lauantai 2. tammikuuta 2021

LT4 loppusyksy: Kirurgiaa


Kysymykseen: miksi haluaisit sitten erikoistua tulevaisuudessa? olen jo pitkään vastannut yhtenä vaihtoehtona kirurgian, vaikkei alasta ole edes ollut mitään tosielämän kosketuspintaa (television lääkärisarjoja ei sellaiseksi valitettavasti lasketa). Näin ollen kirurgian kurssin käynnistyminen herätti hieman ristiriitaisia tunteita.
Olen "halunnut" kirurgiksi niin pitkään kuin muistan ja siksi pettymisen pelossa halusin olla lataamatta tähän blokkiin liian suuria odotuksia. Toisaalta, koska olen tähän asti pitänyt tietoisesti mieleni avoinna muillekin opintojen varrella vastaan tulleille erikoisaloille, eikö nyt voisi antaa sama mahdollisuus kirurgialle ja heittäytyä sen maailmaan täysillä? 
Paljon ajatuksia pienen kandin päässä vain yhden kurssin takia. Rehellisesti on kuitenkin sanottava, että en usko yhden koulukurssin antavan alasta pintaraapaisua lukuunottamatta kovin realistista kokonaiskuvaa. Niinpä näillä miettein hyppäsin kirurgian saloihin lähinnä uteliaalla kiinnostuksella ja avoimin mielin. Valmiina kokeilemaan alaa myöhemmin uudestaan silloinkin, jos romantisoitu kuva skalpellia pitelevästä supersankarista nyt murentuisikin.


Hiukset ennen ja jälkeen leikkausmyssyn riisumisen...


Kirurgian kurssi on nelosvuoden kursseista ehkä eniten suoritepainotteinen, mikä tarkoitti käytännössä hyppyä suoraan vuodentakaiseen ja sisätautien oppiaineeseen kuusisivuisen (A4) suoritusvihon muodossa. Vihko tuli olla mukana aina KYSille suoritteita tekemään mennessä ja siihen kerättiin kuittauksia ohjaavilta lääkäreiltä. Käytännössä kaikki opetus aina pienryhmäopetuksesta leikkausseurantoihin olikin kirurgian blokissa lähiopetusta. Poikkeuksena yksi yli 40 henkilön opetuskerta pidettiin etänä. 

Kirurgian kurssi kertasi opeteltavien asioiden suhteen pitkälti LT3 vuoden sisätautien kokonaisuuden asioita, niitä kuitenkin paljon syventäen. Blokin työllisyys rakentuikin pitkälti kurssin suoritteista.
Viiden viikon aikana tuli suorittaa 15 pienryhmäopetuksen lisäksi 12 tuntia kirurgian päivystystä, 12 tuntia kirurgian toiminnan seuraamista (leikkaussali ja poliklinikka), vähintään yhden leikkauksen seuraaminen sekä tutkia 9 potilasta, joista neljästä oli lisäksi kirjoitettava kirjallinen raportti. Näiden päälle tuli vielä kirurgian hajautusviikolla suoritettavat seurannat, jotka oli tehtävä nimenomaan kyseisellä viikolla kyseisessä hajautuskaupungissa.
Lisäksi moniin pienryhmäopetuksiin liittyi ennakkotehtäviä, mitkä tosin perehdyttivät aina mukavasti käsiteltävään aiheeseen. Niihinkin harkkoihin, joihin ei liittynyt mitään pakollisia ennakkotehtäviä, perehdyin lähes poikkeuksetta useamman tunnin aina edeltävänä päivänä. Opetuksessa pysyi näin paremmin kärryillä ja käsiteltävistä asioista pystyi esittämään käytännön työtä ajatellen oleellisia kysymyksiä. 
Ja tietenkin, koska osa ohjaavista lääkäreistä tykkää kovasti järjestää opetuksessaan pieniä tulikokeita kandeille, voi etukäteen perehtymisellä ansaita pelottavalta kirurgilta jopa hyväksyvän hymyn vastatessaan oikein. Ulkoista motivaatiota siis parhaimmillaan!

Katetrointiharkassa harjoiteltiin katetrointia anatomisilla malleilla.

Kuvituskuvaa kirurgisen haavanhoidon etäharkasta, jota kuunnellessa luonnistui hyvin myös pyykkäys ja kahvin juonti.



Pari viikkoa kirurgian kurssia tauottaneen terveyskeskushajautuksen jälkeen koitti lähtö kirurgian hajautukseen Mikkeliin. 
Blokin aikana jokainen 4-5 opiskelijasta koostuva pienryhmä viettää viikon (maanantai-torstai) intensiivi-lähiopetuksessa jonkin toisen kaupungin keskussairaalassa. Kirurgian osalta mahdolliset opetussairaalat olivat meillä tänä vuonna Jyväskylässä, Joensuussa sekä Mikkelissä. 
Oman ryhmäni hajautusviikko sattui kirurgian blokin viimeiselle viikolle, mikä tarkoitti intensiivisyyttä myös pänttäämisen muodossa aina sairaalalla vietettyjen päivien jälkeen: heti maanantaina hajautuksesta kotiin palattua olisi nimittäin kirurgian tentti.


Majoituksessa tenttiin pänttäämistä pitkän leikkaussalipäivän jälkeen. Miten niin uupumus näkyy silmistä?

Jos terkkajaksolla majoituimme jokainen opiskelija omaan asuntolan huoneistoon, nyt kirralla sai olla hieman sosiaalisempi päiviensä jälkeen. Majoituimme nimittäin kahden hengen hotellihuoneisiin pareittain. 
Huoneissa oli kaksi sänkyä ja kirjoituspöytää, jääkaappi, mikroaaltouuni ja vedenkeitin. Ja kuten hotelleissa yleensäkin, myös muutama teepussi ja kerta-annospussukka pikakahvia löytyi niinikään pikku tarjottimelta vedenkeittimen vierestä. Kokkausmahdollisuutta ei ollut, joten hajautusviikon aikana tankattiin hyvin aina sairaalan ruokalassa (opiskelijahinta noin 3 €) ja majoituksessa syötiin sitten mikroruokia ja muuta jääkaapissa säilytettävää välipalaa.
Kuten aiemmin mainitsinkin, osa kirurgian suoritusvihon suoritteista oli ohjattu tehtäväksi nimenomaan hajautusjaksolla. Tällaisia oli muun muassa yksi leikkausseuranta, 4 tuntia päivystystä, 6 tuntia kirurgian seurantaa (leikkaussali ja/tai poliklinikka) sekä yksi suullinen potilasraporttti. Sumplimme keskenämme huoneittain, että iltapäivystykset suoritettaisiin vuorotellen, jolloin aina toinen huonetovereista saisi myös sitä arvokasta omaa aikaa itsekseen hotellilla. Ihmisiä on erilaisia ja osa saattaa haluta tehdä esimerkiksi kaikki seurannat yhdessä ja samaan aikaan, mutta mikäli kokee ajoittaisen yksinolon olevan kriittistä henkisen jaksamisensa varmistamiseksi, on asiasta hyvä olla rehellinen huonetoverille. Kyllä toinen ymmärtää, ettei kyse ole siitä etteikö pitäisi toisen seurasta, vaan että jokainen tarvitsee välillä aikaa olla myös yksikseen. Ainakin meidän ryhmässä tässä vallitsi hyvä yhteisymmärrys heti ensimmäisestä päivästä lähtien ja päivystysvuorot sovittiinkin sen mukaan.
 


Itse tykkäsin hajautusviikosta todella paljon. Päivät kuluivat nopeasti meille aikataulutetun opetuksen sekä leikkaussali- ja poliseurannan parissa. Pääsimme muun muassa kertaamaan ja tekemään pienkirurgisia toimenpiteitä (luomien ja lipoomien poistoa), harjoittelemaan murtuneen käden reponointia ja kipsausta (arvokasta kertausta ortopedian kurssilta), ompelutekniikkaa sekä luentotyyppisen opetuksen muodossa kertaamaan eri tautitiloja. 
Olin jo KYSillä tykästynyt leikkaussalin miljööseen, joten luonnollisesti jatkoin siitä nauttimista myös Mikkelissä. Kun edellinen leikkaus oli loppu, pyysin yleensä jo lupaa päästä seuraamaan seuraavaa. Kirurgista riippuen hän joko itse kysyi halukkuutta leikkauksessa avustamiseen tai sitten mahdollisuutta siihen kysyin suoraan itse. Olin jo KYSillä oppinut hieman kantapään kautta, että välillä opiskelijan osa on olla se Hessu Hopo, joka vain tunkee joka paikkaan halusi kirurgi sitä tai ei -muuten saattaa anti leikkausseurannasta jäädä turhankin laihaksi. Omalla aktiivisuudella pystyy siis vaikuttamaan todella paljon. Näin ollen pääsinkin Mikkelissä paitsi avustamaan seuraamissani leikkauksissa, myös tekemään kiitettävästi lopun ompeluja. Huomasinkin ilokseni loppuviikosta hajautusta ompelutekniikkani parantuneen kurssin alkupuoliskoon verrattuna. Paljon siinä on tosin edelleen parannettavaa ja mietinkin jo vakavissani silikonityynyn sekä haavaompelutarvikkeiden tilaamista kotiin kuivaharjoittelua varten... 




Viimeisen illan kunniaksi kävimme vielä pienryhmämme kanssa ulkona syömässä paikallisessa pizzeriassa ja jakamassa kokemuksia kuluneesta viikosta. Mikkelin keskussairaala vaikutti kaikin puolin hyvältä opetussairaalalta ja henkilökunta mukavan opetushenkiseltä. Tänne tulisi mielellään myöhemminkin muiden kurssien hajautusjaksoille! 
Torstaina olikin sitten viimeinen päivä Mikkelissä ja viimeisten luentojen jälkeen otimme suunnan kohti Puijon tornia ja Kuopiota. Maanantain tentti olisi viimeinen puristus vuodelta 2020 ja sitten koittaisi kauan odotettu ja kaivattu loma! Kunhan vain muistaa vielä käydä palauttamassa kirurgian suoritusvihon ja potilasraportit hallintorakennukselle ennen joululaitumille kirmaamista...

Pakko myöntää, että ihan harmittaa kirurgian kurssin päättyminen, sillä itse tykkäsin kurssista ja siihen kuuluvista seurannoista todella paljon. Erityisesti leikkaussalin taakse jättäminen kirpaisee pikkasen. Ei siis musertunut kirurginasuinen supersankari pilvilinnansa alle, mutta myönnettäköön tämän kurssin myötä hänen jalustansa ehkä hieman madaltuneen. Sen verran vierestä seuranneena opin nopeasti kirurgin työn sisältävän paljon päivystystä sekä yli yön valvomisia, mitkä pidemmän päälle varmasti kuluttavat työnsä tekijää. Saa nähdä. Jokaisella alalla on omat hyvät ja huonot puolensa ja loppujen lopuksi kyse on siitä, kumpaan suuntaan vaaka kallistuu käytännön työtä tehdessä. Sekin täytyy siis vain itse kokea ja vasta sitten todeta. 


Joululoma tarjosi ihan täydellisen palautumisjakson kirurgian kurssista sekä koko nelosen syksystä. Olin niin poikki viimeisten tenttien jälkeen, että stressitasojen lasku tapahtui vasta parin viikon viiveellä loman alkamisesta. Onneksi lomaa oli meillä kuitenkin yhteensä neljä viikkoa, joten mieli sai levätäkin ihan kiitettävän mittaisen ajan. Tammikuun alussa starttaa sitten neurologian kurssi sekä toinen vuosi ainejärjestömme hallituksessa tiedottajan roolissa. Luvassa siis mukava yhdistelmä tuttua sekä vähän uutta.
Loma on kivaa, mutta mikään ei kyllä voita sitä ihanan tylsää arkea.

Vielä lopuksi havainnollistavaa kuvamateriaalia kandista, joka on palauttamassa iltamyöhään kurssin viimeistä raporttia ohjaavalle lääkärille. Miten niin 12 tunnin koulupäivä näkyy silmistä?

***
-E



tiistai 22. joulukuuta 2020

LT4: Terveyskeskusviikot Savonlinnassa (viikot 45 ja 46)


On syyskuu ja vuosikurssimme paljon jännitetty terveyskeskusopetuksen paikkakuntajakoa koskeva arvontatulos kilahtaa sähköpostiin. Avaan sähköpostin liitteenä olevan exceltiedoston ja kyllä, Savonlinnahan sieltä tuli! Uusi kaupunki ja uusi terveyskeskus tiedossa siis marraskuussa. Eikä nyt puhuta vain parista päivästä vaan kahdesta kokonaisesta viikosta...
 Kuopiossa nimittäin sekä ensimmäiseen että toiseen lääkissyksyyn kuuluu kaksipäiväinen terveyskeskusjakso, jonka tarkoituksena on tutustuttaa tuore lääkisopiskelija terveyskeskuslääkärin työhön. Seuraavan kerran terveyskeskusopetusta on neljännellä vuosikurssilla (eli meillä nyt) ja opetusjakso on kahden viikon mittainen. Kahta viikkoa varten täytyy jo oikeasti muuttaa elämänsä hetkellisesti toiselle paikkakunnalle.
Näin ollen stetarit, hammasharja ja vedenkeitin mukaan, laukku kiinni ja suunta kohti tuntematonta Savonlinnaa yhdessä kolmen muun kurssikaverin kanssa, joille kellekään kaupunki ei ole ennestään tuttu.



Majoittumisen muulla paikkakunnalla tapahtuvan terveyskeskusopetuksen aikana järjestää paikkakunnasta riippuen joko yliopisto tai opiskelija itse. Onneksi Savonlinna kuului niihin TK-paikkakuntiin, johon yliopisto otti asian hoitaakseen. Näin ollen meille opiskelijoille ei jäänyt muuta tehtävää, kuin noutaa avaimet paikan päälle saavuttuamme ja asettua taloksi. 
Majapaikkanamme oli Savonlinna Spa Casino hotellin kyljessä sijaitseva asuntola. Jokainen meistä sai oman huoneiston käyttöönsä, mikä takasi mukavasti omaa aikaa pitkien TK-päivien päätteeksi. Huoneistossa oli varusteluna sänky, työpöytä, jääkaappi ja uuni, mutta esimerkiksi mikroaaltouunia ja vedenkeitintä ei ollut. Yliopisto oli vuokrannut kuhunkin huoneistoon välinepaketin, joka sisälsi kattilan, paistinpannun sekä joitain aterimia ja lautasia (sanottakoon kuitenkin osan välinepaketin varusteista olleen siinä kunnossa, että päädyin valmistamaan aamupuuroni kahvikuppiin kattilan sijaan). Onneksi olin tuonut kotoa oman vedenkeittimen, mikä helpotti hajautusarkea huomattavasti. 
Villapaidat tulivat myös aktiiviseen käyttöön (vieläpä samanaikaisesti), sillä ainakin oman huoneistoni lämmityksellä kesti viikon ajan herätä kaamoshorroksestaan.




Ensimmäinen päivä kului pitkälti käytännön asioita hoitaessa ja paikkoja esitellessä. Saimme aikataulut, kulkukortit ja Effica-tunnukset, minkä jälkeen seurasimme kanalauman tavoin ohjaavaa lääkäriä läpi pukuhuoneiden ja työasuvarastojen vuorollaan kullekin osastolle, missä tulisimme seuraamaan toimintaa kuluvien kahden viikon aikana. 
Savonlinnan terveyskeskus sijaitsee noin 200 metrin päässä Savonlinnan keskussairaalasta, joten osa seuraamisestamme tapahtui sairaalan puolella. Siispä heti ensimmäisenä päivänä meidät kävelytettiin myös läpi sairaalan kellarikerroksen tunnelien, joiden kautta pystyy navigoimaan eri sairaalarakennusten välillä. 
Näin suunnistustaidottomalle moinen tietotulva oli alkuun melko ylitsevuotavaa, mutta kaikista uusista paikoista pääsi kyllä kahden viikon aikana hyvin jyvälle.

Sairaalan kellarikerroksen tunnelia, jota pitkin pystyi siirtymään sairaalan rakennusten välillä. Oikealla persoonallisia luolamaalauksia koristamassa tylsää kellariseinää.


Terveyskeskusviikot Savonlinnassa olivat opin kannalta todella antoisia. Henkilökunta oli ihanan opetusmyönteistä ja mistä tahansa kysyikään, sai aina kattavan vastauksen -ja mikä parasta: uskalsi kysyä! Vaikka KYSillä pienryhmäopetuksessa on yhtä lailla kysymismahdollisuus, jää siellä herkemmin jotkin mieltä kaihertavat asiat kysymättä, kun ei halua viivästyttää opetustilanteen etenemistä. Nyt TK-viikoilla, kun vietti vuorollaan useamman tunnin aina samaa lääkäriä seuraten, oli hän kandille niin sanotusti vapaata riistaa koko seurannan ajan. Ja minähän hyödynsin kaikki tunnit.



Työpäivät terkassa olivat kestoltaan pitkälti 8-16, mutta välillä sitä pääsi vapaalle aiemmin, välillä myöhemmin. Parina päivänä taisin jäädä sairaalan puolelle seuraamaan lähemmäs klo 19 asti ihan vain koska kohdalle osui mielenkiintoinen potilastapaus ja hyvä lääkäri. Muutoin vapaa-aika kului pitkälti voimia keräillen seuraavaa päivää varten. Olin uhonnut ennen TK-jakson alkua, että opiskelen käynnissä olevaa kirurgian kurssia varten ja vien ehkä jopa syväreitäkin eteenpäin aina terkassa vietettyjen päivien jälkeen, mutta totuus oli jotain ihan muuta. Suurimmaksi osaksi olin aina päivän päätteeksi niin loppu, että makasin illan vain X-asennossa tuijottaen joko seinää tai puhelinta (yllättyneet: älkää vaivautuko nostamaan käsiä ylös, sillä tiedän ettei teitä ole). Yleensä loppuiltaa kohden innostuin tekemään kuitenkin joko jonkin kotitreenin (lempparini on Les Mills On Demand) tai käymään juoksulenkillä tutustuen samalla pimeään Savonlinnaan sekä purkaakseni aivojeni tiltit. 
Olavinlinna on muuten todella nätti pimeällä valaistuksineen päivineen.
Puolivälissä terkkajaksoa matkasin viikonlopuksi Joensuuhun moikkaamaan mummoani, jota en ollut nähnyt lähes vuoteen vallitsevasta tilanteesta johtuen. Samalla sai mukavasti etäisyyttä asuntolan reilu 20 neliöön.





Miten TK-seuraaminen sitten erosi preklinikan seurannoista näin LT4-vuotena muuten kuin pituudeltaan? 
Tässä vaiheessa opintoja potilaita on päästy jo ihan kiitettävästi tutkimaan ja suurempia tautikokonaisuuksia on opiskeltu lähes 1,5 vuoden ajan. Lisäksi osa (minä mukaanlukien) kurssilaisistamme on jo päässyt oman alansa töihin kesällä amanuenssin roolissa. 
Näin ollen meitä opiskelijoita osallistettiin potilastyöhön tällä terkkajaksolla toisin kuin preklinikassa. Pääsin muun muassa itse ottamaan muutaman potilaan vastaan (haastattelemaan ja tutkimaan) samalla, kun ohjaava lääkäri istui passiivisempana osapuolena (ns. takapiruna) vastaanottohuoneen nurkassa seuraamassa potilastyöni sujumista. Näin pystyin tarvittaessa matalalla kynnyksellä kääntymään ohjaavan lääkärin puoleen ja kysymään esimerkiksi hoidosta tai varmistamaan joitain faktoja. Lopuksi sain useimmiten myös kirjoittaa käynnistä tekstit potilaskertomukseen ja tehdä lähetteitä. 
Sanelukapulankin käyttöä pääsin kokeilemaan, mutta sille asteelle se ainakin vielä toistaiseksi jäi: sanelemalla koin nimittäin kadottavani kokonaan hallinnan tekstin sisällön jäsentelyssä sekä olennaisten asioiden ilmaisemisessa. Kirjoitetaan siis tekstejä vielä ainakin jonkun aikaa ihan vain käsin, jotta rutiinia tulee siihen enemmän!
Terveyskeskustyössä olennaista on myös monet erilaiset paperityöt, jotka ehkä pitkään töitä tehneelle lääkärille voi erittäin ymmärrettävästi olla pakollinen paha, mutta näin innokkaalle kandille ne olivat lähinnä hauskaa lisäpuuhaa. Meillä oli koulun puolesta ollut juuri vastikään ensimmäinen puolikas yleislääketieteen kurssista, jonka yhteydessä olimme harjoitelleet erilaisten lausuntojen ja todistusten tekemistä. Näin ollen juuri opittujen taitojen hyödyntäminen "käytännön työssä" oli erittäin tervetullut nakkihomma! Mielellään olisin tehnyt enemmänkin paperihommia, mutta onneksi niitä taitaa olla uralla edessä ihan tarpeeksi...
Ja viimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä: pientoimenpiteet. Terveyskeskuslääkäri pääsee nimittäin myös tarpeen mukaan ottamaan instrumentit käteensä -ja niin pääsi tämän kahden viikon aikana kandikin! Juuri kirurgian kurssin aloittaneena ja perusteet steriilin työskentelyn saloista ja erilaisista pientoimenpidetekniikoista opetelleena, oli ihan parasta päästä poistamaan muutamia ihomuutoksia ohjaavan lääkärin avustuksella. Näitä juttuja ei nimittäin opi millään muulla, kuin tekemällä. Ja tehdä tuolla sai.


Kuten yllä olevasta voi päätellä, kaksi viikkoa terveyskeskusopetusta oli mulle todella antoisat. Opin paljon uutta ja pääsin verestämään vanhaa. Voisin jopa sanoa, että terveyskeskustyö vaikuttaa ihan kivalta mahdolliselta urapolulta! 
Olin kuitenkin tuon parin viikon jälkeen totaalisen loppu. En ainoastaan henkisesti vaan myös fyysisesti, sillä vieraassa paikassa nukkuminen ja asuminen ei takaa aina parhainta mahdollista unenlaatua. Siispä ylitäyden urheilukassin ja pikku nyssyköiden raahaaminen kotioven kynnyksen yli eteiseen oli kiistatta myös yksi terkkajakson kohokohdista. 
Alla vielä kuva väsyneestä kandista, joka oli juuri saapunut kotiin Savonlinnasta 13.11.2020 monta kokemusta rikkaampana. 


***
-E

perjantai 23. lokakuuta 2020

My Day: Kuinka tehdä etäopiskelusta mahdollisimman tehokasta?

 Herätyskello soi ensimmäisen kerran 07:20 kuten niinäkin aamuina, kun olisin menossa harkkaan kysille. On torstai 22.päivä lokakuuta ja lukarini on tältä päivältä tyhjillään pienryhmien ja muun opetuksen suhteen. Se ei kuitenkaan tarkoita, että tiedossa olisi vapaapäivä. Päinvastoin. 

Kirurgian kurssi on käynnistynyt maanantaina ja vaikka olen useamman tunnin ajan valmistautunut jokaiseen tällä viikolla pidettyyn pienryhmäopetukseen koen, että asioita pitäisi vielä kerrata ja syventää. Lisäksi yleislääketieteen ja terveyskeskusopetuksen kursseja varten pitäisi harjoitella erilaisten lääkärintodistusten kirjoittamista. Aletaan siis hommiin!



Nousen ylös viidennen torkutuksen jälkeen ja raahaudun keittiöön silmät edelleen puoliksi ummessa. Ulkona on vielä pimeää ja näen sekaisin olevan tukkani heijastuksena keittiön ikkunasta. Laitan aamukahvin tippumaan ja menen pesemään hampaat. Kuin tilauksesta kahvi valmistuu parahiksi juuri, kun laahustan keittiöön takaisin ja kaadan sitä itselleni ison kupillisen. Ryys. Nyt on parempi.

Etäopiskelu kotona on harvinaisen takkuavaa poikkeuksetta aina. Koen itse saavani parhaiten aikaiseksi, kun maisema vaihtuu kodin seinien sisältä joko yliopiston kirjastoon tai KYSin opiskelutiloihin. Vallitsevan koronatilanteen vuoksi koen kuitenkin vastuullisemmaksi välttää sinne lähtemistä silloin, kun ei ole pakollista opetusta. Mutta jos muutenkin olisin menossa esimerkiksi KYSille pienharkkaan, koen paikan päälle opiskelemaan jäämisen olevan luontevampaa. 

Nyt täytyisi kuitenkin saada aikaan kotona ja osata välttää kaikkia sen tarjoamia muita virikkeitä. Olen laatinut sotasuunnitelman.



Juon kahvini ja syön aamupalan. Petaan sängyn: en aio mennä sinne enää takaisin ennen iltaa, tämä on päätös. Meikkaan, kuin olisin lähdössä oikeasti jonnekin ja tunnen heti silmäni muuttuvan skarpimmiksi auki pysymisen suhteen (johtuuko meikistä vai kahvista, ken tietää). Venyttelen vähän jäseniä auki olkkarin matolla ja siivoan opiskeluympäristöni. Olen valinnut kaksi opiskelupistettä, joissa aion tänään työskennellä: keittiön pöydän ääressä sekä makuuhuoneen nurkkaan rakentamani seisomapöydän luona. Vaihdan vaatteet vielä yökkäristä mukavaan, mutta skarpimpaan farkku-huppariasuun ja kaadan aamun kolmannen kupin kahvia. Kello on tässä vaiheessa kymmenen ja olen valmis aloittamaan.

Shoutout muistiinpanotekniikasta muuten kollega Tiia Suomalaisen videoille! Tosin aikapaineen vuoksi en käytännössä ikinä ehdi näitä pänttäämään siten, kuin kyseinen opiskelutekniikka suosittelisi, mutta muistiinpanojen tekoon Excel sopii paremmin kuin hyvin :)

Suunnitelmani on yksinkertainen: aion pyrkiä rytmittämään opiskelua mahdollisimman selkeästi lyhyihin, mutta tehokkaisiin pätkiin. 

Asetan herätyksen soimaan 30 minuutin päähän, pistän puhelimen pois ja alan kirjoittamaan muistiinpanoja nivustyrien hoitopolusta makuuhuoneen seisomapöydällä. Puolen tunnin päästä, kun kello soi, lopetan ja käyn keittiössä juomassa vettä. Vilkaisen vähän puhelinta. 10 minuutin tauon jälkeen asetan uuden herätyksen puolen tunnin päähän ja jatkan. Opiskelua on yhteensä takana tunti, kun kello soi toisen kerran ja olen melko lailla valmis tyrien suhteen. Kävelen hieman ja venyttelen jäseniä. Selaan instagramin fiidiä. Jalkoja ja selkää alkoi jo hieman pakottaa reilu tunnin paikallaan seisominen, joten vaihdan opiskelunurkkani keittiönpöydän ääreen. Asetan uuden herätyksen 30 minuutin päähän ja aloitan päivystysurologian aihealueen läpikäymisen. 

Vuorottelen istuma- ja seisomapisteitäni opiskelupaikan suhteen pitkin päivää, tehden töitä tehokkaasti aina 30 minuutin pätkissä. Saan luettua läpi melkein kaiken, mitä pitikin ja samalla kertautui hyvin mieleen kuluneiden pienharkkojen asiat. Kahden maissa iltapäivällä nälkä yllättää ja päätän pitää ansaitusti tunnin lounastauon. 


Lounas väsyttää ja koen ylitsepääsemättömän vaikeaksi aloittaa uudestaan opiskelua. Vielä pitäisi lääkärintodistuksia harjoitella. Päätän lähteä heittämään pikku happihyppelyn kirpeään syysilmaan ja palaan posket punaisina takaisin sisälle. Nyt jos koskaan täytyy aloittaa se toinen puoliaika opiskelemisen suhteen. Avaan läppärin ja rupean 30 minuutin ajaksi hommiin. Väsymys yllättää jo puolen tunnin kuluttua ja teen 10 minuutin tauolla muutaman burpeen olohuoneen matolla. Hengästyttää ja hiki tuli, mutta edelleen ajatus takkuaa. Avaan Nocon. 

Yhteensä kolme kahvikuppia kofeiinia sisältävä aminohappojuoma tekee tehtävänsä ja paahdan iltapäivän opiskelut läpi Einsteinin lailla. Putkinäköisyys opiskeltavia asioita kohtaan sulkee silmät ympäristöltä täysin, enkä edes meinaa kuulla herätyksiä, jotka ystävällisesti ilmoittavat tauoista. Halu paahtaa pari tuntia putkeen kofeiinin voimalla on suuri, mutta pidän tauot kuitenkin. Käyn juomassa vettä.

Kun kello alkaa lähennellä ilta kuutta, suljen läppärin ja menen tekemään pientä välipalaa. Olen varannut seitsemäksi crossfit-treenin ja edellisestä ateriasta on kulunut jo neljä tuntia. Fiilis on hyvä, sain tehtyä käytännössä kaiken, mitä pitikin ja päällimmäisenä ajatuksena on onnistuminen. 


Iltatreeni on parasta pään nollausta mitä tiedän. Varsinkin, kun päivä on kulunut pitkälti vain ajatustyötä tehdessä, tulee treeni todellakin tarpeeseen. Lisäksi, vaikka tuo itse kyhäämäni seisomapöytäratkaisu helpottikin päivän inaktiivisuuttani jossain määrin suhteessa pelkkään istumatyöhön koen silti, että kroppa todella kaipaa sen fyysisen rääkin vielä päivän päätteeksi. 
En tiedä mitään parempaa, kuin raahautua lihakset väsyneenä kotiin treeniltä, käydä suihkussa ja tehdä hyvä iltapala, jonka kanssa käpertyä sohvannurkkaan katsomaan jotain hömppää, yleensä Netflixiä. Tänään vuorossa oli kuitenkin poikkeuksellisesti Disney+ ja lapsuuden nostalgiahuuma...

Istun nyt sängyllä kirjoittamassa tätä postausta ja kovasti tekisi mieli vielä avata Moodle ja tehdä sieltä muutama suorite pois huomiselta. Haluaisin kirjoittaa, että opin tämänpäiväisestä opiskelun rytmittämisestä sen, että osaa päästää illalla paremmin vapaalle ja että suljen nyt läppärin kannen huomisaamuun asti. Rehellisyyden nimissä on kuitenkin pakko todeta, että en niin taida kuitenkaan tehdä, vaan kyllä tässä taidetaan hetki vielä tutustua opintomateriaaleihin. Heikkouteni on koko opiskeluaikani ollut niin sanottu iltasykkiminen eli olen poikkeuksetta aikaansaavin versio itsestäni vasta illalla. Niinpä taidan hyödyntää tätä aikaansaavuutta vielä jokusen aikaa ja sitten menee tämäkin duracel nukkumaan (lupaan). Aamulla odottaa enää Yleislääketieteen kurssin etäseminaari ja sitten pääsee ansaitun viikonlopun viettoon. Ensimmäinen viikko kirurgian blokkia siis lähes paketissa jo! 

Hyvää yötä<3

***

-E

sunnuntai 18. lokakuuta 2020

Pyörtyilevä kirurgi osa 2: Olenko päässyt polvikammosta eroon?



Osa varmasti muistaa heikkouksiani avaavan postauksen Pyörtyilevä kirurgi kolmen vuoden takaa fuksivuodeltani. Siinä kerroin nimittäin hieman ehkä jopa vaietusta asiasta eli lääkisopiskelijan pyörtymisestä dissektioiden yhteydessä sekä valotin hieman taustoja tilanteen äitymiseen. 
Tarkennuksena nyt ennen tarinan jatkumista, että tilanne tapahtui nimenomaan sian polven avauksessa, eikä koko ihmisruumista käsittävissä dissektioissa (siltä varalta, että sana dissekointi mielletään väärin ainoastaan ihmistä koskevaksi).

Sian kanssa yhteistyö jatkui myös LT4:lla elokuussa kirurgian ompeluharkan muodossa!

Polvi nivelenä jännitti mua fuksivuonna tulevia opintoja ajatellen ihan valtavasti. Erityisesti tuon itsenikin yllättäneen reaktion jälkeen. Miten ikinä tulisin selviämään patellarefleksin testaamisesta polvivammojen diagnostiikasta puhumattakaan? Vastauksen näihin mietteisiin antoi lääkiksen neljän vuosikurssi ja ortopedian opintokokonaisuus.
Meillä kuuluu nimittäin kyseisen kurssin suoritusvaatimuksiin yhden tekonivelleikkauksen seuranta KYSillä: joko lonkan tai polven tekonivelen asennus. Ja ai että! Arvatkaa vain kumpi nivel osui omalle seurannalleni. Kyllä vain, polvihan se sieltä.


En tiennyt etukäteen, kumpaa niveltä leikkaus koski. Se selvisi mulle vasta siinä vaiheessa, kun anestesiayksikkö oli hoitanut oman osuutensa ja hoitajat alkoivat asettaa leikattava jalkaa oikeaoppiseen leikkausasentoon. Tunsin heti sykkeeni nousevan ja hengittelin maskini takana pakotetun rauhallisesti. Kyllä tämä tästä. Aion vain seurata leikkausta etäältä. Siinä vaiheessa leikkaava ortopedi astuu saliin ja kysyy, haluanko avustaa leikkauksessa. Ajattelen kauhuissani En, mutta ääneen sanon "Joo, miksipä ei. Oppiipahan enemmän läheltä seuraamalla." 
Yleensä sanoisin, että aina täytyy uskaltaa sanoa ei. Tällä kertaa olen kuitenkin iloinen, etten uskaltanut. Sen jälkeen, kun hoitaja oli auttanut päälleni steriilit leikkausvaatteet sekä leikkauskypärän, asetuin assarin paikalle toiselle puolelle polvea ja vastapäätä leikkaavaa ortopediä. En ollut maininnut sanallakaan tilanteen jännittävyyttä, mutta silti minua ohjeistettiin useampaan kertaan mainita heti, jos alkaa yhtään heikottaa tai pyörryttää. Jännitykseni mahdollista odottamatonta reaktiota kohtaan helpottui tästä ohjeistuksesta heti. 

Leikkaus alkoi ja kesti vajaan tunnin. Tein kaikki, mitä ortopedi ohjeisti niin hyvin ja varmoin käsin, kuin osasin. Tunnustelin pariinkin kertaan oloani itseään tuulettavan kypärän sisällä, josko mua heikottaisi tai huimaisi, mutta en saanut yhtäkään vastaavanlaista tuntemusta kiinni. Sen sijaan koin koko polven leikkaustilanteen mielenkiintoisena, kiehtovana ja jännittävänä. 
Operaation jälkeen ortopedi tarjosi mahdollisuutta avustaa myös seuraavassa leikkauksessa, mutta tällä kertaa uskaltauduin kieltäytyä tarjouksesta. Ihan niin huimapää en ole, että olisin lähtenyt uhmaamaan tätä yhtä onnistumista revanssikierroksella. 

Huhhuh. Kai se vain on todettava, että ihan huomaamatta on kuljettu jo aikamoinen matka tämänkin projektin osalta. En voisi olla ylpeämpi tai iloisempi tästä kokemuksesta.


***
-E
 

torstai 15. lokakuuta 2020

LT4 alkusyksy: Fysiatriaa ja ortopediaa

 


Nelosvuosi lääkistä starttasi elokuun alussa suurella määrällä etäluentoja kirurgiaa, psykiatriaa sekä yleislääketiedettä. Hyppy arkeen kesälaitumilta palaamisen jälkeen tapahtui siis jotakuinkin suoraan syvässä päädyssä.
Heti ensimmäisen kolmen viikon jälkeen meillä oli edessä jo ensimmäinen tentti, nimittäin kirurgian pelätty alkukuulustelu: pelätty siksi, että koealueeseen kuului käytännössä koko kirurgian viisiviikkoisen kurssin sekä fysiatrian kanssa käytävän ortopedian sisältämät asiat. -kolmeen viikkoon päntättävänä. 
Lopputulos tentistä ei kuitenkaan ollut niin paha kuin olisi voinut alkujärkytyksen perusteella odottaa ja hyvällä valmistautumisella siitä selviytyi jopa ihan kunnialla.




Kuopion lääkiksessä neljäs opintovuosi eroaa paljolti kolmannesta, jota vuorostaan dominoi pitkälti sisätautien laaja opintokokonaisuus.
Nelosella koko vuosikurssi nimittäin jaetaan yhteensä neljään noin 40 opiskelijan blokkiin (=ryhmiin A, B, C ja D), jotka käyvät vuorollaan opintosuunnitelman mukaiset kurssit: kirurgia, fysiatria ja ortopedia, neurologia ja neurokirurgia sekä psykiatria. Näin ollen samaan aikaan, kun osa aloittaa vuotensa esimerkiksi kirurgialla, osa aloittaa taas psykiatrialla. Yksi blokki kestää aina viisi (5) viikkoa päättyen kyseisen oppiaineen lopputenttiin. Tämän jälkeen blokki vaihtuu ja seuraavat 40 opiskelijaa aloittavat kyseisen oppiaineen opiskelun. Piiri pieni pyörii, kunnes koko vuosi on kasassa ja kaikki opiskelijat ovat käyneet kaikki blokit läpi. 



Oma nelosvuoteni alkoi fysiatrian ja ortopedian blokilla. Alkusyksy olikin monilta osin eräänlainen takauma fuksivuoteen, sillä sekä fysiatrian että ortopedian opiskeleminen edellyttää hyvää anatomian hallintaa. 
Enkä aio valehdella: useamman kuin muutaman lihaksen ja hermon nimi oli päässyt unohtumaan sitten fuksivuoden, sillä niitä ei ole kovinkaan monen kurssin yhteydessä joutunut kertailemaan. Yllätyin kuitenkin positiivisesti, kuinka nopeasti asiat palautuivat mieleen pienen kertailun jälkeen! 
Muistan, kuinka fuksina stressasi paljon sitä, ettei mitenkään tule muistamaan kaikkea oppimaansa läpi lääkiksen aina työelämään asti ja otin tuolloin yllättävän paljonkin paineita asioiden unohtamisesta. Viimeistään nyt tuo stressi on kuitenkin jo jollain tasolla helpottanut (ei täysin, mutta sentään siedettävälle tasolle...)! 



 Anatomian kertausta. Murtumatyyppien opettelua. Jänne-ja nivelvaivojen erotusdiagnostiikkaa. Pienryhmäopetuksia, potilaan tutkimisia ja tekonivelleikkauksia. Perusarkipäiväni tässä blokissa kului jotakuinkin näin: aamupäivällä pienharkka fysiatrian polilla, välissä lounastauko ja iltapäivällä kertailin aamuharkan aihealueita sekä perehdyin seuraavan päivän harkkaan joko kotona tai KYSin opiskelutiloissa. Illalla aivot tuli tyhjennettyä joko Crossfit Kuopion treenillä, lenkkeilyllä tai uinnilla. 
Olen aina urheillut paljon viikoittain, mutta nyt teen sitä tavalla tai toisella lähes päivittäin. Varsinkin niinä etäpäivinä, kun lukarissa ei ole pienharkkoja tai muuta opetusta, koen päivän urheilusuorituksen olevan edellytys hyvän etäpäivän rytmittämiselle sekä energiatasojen ylläpitämiselle. 
Tähän mennessä myös syksyn upea ruska on tarjonnut ihan täydelliset puitteet lenkille lähtöön ja pään nollaamiseen. Toivottavasti sama motivaatio lenkkeilyyn säilyisin myös läpi talvipakkasten. Epäilen tätä tosin vahvasti.




Pakko sanoa, että olen kaikista opiskelukiireistä ja koronan peruuttamien tapahtumien ikävöinnistä huolimatta ollut todella onnellinen tänä syksynä. Tykkään valtavasti tämän hetkisestä normiarjestani ja sen pienistä onnenhetkistä aina aamukahvin porisemisesta nenässä kutittelevaan kirpeään syyssäähän. Opinnotkin muuttuvat selvästi vuosi vuodelta aina vain merkityksellisimmiksi ja mielenkiintoisimmiksi. Voisinkin jopa todeta, että vaikka tällä hetkellä pelkkä ajatuskin valmistumisesta vielä lähinnä kauhistuttaa, alan rakastua tulevaan ammattiini aina vain enemmän. Peloista ja paineista huolimatta.



Nyt kun tätä tekstiä kirjoitan, on syysloma ja fysiatrian ja ortopedian lopputentti on selätetty viikko sitten perjantaina. Sähköpostiin on kolahtanut jo muutama päivä sitten kurssi-infot seuraavasta kirurgian blokista, mutta en ole vielä avannut sitä. Tällä hetkellä kalenterini loistaa nimittäin harvinaisesti valkoista tyhjyyttään ja haluan nauttia siitä täysin rinnoin: ensi viikosta lähtien se nimittäin täyttyy kirurgian ryhmäopetuksista, leikkausseurannasta ja päivystyksestä. En siis käännä kalenterini sivua ihan vielä. 

Lomaa on vielä hetki.


***
-E