Pakkasta ja Buranoita

Hyytävät terveiset Kuopiosta! Koko elämäni täysipäiväisesti Etelä-Suomessa asuneena puoli metriä lunta ja miinus kaksikymmentä astetta ovat luoneet välillä jopa lähes ylitsepääsemättömän esteen kohdattavaksi, kun aamukuudelta punnitsen vaihtoehtojani lämpimän sänkyni ja yliopistolle lähtemisen välillä. Onneksi isältäni jouluna lahjaksi saadut toppahousut ovat auttaneet meikäläisen kaltaista vilukissaa kallistumaan toistaiseksi useammin aamuluennoille lähtemisen kuin sänkyyn jäämisen puolelle.

Kyllä, luitte oikein: toppahousut. Tuo yläasteella tyylitietoisena teininä vaatekaapista pysyvästi karkoitettu vaatekappale on tehnyt hiipivän paluun elämääni vieden mukanaan viimeisetkin rippeet ulkonäköpaineista. Olosuhteiden (Kuopion) pakosta on ollut munkin viimein aika astua aikuisuuden tuomaan ajattelutapaan, jossa lämpö ja mukavuus voittavat tyylitietoisen farkuissa palelemisen.

Samoihin aikoihin, kun pakkanen ja lumi saavuttivat Pohjois-Savon kaukaisen maakunnan, saavuttivat myös mustanpuhuvat haalarimme viimein cursuksemme tammikuun puolivälissä. Näin haalarivastaavana tuntui ihan tajuttoman hyvältä, kun haalarikastajaispäivänä kurssimme yli 160 haalaria oli viimein jaettu omistajilleen ja saimme vetää ne ensimmäistä kertaa jalkaan. Varsinkin näin viimeiset kolme vuotta mustia buranahaalareita kateellisena etäältä katselleena voin viimein onnellisena sisäistää sellaiset nyt myös itsekin omistavani. Pitkään lääkishakijan identiteetin omanneena niiden jalkaan vetämistä voisikin verrata ehkä eräänlaiseen zen-tilaan, heh. Sisäinen rauha siis viimein saavutettu!

Kaikin puolin, vaikka sponsorien hankinnassa ja itse haalarien tilaamisessa oli oma työmaansa, tuntuu se kuitenkin niin upealta saada tällainen projekti viimein päätökseen ja päästä nyt nauttimaan työnsä tuloksista kaikissa tulevissa opiskelijariennoissa. 

Itse olin ehtinyt vieläpä kerätä aimo kasan haalarimerkkejä säilöön opiskeluajoiltani Turussa, joten haalarien saapuminen merkitsi mulle myös monta myöhäiseksi venynyttä iltaa kotikoloni uumenissa iskien neulaa vuoron perään ensin sormeeni ja sitten kämmeneeni haalarimerkkejä paikoilleen ommellessani. Mutta kuten Musta Barbaarikin aikoinaan ensimmäisen kerran totesi: ei kipuu ei hyötyy, ja sama pätee haalareihin. Sormenpäät turvonneena voin todeta niiden olevan nyt todella hianot! Ja haalarit vieläpä mahdollistavat Kuopion pakkasten uhmaamisen tyylikkäällä tavalla, sillä voinhan tästedes aina piilottaa tyylitiedottomat toppahousuni Kuolon mustiin! Meikäläisen talvityyli ei ehkä olekaan siis vielä ihan menetetty... :) Toppahousut jalkaan siis jatkossakin.

***

-E