksi ostamassa pullollisen viiniä ja istuimme vielä usean tunnin hiekkarannalla syrjässä muista ihmisistä ja vain jutellen elämästä. 

En olisi voinut kuvitella parempaa päätöstä viikon kestävälle irtiotolle, kuin humaltua seurastasi. 


***
-E