LT4: Psykiatriaa, seinänmaalausta ja muutto uuteen kotiin!

 

Lääkiksen neljännen vuoden päätti minulla ja muulla B-ryhmällä psykiatrian blokki, joka (toisin kuin edeltäjänsä fysiatria, kirurgia, neurologia) pidettiin käytännössä kokonaan etänä. Helmi- ja maaliskuun aikana etänä pidetyt seminaariviikot olivat toisin sanoen pelkkää lämmittelyä verrattuna loppukevään sohvalla istumiseen. Päivät kuluivat pitkälti klo 9-12 Zoomissa näyttöä tuijottaen sekä erilaisia psykiatrisia tiloja ihmetellen ja loppupäivä seuraavan päivän tautitiloihin perehtyen. Erilaiset psykoosisairaudet, mielialahäiriöt sekä niiden hoitomahdollisuudet tulivatkin noiden viikkojen tutuiksi. Opittuja taitoja pääsi lopuksi testaamaan myös käytännössä hajautusviikolla Joensuussa huhtikuun lopussa! 

Jos koulun suhteen alkoi ilmetä pientä kisaväsymystä pikkuhiljaa horisontissa häämöttävän kesäloman lähestyessä, ei sen ulkopuolella tapahtuvat muut elämänmuutokset liioin helpottaneet asiaa... Meillä kävi nimittäin sellainen takaisku asumisratkaisujen suhteen, että vuokranantajamme joutui melko lyhyellä varoitusajalla irtisanomaan sopimuksemme Kuopion keskustan kaksiosta. Eipä siinä auttanut muu kuin mieli hieman maassa avata Vuokraoven nettisivut ja lähteä etsimään Kuopiosta uutta kaksiota opiskelujemme loppuajaksi. Onni onnettomuudessa sellainen löytyi varsin nopeasti ja eipä aikaakaan, kun uusi vuokrasopimus oli jo allekirjoitettu!

Asunnon vaihtaminen muusta kuin omasta tahdosta oli kuitenkin sen verran harmillinen käänne, että halusimme uudesta asunnosta tehdä mahdollisimman paljon itsemme näköisen, jotta siinä aidosti viihtyisi loput Kuopiossa vietettävistä opiskeluvuosista. Olimme keskenämme miettineet, kuinka mahtavaa olisi maalata yksi asunnon seinistä tehostevärillä. Mutta koska olemme asunnossa vuokralla, olimme melko skeptisiä tällaisen ehdotuksen menevän läpi vuokranantajallemme. Päätimme kuitenkin kysyä ja onneksi niin, sillä saimme kuin saimmekin maalausluvan!

Värisävyksi halusimme vihreään sävyyn taittavaa vaaleanharmaata ja pohdimme pitkään kahden sävyn väliltä: Tikkurilan Serpentiini sekä Flanelli. Näistä jälkimmäinen näytti kuitenkin värikartan perusteella paremmalta hieman varjoisalla seinällämme, sillä valotuksen kanssa tuo Serpentiini olisi tehnyt seinästä (ja siten myös huoneesta) aivan liian tumman. Päädyimme siis sävyyn Flanelli ja maalin kiiltoasteeksi olohuoneeseen sopivan himmeän.

Tikkurilan Serpentiini (oikealla) olisi ollut kyseiselle seinälle liian tumma.

Itse maalaushommien suhteen olimme kummatkin amatöörejäkin alempana raksamiesten hierarkiassa. Käytännössä tämä arvonimi tarkoitti sitä, että marssimme sormet suussa K-rautaan ja sanoimme ensimmäiselle vastaantulevalle myyjälle "Hei! Olemme maalaamassa seinää. Mitä kaikkea tarvitsemme?". 

Vastoin kaikkia odotuksia tämä paljastuikin aivan pettämättömäksi taktiikaksi. Meille osoitettiin kaikki tarvittava pensseleistä suojapaperiin ja maalarinteippiin, eikä meidän tarvinnut muuta kuin avata Youtuben ohjevideo "näin maalaat seinän". 

Maalausprosessi vei kokonaisuudessaan kaksi päivää ja käytännössä noin yhdeksän työtuntia. Ensimmäisenä päivänä lähinnä rajasimme maalattavaa seinää ympäröivät pinnat (muut seinät, katto, pistorasiat, lämpöpatteri...) suojapaperilla ja maalarinteipillä, sekä pesimme kohdeseinän seinäpesuaineella. 

Seuraavana päivänä puimmekin jo ylle pisimpään päivänvalolta piilossa olleet vaatteet, avasimme maalipurkin kannen ja rupesimme maalaushommiin. Ensimmäinen kerros Flanellia oli levitetty seinälle reilussa 30 minuutissa. Tämän jälkeen pyöritimme kilpaa peukaloita ja selasimme puhelimia noin 1,5 tunnin ajan, jonka jälkeen maalasimme toisen kerroksen. Poistimme rajausteipit lähes välittömästi kun toinen maalikerros oli levitetty, jotta teipit eivät ehtisi kuivua maalin mukana seinään kiinni. 

Siinä vaiheessa, kun olimme siivonneet maalausvälineet ja suojapaperit lattialta pois, näytti lopputulos jo todella hyvältä. 

Pari päivää maalausprojektin jälkeen saapuivat nuo tutun punaiset Niemen muuttolaatikot vanhalle asunnollemme vain päivää ennen vappuaattoa. Niemen sivuilla olevan ohjeistuksen mukaan laatikoita kannattaa tilata yhtä monta, kuin muutettavassa asunnossa on neliöitä. Vanhassa asunnossamme niitä oli 68. Ja ei, me emme tilanneet 68 laatikkoa. Tilasimme viisikymmentä ja nekin täyttivät kaikki nurkat niin tehokkaasti, että vappusimalla jouduttiin skoolaamaan laatikoiden muodostaman kapean käytävän varrella.

Vappu toikin tervetulleen hengähdystauon ympärillä tapahtuvan elämänmuutoksen keskelle, kun parin päivän ajaksi sai pitkästä aikaa vetää päälle opiskelijahaalarit sekä pistää päähän YO-lakki. Unohtamatta tietenkään mahdollisuutta viettää aikaa kaveriporukan kesken. Muuttopakkailujen jatkuminen 2.5. pienessä päänsäryssä toimi myös hyvänä loppubuustina ennen muuttopäivää...

Viimeiset muuttopakkailutko sujuisivat muka pelkästään pakatessa? Ehei, sehän nyt olisi liian helppoa. Tosisuorittaja tenttii kevään viimeiset tentit siinä samalla!

Psykiatrian blokin lopputentti ajoittui juuri muuttoamme edeltävälle päivälle, joten viimeiset valmistautumiset tuli rytmittää pakkailujen kanssa ristiin: "lue tunti, pakkaa tunti. Toista niin kauan, että nukahdat pystyyn". Stressitasot olivat korkealla, sitä ei käy kiistäminen, mutta tehokasta moinen työmäärän rytmitys todella oli! Kaikki sujuu myös nopeammin pieni tuli häntäluun alla.

Muuttopäivä koitti ja aamu alkoi 1,5 vuoden takaa tutulla tavalla eli KuoLOn pakun noutamisella yliopiston parkkipaikalta. Aamupäivästä hoidettiin pakun kanssa sellaisia asioita kuin parin Torista ostetun huonekalun noutaminen sekä pakollinen muuttopäivän Ikea-reissu. Iltapäivästä sitten starttasi itse muutto. Itse toimin uudella asunnolla vastaanottavana päänä lempihommassani eli käskyttämässä muita sekä ohjaamassa laatikoita ja huonekaluja oikeille paikoilleen. Auttamassa oli aimo liuta kavereita ja muutto olikin sen myötä jo parissa tunnissa hoidettu. Urakan jälkeen tilattiin porukalla pizzat, skoolattiin kokiksella uudelle kämpälle ja stressattiin yhdessä pian alkavia kesätöitä. Iltaan mennessä jäimmekin sitten kahdestaan keskelle uusia tuntemattomia neliöitä etsimään petivaatteita sun muita välttämättömyyksiä.

 Ensimmäinen yö uudessa asunnossa on aina yhtä ankea. Koko elämä on vielä laatikoissa, joiden sijainnista et ole sataprosenttisen varma ja koko kroppa niin väsynyt niiden nostelemisesta, ettet jaksa edes yrittää etsiä laatikoista niitä oikeita. Valoa ei vielä ole asennettu, joten illan pimetessä olet riippuvainen siitä yhdestä pöytälampusta, jonka sait ohimennen kiinnitettyä pistorasiaan muuton tuoksinnassa. Asunnon pohjaratkaisu on uusi ja et pimeässä löydä kylpyhuoneen valokatkaisijaa: vanhassa asunnossa se oli oikealla ja nyt mokoma sijaitsee vasemmalla.

Lannistunutta mieltä paransi onneksi pakettiautolla toteutettu ruokakauppahamstraus Kuopion Lidlistä, jossa ei muutoin tule käytyä sen hankalan sijainnin takia. Enpä ole aiemmin ollut yhtä onnellinen paistopisteen leivästä.

Muuttopäivän jälkeen pakkausurakka muuttui armottomaksi laatikoiden purkamiseksi. Kuten edellisessäkin muutossa, myös nyt olimme tilanneet Niemeltä laatikoiden noudon parin päivän päähän, joten materia oli saatava edes jonkinlaiseen järjestykseen nopealla aikataululla. Yhteensä 45 laatikon sisältö löysi noiden kahden päivän aikana paikkansa, mutta loput viisi laatikkoa sisältöineen kaadettiin noutopäivänä vain paniikissa parvekkeen lattialle. Saatiinpahan palautettua laatikot tyhjinä...

Motivaatio uuden kodin laittamiseen oli kova, sillä reilun viikon kuluessa oli minun määrä matkustaa kesäksi Helsinkiin kesätöihin. Kotiutumisaikaa uuteen asuntoon jäi siis verrattain vähän ja nyt kun tätä postausta täältä Helsingistä käsin kirjoitan, en voi uutta asuntoa vielä ihan kodiksi kutsua. Onneksi jonkin verran jäi tauluja sun muita sisustusjuttuja asentamatta ennen töihin lähtöä, joten pientä pesänrakennusta voi jatkaa sitten elokuussa koulunpenkille palatessa...:) 

Summa summarum: lääkiksen neljännen vuoden lopetus oli niin sanotusti elämäntäyteinen. Työoikeuksia jännitettiin viimeiseen saakka, mutta onneksi psykiatrian tentti meni kuin menikin läpi ja meikäläisen nimi ilmestyi Valviran JulkiTerhikkiin viikkoa ennen kesätöiden alkua!

Nyt, kun tätä kirjoitan on 1,5 kuukautta ensimmäisiä lääkärin töitä takana ja kesä puolivälissä. Laaja postaus ensifiiliksistä on jo työn alla, joten lisää luettavaa tulossa pian <3

***

-E

Read more

Etäseminaareja ja laskettelua Himoksessa

 

Selkää särkee ja silmät vaipuvat kiinni. Nousen peiton alta, nappaan läppärin kantoon ja kävelen kylpyhuoneeseen purkamaan pyykkejä narulle samalla, kun kirurgian etäseminaarissa käydään läpi kilpirauhasen liikatoiminnan hoitoketjua. Pyykit hoidettu, mitäs seuraavaksi? Saan juuri tyhjennettyä astianpesukoneen, kun aihe vaihtuu kilpirauhaskarsinoomaan. Tästä en muistakaan asioita yhtä hyvin, joten linnoittaudun vartiksi keittiönpöydän ääreen kirjoittamaan intensiivisesti muistiinpanoja OneNoteen luentoaiheesta. Vartin jälkeen alkaa silmä taas painaa ja kaadan kupin kahvia sekä teen parit burpeet keittiön lattialla. Väsyttää. Tajuan tuijottaneeni ikkunasta ulos useemman minuutin sisäistämättä oikeastaan mitään kuulemaani, kun yhtäkkiä luennoitsija kysyy summa mutikassa yhden kurssilaisemme mielipidettä seminaarissa käsiteltyyn aiheeseen. Hän olisi ihan yhtä hyvin voinut sanoa minun nimeni, joten hermostuneesti vedän ulkoista mikrofonia enemmän käden ulottuville, valmiina tökättäväksi kiinni läppäriin ja kytkeäkseni Muten pois päältä. Syke on tavallista korkeammalla muutaman minuutin, mutta pelko omasta puheenvuorosta katoaa, kun esitelmöijä jatkaa seminaaria seuraavasta luentoaiheesta. Päädyn pelaamaan puhelimella Gardenscapesia, kunnes yhtäkkiä kello on 12, luennoitsija kiittää aamupäiväisestä ja sulkee Zoomin. Voi juku, se olisi sitten tunnin lounastauko. Lämmitämme mikrossa eilistä pastaa ja avaamme väsyneinä Netflixin. Hetken hengähdys ja yhdeltä jatkuu etäpäivä geriatrian etäseminaarilla. Tällaista on elämä seuraavat kolme viikkoa.

Jo kolme päivää LT4 seminaariviikkoja saa arvostuksen kohoamaan jokaista opiskelijaa kohtaan, joka on elänyt näin jo kokonaisen vuoden. Meillä kliinisen vaiheen opiskelijoilla on lääkiksessä ollut opetuksen suhteen nimittäin kaikki suht normaalilla toteutuksella lähes koko pandemian ajan. Psykiatrian oppiaineen blokkia lukuunottamatta on esimerkiksi meillä neljäs vuosi ollut käytännössä kokonaan lähiopetuksessa ja viikoittain on päässyt KYSille joko pienryhmäopetuksen tai esimerkiksi päivystysseurannan vuoksi.

Sen sijaan nyt helmikuun seminaariviikot koostuvat kirurgian, geriatrian sekä infektiosairauksien etäseminaareista (7 tuntia päivässä), joista kahdesta jälkimmäisestä pidetään erikseen tentit etäviikkojen päätteeksi. Keskittyä siis pitäisi, mutta kotona se tuntuu mahdottomalta. Päätämme siis hyödyntää etäjärjestelyä ja tehdä samoin kuin vuosi aiemmin lockdown-aikanakin: matkustamme Keski-Suomeen viettämään etäviikot luonnon keskelle.

Viikonloppu koittaa ja parin päivän irtiotto etäluennoista on enemmän kuin tervetullut. Päätämme juhlistaa moista vapautta laskettelupäivällä Himoksessa. Ja siis, öh, tässä kohtaa lienee hyvä mainita, ettei meikäläinen ole käytännössä koskaan hiihtänyt. Olen kyllä ollut suksien päällä. Kerran. Kymmenvuotiaana. Isäni yritti tuolloin urheasti opettaa tytärtään noin tunnin ajan hiihtämään, mutta temperamenttinen sisupussi kun olen (varsinkin, kun jokin asia ei onnistu heti ensiyrittämällä), paiskasin tietenkin sukset vihaisesti pusikkoon ja kävelin takaisin sisälle vannoen, etten hiihdä enää koskaan. Enkä ole hiihtänytkään - ennen tätä päivää...

Sanotaanko että lähellä kävi, ettei sukset lentänyt pusikkoon tälläkin kertaa... Mutta toisin kuin 15 vuotta sitten, nyt jaksoin yrittää aina vain uudestaan, kunnes onnistumisen tunteita alkoi kertyä yksi toisensa perään. Kahden kaakaotauon jälkeen uskaltauduin jo pariin otteeseen Länsi-Himoksen siniseen mäkeenkin ja laskuista toisen selvisin rinteen juurelle asti jopa kaatumatta! En voisi olla kyllä yhtään ylpeämpi yhden päivän kehityskaaresta. Ja kaiken kukkuraksi homma oli ihan kivaakin, jos ei huomioida mäkeä laskiessa jatkuvasti rinnassa kytevää kuolemanpelkoa...

Nilkat ja polvet väsyneinä kaikesta tasapainoiluista ja jarruttelusta kehtasin siis lopettaa muutaman tunnin kestäneen laskettelupäivän lopulta huipulle (ei kirjaimellisesti). Ensi talvena uudestaan. Tai viimeistään taas 15 vuoden päästä.

Loput seminaariviikot sujuivat jaksamisen ja keskittymisen suhteen jo paljon paremmin, kuin mitä Kuopiossa oli alkuun etäopiskelu antanut ymmärtää. Luentotauot sisälsivät nyt päivittäin ulkoilua tavalla tai toisella kirpeässä pakkasessa, mikä vaikutti heti positiivisesti jaksamiseen. Eihän se tietenkään kaupunkiasunnossakaan olisi mahdotonta toteuttaa, mutta jos nyt rehellisiä ollaan niin ulos lähteminen korttelia kiertämään ihan vain ulkoilun vuoksi on niin paljon vaikeampaa, kuin jos lähtisi ulos jostakin syystä (esimerkiksi ulkoiluttamaan koiraa). Joku voi tietenkin ajatella laiskuudeksi tämän myöntämisen ääneen, mutta uskon siellä olevan paljon muitakin saman ongelman kanssa kamppailevia. 

(Parastahan tässä asian esille tuonnissa on, että ratkaisu ongelmaan on sinne korttelia kiertämään lähteminen, heh...)

Loppukevät jatkuukin sitten omalta osaltani etänä, kun maaliskuun alussa alkaa psykiatrian blokki. Muutakin pikkukivaa on tosin luvassa, mutta kerron niistä lisää tulevissa blogipostauksissa. Kiireinen kevät siis näillä näkymin jatkuu päättyen toivottavasti LT4 työkynnyksen täyttymiseen...:)

****

-E

Read more

My Day: Kuinka tehdä etäopiskelusta mahdollisimman tehokasta?

 Herätyskello soi ensimmäisen kerran 07:20 kuten niinäkin aamuina, kun olisin menossa harkkaan kysille. On torstai 22.päivä lokakuuta ja lukarini on tältä päivältä tyhjillään pienryhmien ja muun opetuksen suhteen. Se ei kuitenkaan tarkoita, että tiedossa olisi vapaapäivä. Päinvastoin. 

Kirurgian kurssi on käynnistynyt maanantaina ja vaikka olen useamman tunnin ajan valmistautunut jokaiseen tällä viikolla pidettyyn pienryhmäopetukseen koen, että asioita pitäisi vielä kerrata ja syventää. Lisäksi yleislääketieteen ja terveyskeskusopetuksen kursseja varten pitäisi harjoitella erilaisten lääkärintodistusten kirjoittamista. Aletaan siis hommiin!

Nousen ylös viidennen torkutuksen jälkeen ja raahaudun keittiöön silmät edelleen puoliksi ummessa. Ulkona on vielä pimeää ja näen sekaisin olevan tukkani heijastuksena keittiön ikkunasta. Laitan aamukahvin tippumaan ja menen pesemään hampaat. Kuin tilauksesta kahvi valmistuu parahiksi juuri, kun laahustan keittiöön takaisin ja kaadan sitä itselleni ison kupillisen. Ryys. Nyt on parempi.

Etäopiskelu kotona on harvinaisen takkuavaa poikkeuksetta aina. Koen itse saavani parhaiten aikaiseksi, kun maisema vaihtuu kodin seinien sisältä joko yliopiston kirjastoon tai KYSin opiskelutiloihin. Vallitsevan koronatilanteen vuoksi koen kuitenkin vastuullisemmaksi välttää sinne lähtemistä silloin, kun ei ole pakollista opetusta. Mutta jos muutenkin olisin menossa esimerkiksi KYSille pienharkkaan, koen paikan päälle opiskelemaan jäämisen olevan luontevampaa. 

Nyt täytyisi kuitenkin saada aikaan kotona ja osata välttää kaikkia sen tarjoamia muita virikkeitä. Olen laatinut sotasuunnitelman.

Juon kahvini ja syön aamupalan. Petaan sängyn: en aio mennä sinne enää takaisin ennen iltaa, tämä on päätös. Meikkaan, kuin olisin lähdössä oikeasti jonnekin ja tunnen heti silmäni muuttuvan skarpimmiksi auki pysymisen suhteen (johtuuko meikistä vai kahvista, ken tietää). Venyttelen vähän jäseniä auki olkkarin matolla ja siivoan opiskeluympäristöni. Olen valinnut kaksi opiskelupistettä, joissa aion tänään työskennellä: keittiön pöydän ääressä sekä makuuhuoneen nurkkaan rakentamani seisomapöydän luona. Vaihdan vaatteet vielä yökkäristä mukavaan, mutta skarpimpaan farkku-huppariasuun ja kaadan aamun kolmannen kupin kahvia. Kello on tässä vaiheessa kymmenen ja olen valmis aloittamaan.

Shoutout muistiinpanotekniikasta muuten kollega Tiia Suomalaisen videoille! Tosin aikapaineen vuoksi en käytännössä ikinä ehdi näitä pänttäämään siten, kuin kyseinen opiskelutekniikka suosittelisi, mutta muistiinpanojen tekoon Excel sopii paremmin kuin hyvin :)

Suunnitelmani on yksinkertainen: aion pyrkiä rytmittämään opiskelua mahdollisimman selkeästi lyhyihin, mutta tehokkaisiin pätkiin. 

Asetan herätyksen soimaan 30 minuutin päähän, pistän puhelimen pois ja alan kirjoittamaan muistiinpanoja nivustyrien hoitopolusta makuuhuoneen seisomapöydällä. Puolen tunnin päästä, kun kello soi, lopetan ja käyn keittiössä juomassa vettä. Vilkaisen vähän puhelinta. 10 minuutin tauon jälkeen asetan uuden herätyksen puolen tunnin päähän ja jatkan. Opiskelua on yhteensä takana tunti, kun kello soi toisen kerran ja olen melko lailla valmis tyrien suhteen. Kävelen hieman ja venyttelen jäseniä. Selaan instagramin fiidiä. Jalkoja ja selkää alkoi jo hieman pakottaa reilu tunnin paikallaan seisominen, joten vaihdan opiskelunurkkani keittiönpöydän ääreen. Asetan uuden herätyksen 30 minuutin päähän ja aloitan päivystysurologian aihealueen läpikäymisen. 

Vuorottelen istuma- ja seisomapisteitäni opiskelupaikan suhteen pitkin päivää, tehden töitä tehokkaasti aina 30 minuutin pätkissä. Saan luettua läpi melkein kaiken, mitä pitikin ja samalla kertautui hyvin mieleen kuluneiden pienharkkojen asiat. Kahden maissa iltapäivällä nälkä yllättää ja päätän pitää ansaitusti tunnin lounastauon. 

Lounas väsyttää ja koen ylitsepääsemättömän vaikeaksi aloittaa uudestaan opiskelua. Vielä pitäisi lääkärintodistuksia harjoitella. Päätän lähteä heittämään pikku happihyppelyn kirpeään syysilmaan ja palaan posket punaisina takaisin sisälle. Nyt jos koskaan täytyy aloittaa se toinen puoliaika opiskelemisen suhteen. Avaan läppärin ja rupean 30 minuutin ajaksi hommiin. Väsymys yllättää jo puolen tunnin kuluttua ja teen 10 minuutin tauolla muutaman burpeen olohuoneen matolla. Hengästyttää ja hiki tuli, mutta edelleen ajatus takkuaa. Avaan Nocon. 

Yhteensä kolme kahvikuppia kofeiinia sisältävä aminohappojuoma tekee tehtävänsä ja paahdan iltapäivän opiskelut läpi Einsteinin lailla. Putkinäköisyys opiskeltavia asioita kohtaan sulkee silmät ympäristöltä täysin, enkä edes meinaa kuulla herätyksiä, jotka ystävällisesti ilmoittavat tauoista. Halu paahtaa pari tuntia putkeen kofeiinin voimalla on suuri, mutta pidän tauot kuitenkin. Käyn juomassa vettä.

Kun kello alkaa lähennellä ilta kuutta, suljen läppärin ja menen tekemään pientä välipalaa. Olen varannut seitsemäksi crossfit-treenin ja edellisestä ateriasta on kulunut jo neljä tuntia. Fiilis on hyvä, sain tehtyä käytännössä kaiken, mitä pitikin ja päällimmäisenä ajatuksena on onnistuminen. 

Iltatreeni on parasta pään nollausta mitä tiedän. Varsinkin, kun päivä on kulunut pitkälti vain ajatustyötä tehdessä, tulee treeni todellakin tarpeeseen. Lisäksi, vaikka tuo itse kyhäämäni seisomapöytäratkaisu helpottikin päivän inaktiivisuuttani jossain määrin suhteessa pelkkään istumatyöhön koen silti, että kroppa todella kaipaa sen fyysisen rääkin vielä päivän päätteeksi. 

En tiedä mitään parempaa, kuin raahautua lihakset väsyneenä kotiin treeniltä, käydä suihkussa ja tehdä hyvä iltapala, jonka kanssa käpertyä sohvannurkkaan katsomaan jotain hömppää, yleensä Netflixiä. Tänään vuorossa oli kuitenkin poikkeuksellisesti Disney+ ja lapsuuden nostalgiahuuma...

Istun nyt sängyllä kirjoittamassa tätä postausta ja kovasti tekisi mieli vielä avata Moodle ja tehdä sieltä muutama suorite pois huomiselta. Haluaisin kirjoittaa, että opin tämänpäiväisestä opiskelun rytmittämisestä sen, että osaa päästää illalla paremmin vapaalle ja että suljen nyt läppärin kannen huomisaamuun asti. Rehellisyyden nimissä on kuitenkin pakko todeta, että en niin taida kuitenkaan tehdä, vaan kyllä tässä taidetaan hetki vielä tutustua opintomateriaaleihin. Heikkouteni on koko opiskeluaikani ollut niin sanottu iltasykkiminen eli olen poikkeuksetta aikaansaavin versio itsestäni vasta illalla. Niinpä taidan hyödyntää tätä aikaansaavuutta vielä jokusen aikaa ja sitten menee tämäkin duracel nukkumaan (lupaan). Aamulla odottaa enää Yleislääketieteen kurssin etäseminaari ja sitten pääsee ansaitun viikonlopun viettoon. Ensimmäinen viikko kirurgian blokkia siis lähes paketissa jo! 

Hyvää yötä<3

***

-E

Read more