Jalkapatikkaa Cape Grekossa

Terveiset Kyprokselta! Aurinko on paistanut kirkkaalta taivaalta käytännössä koko mun pikkuloman ajan ja (ahkerasta aurinkorasvan levityksestä huolimatta) onnistuin taas kerran palamaan. Takaisin ei taidetakaan siis tulla liioin papuna kuin suklaamarenkinakaan vaan pikemminkin tomaattina. Vastaapahan sitten pinkki possuinen ihonvärini enemmän myös blogini nimeä.

Kaiken kaikkiaan ovat päivät kuluneet auringon palvonnan ohessa pääosin valokuvaillen, kahviloissa ja rannalla istuksien sekä ympäriinsä hortoillen. Mutta niin kaunis ja idyllinen kaupunki kuin Larnaka onkin, on siitä kaikkein oleellisin nähty kuitenkin jo parissa päivässä (Kypros kun on saarena verrattain melko pieni, eivät kaupungitkaan ole hehtaareilla pilattuja). Kaipasin reissuuni siis jotain extemporea maisemanvaihdosta!

Olin jo matkani varaamisen yhteydessä tutkiskellut Larnakasta noin 60 km itään sijaitsevan Agia Napan kaupungin kupeessa olevaa kansallispuisto Cape Grekoa hieman kuolaavin suupielin. Alue sijaitsee Kyproksen itäisimmässä niemenkärjessä ja sen jyrkästi mereen syöksyvät vaaleat rantakalliot tarjoavat henkeäsalpaavat maisemat yhdessä kristallinkirkkaan turkoosin veden kanssa. Ainakin matkailusivustojen esittelytekstien ja Googlen kuvahaun perusteella. Mutta koska minähän en usko mitään, ennen kuin itse näen, asian todellisesta laidasta piti ottaa selvää itse. Nuolaistaanpa kuola siis nopeasti suupielestä ennen kuin tipahtaa ja otetaan suunta kohti Cape Grekoa!

Eri matkailusivustojen sivujen kautta tilatut kuljetukset Cape Grekoon kustantavat parhaimmillaan jopa 100 euroa (sisältäen tosin opastetun kiertelyn kansallispuiston alueella, mutta kuka nyt sellaisia tarvitsee), mutta jos hieman pidempään jaksaa käyttää aikaa googlailemiseen, löytää Kyproksen paikallisten bussiyhteyksien (Intercitybuses, Cyprusbybus) tarjoaman meno-paluun pääkallopaikalle vain kympillä! Näiden bussireittien aikatauluista ja pysäkkikartoista otettujen screenshottien avulla lähdin siis aamuvarhain suunnistamaan kohti kuuluisaa niemenkärkeä -vieläpä ihan onnistuneesti.

Cape Greko on kaikille itäiselle Kyprokselle matkaaville todellinen must-visit-kohde. Paikka on uskomattoman kaunis ja minne tahansa vain kääntyykin katsomaan, on maisema todellakin kuin suoraan postikortista (matkailusivustot eivät siis valehdelleet).

Vaikka iso osa turisteista näyttikin suosivan autoa kiertäessään Cape Grekoa luonnonmuodostelmalta toiselle, oman kokemukseni mukaan alueesta saa ehdottomasti eniten irti kulkemalla siellä olevia maastoon merkittyjä vaellusreittejä pitkin jalkaisin. Kamera kädessä ja silmät avoinna.

Vaelluspolkuja on eri mittaisia ja vaikeustasoisia riippuen reitin varrella olevista maastonmuodoista. Itse lähdin talsimaan käytännössä koko kansallispuistoa kiertävää rantakallioreittiä, jonka oli tarkoitus olla melko helppokulkuista… Mutta tietenkin meikäläinen siinä sitten onnistui eksymään pariinkin otteeseen merkatulta polulta ja joutui lopulta harrastamaan jonkinsorttista vuorikiipeilyä yrittäessään päästä sille takaisin. Onneksi Googlemapsiin ennalta lataamani offlinekartat toimivat kalliomaastossa piileviä syviä railoja vältellessäni modernina kompassina ja avittivat siten kapuamista edes oikeaan suuntaan. Todellinen nykyajan eräjorma täällä, heipä hei.

Kiipeily, hortoilu, yritys ja erehdys sekä muutamaankin otteeseen takaisin päätielle ja uudestaan polulle talsiminen muistuttivat kroppaa mukavasti siitä, ettei nyt oltu millään sunnuntaikävelyllä. Ja kroppahan se sitten kiittikin oikein antoisasti muistuttaen vielä usean päivän ajan meikäläistä siitä, että luvatun 10 kilometrin sijaan päivän jolkottelusaldo kasvoi hortoiluni takia 20 kilometriin. Maastossa. Eipä sillä, en todellakaan valita. Pelkkä rannalla makoilu ei missään vaiheessa ollut reissuni agendana ja mahdollistipa moinen jolkottelu myös mitä henkeäsalpaavien maisemakuvien napsimisen! Perfektionistinen valokuvaajaminä saa kerrankin todeta olevansa tyytyväinen työnsä tuloksiin.

Kaikin puolin patikkareissu Kyproksen luontoon oli raskas, mutta antoisa ja ehdottomasti suositeltavissa kaikille, jotka haluavat nähdä kyseiselle saarelle matkustaessaan muutakin, kuin hotellin uima-altaan tai majoituspaikkaa ympäröivää kaupunkia päivä toisensa jälkeen. Ja vaikka jalat olisivatkin reissun jälkeen hieman pidempään kipeät, on ainakin mieli saanut sopivasti levätä kauniissa maisemissa<3

***

-E

Read more

Yksin Kyproksella!

Yksin matkustaminen. Pelottavaa ja hirvittävää. Kädet hikoaa, syke nousee ja kainaloihin tulee kylmä tahmea pinta pelkästä ajatuksesta itsestä lentokentällä. Päätymässä haahuilemaan yksin tuntemattomaan kaupunkiin ja kukaties pelkäämään joka sekunti henkensä puolesta. Vatsaa vääntää ja olo tuntuu turvattomalta.

Paitsi etten tuntenut noista tunteista mitään. Ainoastaan kutkuttavaa jännitystä. Nyt sitä lähdettäisiin valloittamaan koko maailma. Okei no, ainakin Kypros. Toistaiseksi.

 

Olin jo pidempään halunnut lähteä pitkästä aikaa kunnolla reissuun, mutta aina kun asiasta keskusteli innokkaasti jonkun kaverin kanssa, tuntuivat nämä katoavan aina haamuna ilmaan, kun piti alkaa tehdä konkreettisia matkavarauksia (kuten vaikka ostaa lippuja). Ihmisillä ei joko ollut tarpeeksi aikaa, rahaa tai muuten vain halua sitoutua extempore oikeasti matkalle lähtemiseen kesken kevätukukauden. 

Päätin siis lähteä yksin.

Miksi Kypros? No täällä on ainakin lämmintä! Valehtelematta istun nytkin tätä kirjoittaessa hellemekossa Larnacan rantabulevardin varrella olevan kahvilan terassilla ja ohitse kävelee ihmisiä uimapuvuissaan, vaikka kuukausi on vasta vaihtunut huhtikuuksi. Kypros myös vaikutti mielestäni helpolta matkustukohteelta ensimmäiselle yksinmatkalle. Ihoa hivelevän lämpötilan lisäksi valuuttana toimivat eurot ja koko saari kuhisee turisteja, mikä takaa hyvän englannin osaamistason kaikkialla, minne meneekin. Onhan tuossa nyt jo plussia kerrakseen, enkä edes vielä maininnut palmupuita. Rakastan palmupuita. Kyproksella on palmupuita.

Vaikka en suoranaisesti pelännyt yksin lähtemistä, oli jännitys läsnä kuitenkin sen verran, että luin paljon yksinmatkaavien ihmisten blogeja ja vlogeja napsiakseni niistä vinkin jos toisenkin odottamattomien tilanteiden varalle. Tässä niistä mielestäni tärkeimmät:

Kopiot passeista

Passini kävin ennen lähtöä kopioimassa yliopistolla parinakin kappaleena, jotka sitten sijoitin eri taskuihin matkalaukussani (samoin kaikki matkadokumentit). Näin oikean passin mahdollisesti kadotessa löytyy aina jokin tosite omasta henkilöllisyydestä kotiinlähtöä ajatellen.

Vara-akut ja offline-kartat

Älypuhelimen akunkestävyyttä takaamaan haalin parikin kappaletta powerbankkeja Clas Ohlsonilta ennen matkaa ja eksymisen todennäköisyyden minimoimiseksi latasin offline-kartat Kyproksesta puhelimeeni etukäteen. Nämä toimenpiteet ovat kultaakin arvokkaampia pimeän tullen, kun yrittää suunnistaa takaisin hotellille siitä kaupunginkolkasta, mihinkä on seikkailunhuumassaan päivän aikana ikinä päätynytkin...:) 

Vihkisormus ja headphonesit

Tämä erityisesti yksinmatkaaville naisille! Varsinkin Välimeren valtioissa mieskansalaiset kun tuppaavat olemaan suomalaisen mittapuulle turhankin ystävällisiä, voi mahdollisesti pienellä feikkivihkisormuksella ohjata näitä mieshenkilöitä osoittamaan ystävällisyytensä jonnekin toisaalle…:) Omalla kohdallani tämä pieni kikkakolmonen ei onneksi ole tullut tarpeeseen (osittain toki siitäkin syystä, että yksinkertaisesti unohdan koko sormuksen aina hotellille sieltä lähtiessäni) ja olen saanut loppujen lopuksi hortoilla kaupungilla jotakuinkin rauhassa.  

Välillä saattaa tosin tulla eteen tilanteita, joissa edes sormus ei estä uusia tuttavuuksia lähestymästä. Tällöin seuraavan niksin koen tuovan merkittävää hyötyä tällä saralla: nimittäin HEADPHONESIT! Harvoin kuuntelen oikeasti musiikkia, mutta riittää toisten ihmisten luulevan niin. Korvakuulokkeet korvilla tekevät ihmisen habituksesta luonnollisesti hieman epäsosiaalisen, mikä tässä tilanteessahan on nimenomaan sitä, mitä haetaankin.

 Törmäsin ennen matkaani eri blogeja ja artikkeleita lukiessani paljon siihen, kuinka systemaattisesti (erityisesti naisten) yksinmatkaamista lähinnä pelotellaan ja siihen liittyviä uhkakuvia maalaillaan. Toki se on täysin ymmärrettävää: liittyyhän yksin reissaamiseen enemmän riskejä ja potentiaalisia vaaratilanteita, kuin mitä kaverin tai porukan kanssa matkustaessa. Kaikki ongelmatilanteet kun pitää oikeasti kohdata yksin. Itsekin (paraskin puhuja) juuri syyllistyin samaan demonisointiin luettelemalla tuohon ylös keinoja välttää nimenomaan noita vaaratilanteita. Mutta haluan korostaa, ettei soolomatkailu ole pelkästään uhkien välttelyä. Se on paljon muutakin.

Olet kaverisi kanssa lomamatkalla talsinut koko pitkän päivän ja nyt olette väsyneitä ja nälkäisiä. Jostakin pitäisi löytää nopeasti ruokapaikka nälkäkiukun ehkäisemiseksi, mutta kaverisi päättääkin haluta kokea paikallista ruokakulttuuria parhaimmillaan jossakin laadukkaassa hienossa ravintolassa. Sinä taas haluaisit pizzaa. Teette lopulta kompromissiratkaisun, johon kumpikaan ei ole todella täysin tyytyväinen, mutta pääsettepähän täyttämään vatsanne jollakin. Ruoan jälkeen sinä puolestaan saat kunnon energiapiikin ja olisit valmis tutkimaan kaupungin toistamiseen läpikotaisin kartuttaen samalla askelmittarisi jo ennestään suurta lukemaa vielä suuremmaksi, mutta kaverisi haluaisi takaisin hotellille lepäilemään. Mikä ilonpilaaja. Käytte aiheesta hetken sanaharkkaa ja lopulta on molempien loppupäivä pilalla. Tämä siis mahdollinen skenaario kaksinmatkaamisesta. Auta armias, jos reisussa oltaisiin kolmisin. Tai nelisin! Yksin matkatessasi olisit saanut sen pizzan. Ja iltakävelyn.

 Kello lähenee viittä ja kirjoittelen tälle blogitekstille viimeiset rivit tilaten kolmannen kupin kahvia. Aurinko alkaa pikkuhiljaa laskea, mutta ulkona on silti edelleen mukavan lämmintä, mitä nyt osa ihmisistä alkaa vedellä jo pitkähihaista hartioilleen. Tien toiselta puolelta leijailee nutellavohvelin tuoksu. Voisi käydä ostamassa yhden ja mennä rannalle ilta-aurinkoon lukemaan kirjaa. Joo, taidan tehdä niin. Ja mikä parasta: kukaan ei voi mua estää.

***

-E

Read more

KOKKIKORNERI: Suklaaprotskujädeä

 Somefiidieni perusteella kevät alkaa saapua ujosti jo ainakin Helsinkiin, mutta sen sijaan ikkunastani avautuvasta lumimaisemasta päätellen samasta voi toistaiseksi vielä vain haaveilla täällä Kuopiossa. Moinen leveyspiiristä aiheutuva vuodenaikojen epätasa-arvo on siten korjattava mitä pikimmiten ja kevät tuotava tänne pohjoiseenkin, jos ei lämpötilan nousuna niin vähintäänkin varaslähtönä tulevaisuudessa häämöttävään jäätlökesään!

Näin ollen kokkikornerin "makeanhimo yllätti eikä kaapeista löytynyt mitään"-sarja saa jatkoa protskusuklaajäätelön merkeissä! 

Kuten jo mun aiemmista kokkikornereista on saattanut joku päätellä, ei tämäkään jälkkäriresepti ole raaka-aineiden lukumäärällä pilattu, pikemminkin päinvastoin. Jäätelöön (tai enemminkin suklaiseen jäähilesmoothiebowliin) tulee:

-1 banaani

-1 purkki proteiinivanukasta (suklaa)

-tilkka rasvatonta (normi/kaura/manteli/yms)maitoa

-2-3 tl (raaka)kaakaojauhetta

-1 tl suolaa

Kaikki ainekset vain blenderiin, surrauteltu seos kulhoon ja sitten pakkaseen noin 45 minuutiksi, jotta mössö ehtii juuri ja juuri jähmettyä. Pintaa voi kokeilla aika ajoin hieman lusikalla varmistuakseen sopivasta jähmyysasteesta.

Kun jäinen suklaahilemössö miellyttää tekijänsä silmää tarpeeksi, voi sen ottaa pakkasesta ulos ja koristella haluamallaan tavalla. 

Itse laitoin pinnalle: 

-pakastevadelmia

-kookoshiutaleita

-cashewpähkinöitä

-kuivattuja karpaloita

Kylkeen kahvien tai teen keitto ja voila: ihan kuin jäätelökesä olisi jo aivan hollilla. Mikä olisikaan parempi tapa vierottua ulkona satavasta kylmästä pakkaslumesta, kuin sitäkin kylmempi suklaaherkku...:)

 ***

-E

Read more

Arkea pakoon Tallinnaan

 Kun pari viikkoa takaperin meidän mid-semesterin tenttiputkessa avautui sopivasti muutaman päivän tentitön rako, oli se totta kai pakko hyödyntää pienen miniloman muodossa. Näin kylmässä pohjolassa asuvana suomalaisena moinen lomakohde oli tietenkin pakko valita jostain lämpöisestä etelästä ja mikäs muukaan palvelisi tuota päämäärää paremmin, kuin vanha kunnon Tallinna! 

Reissuun lähdettiin äitini kanssa, joten kyseinen pidennetty viikonloppu tarjosi samalla pitkästä aikaa myös ihanaa äiti-tytär-laatuaikaa.

Majoituimme kaksin vähän airbnb-hengessä tuttumme omistamaan kaksioon parin kilometrin päähän Tallinnan keskustasta. Kätevien ratikkayhteyksien ansiosta asunnon hieman syrjäisempi sijainti ei haitannut viikonlopun menoja juurikaan, mutta tarjosi sen sijaan astetta rauhallisemman majoitusalueen hektiseen Virukeskukseen verrattuna. 

Viikonlopun agendamme oli niinkin villi, kuin syödä ja juoda hyvin, (sekä minä että äiti), shoppailla (minä), ottaa paljon kivoja kuvia (taas minä) ja käydä tutustumassa Tallinnan taidemuseo Kumuun (äiti). Tosin, koska kyseessä oli kuitenkin Tallinna, sai Superalkokin tottakai hieman kallisarvoista huomiotamme matkan aikana. Mutta vain hieman.

Olimme saapuneet Tallinnaan vasta myöhään perjantai-iltana eikä seuraavana aamuna asuntomme jääkaappi ollut siitä syystä liiemmin aamiaistarvikkeiden määrällä pilattu. Suuntasimmekin siksi lauantaina heti ensi töiksemme Tallinnan hipsterikeskukseen Telliskiveen sen olennaisimman agendamme eli hyvän ruoan ja juoman pariin. 

Emme äitini kanssa ole reissaajina mitään matkasuunnittelun ammattilaisia, joten emme luonnollisestikaan olleet tehneet mitään varausta alueen suosittuihin ravintoloihin etukäteen. Päätimme kuitenkin kokeilla onneamme Telliskiven F-hooneella ja kuin ihmeen kaupalla sieltä vapautui kuin vapautuikin meille pöytä kahden varauksen välistä. Pääsimme siis testaamaan tuon Tallinnan uuden trendikkään urbaanipyhätön melko lailla extempore, mikä oli jo suorastaan ihme. Mahat täynnä hyvästä ruoasta lähdettiin sitten kiertelemään loput Telliskiven teollisuusalueen sopukoista ja suuntaamaan sen jälkeen kohti vieressä sijaitsevaa Tallinnan vanhaa kaupunkia.

Jollakin oli lauantaina parempaakin tekemistä...:) @Telliskivi

Hyvä ruoka kaipaa aina rinnalleen tietysti myös suklaata ja tätä jälkiruokaa lähdimme hakemaan Pierre Chocolaterie -kahvilasta Tallinnan Vanhasta kaupungista Mestaripihalta. Herkkukahvit ja suklaakakku yhdistettynä wifi-verkkoon ja verkkopistokkeeseen seinässä pöytämme alla saivat pikku kahvituokiomme hipomaan oikein täydellisyyttä, tunnelmallisesta valaistuksesta puhumattakaan.  

Paikka sijaitsee Vanhassa kaupungissa pienen sivukujan päässä olevalla sisäpihalla, jonne en itse olisi ikinä löytänyt, ellei äitini olisi osannut meitä sinne johdattaa aiemman käyntikerran tuoman suuntavaiston ansiosta. Mestaripihalle löytyy kuitenkin käsittääkseni melko selkeät suunnistusohjeet pistämällä paikan nimen ihan Google Mapsiin, joten muut suklaannälkäiset etelänmatkalaiset voivat suunnistaa kyseiseen suklaakahvilaan helposti myös sen avulla.

Lauantaimme oli loppujen lopuksi melko kävelyntäyteinen ja päättyikin siksi erittäin mukavuudenhaluisesti ihan vain asuntomme sohvalle maistelemaan lähikaupan viiniä ja puhumaan syvällisiä verkkarit ja villasukat jalassa samalla, kun ilta pimeni ulkona ikkunan takana. Sen jälkeen, kun muutin kotoa opintojeni perässä Turkuun, ei äidinkään kanssa ole turhan usein saanut vain höpötellä spontaanisti asioista niin kuin joskus muutama vuosi sitten vielä kotona asuessani, joten rento ilta Tallinnan yllä (asuntomme sijaitsi 13. kerroksessa eli pilvenpiirtäjävibat olivat todelliset) oli sitä äiti-tytär-laatuaikaa parhaimmillaan. <3

Aikaista nukkumaanmenoa sohvaperunailu ei kuitenkaan taannut ja niinpä seuraavana aamuna äidin vetäessä mut aamuvirkkuna ylös sängystä vaadittiin yksi ylimääräinen kahvikuppi, että meikäläinen heräsi kunnolla museokuntoon...

Niin, museokuntoon. Olen aiemminkin maininnut täällä blogin puolella Turkua käsittelevän postauksen yhteydessä siitä, kuinka huono museokävijä olen eikä Tallinnan taidemuseo Kumukaan (Kunstimuuseum) ollut tässä poikkeus. Koska äitini kuitenkin kovasti halusi nähdä siellä esillä olleen poptaiteilija Leonhard Lapinin näyttelyn, annoin hänen rauhassa kierrellä alueen läpi keskittyen itse lähinnä tilan symmetrisiin kuvakulmiin kamerani takana. Jos mun nimittäin pitäisi mainita yksi asia, mistä tykkään museoissa, niin se on ehdottomasti tämä: niistä saa aina todella hyviä kuvia!

Kumu-reissun jälkeen suuntasimme vielä Tallinnan keskustaan syömään ja vähän kiertelemään kauppoja ja kahviloita ennen kuin valuimme takaisin asunnolle pakkaamaan seuraavana aamuna lähtevää paluumatkaa varten. Itselläni oli tulevalla viikolla edessä vielä viimeiset tentit, joten mieli alkoi pikkuhiljaa siirtyä lomailutilasta arkeen ja siellä odottavaan tenttiahdinkoon, mutta onneksi moiset puristukset jaksaa kohdata aina paremmin mieli hyvin levänneenä. Ja sitä tämä viikonloppu todella tarjosi, mielen irtiottoa arjesta. Parhaassa seurassa. 

***

-E

Read more