Mitä mukaan interrailille?

Nyt se on täällä. Nimittäin meidän kesäkuun interrail! Vielä kolme päivää sitten keskiviikkona kirjoitimme ranteemme kipeiksi lääkiksen toisen vuoden viimeisen kurssin, Systemaattisen farmakologian ja toksikologian, lopputentin esseiden parissa. Tämän lisäksi meikä painoi vielä loppuja työvuoroja KYSin puolelle koko eilisen ja toissapäivän. 

Hektisestä toukokuun lopusta johtuen interrail-pakkailumme venähti myöhään eilisyön pikkutunneille asti ja nyt voin vain toivoa, ettei mitään oleellista jäänyt matkasta... (kirjoitan tätä nimittäin bussissa matkalla Kuopiosta Helsinkiin, haha!)

Mutta mitä interrailille mukaan? Reissun päällä ollaan kuitenkin kokonainen kuukausi eli tavaraa luonnollisesti tarvitsee normaalia viikonloppureissua enemmän. Samalla tulee kuitenkin muistaa, että kaikki mitä mukaansa ottaa, täytyy myös itse kantaa läpi Euroopan. Hyvä nyrkkisääntö onkin, että valitsee esimerkiksi vaatteistaan mukaan haluamansa kappaleet ja karsii niistä sitten puolet pois (tämä oli kyllä koko pakkailun vaikein osuus, jos minulta kysytään...).

Olen alas koonnut listan, jota ainakin itse seurasimme orjallisesti viime yön pakkausvaiheessa kahvia juoden. 

Korostan, että kyseinen lista palvelee kuitenkin pitkälti nimenomaan meidän reilisuunnitelmaamme sekä maita, joissa ajattelimme käväistä tulevan kuukauden aikana. Tärkeintä onkin ottaa aina etukäteen hieman selvää kohdemaiden sääoloista ja huomioida omat intressit aktiviteettien suhteen. Näin osaa myös pakata näitä silmällä pitäen ne olennaisimmat tavarat mukaan...:)

INTERRAIL PAKKAUSLISTA:

Elektroniikka:

• Kamera
• Adapteri(t)
• Laturit ja johdot
• Powerbank
• Headphones

Essentials:

• Interrailpassi (obviously)
• Passi
• Eurooppalainen sairaanhoitokortti
• Travel Insurance card
• Pankkikortti, luottokortti
• Asiakirjat (mahdollinen lentolippu, hostellivaraus) tulostettuna sekä kansio näiden säilytykseen
• Passin kopiot tulostettuna rinkan eri taskuihin kätkettynä sekä sähköpostiin lähetettynä)
• Käteistä
• Offlinekartat
• Lukko rinkan säilytykseen hostelleissa

• (Teltta, mikäli suunnitelmissa nukkua ulkona)
• Makuupussi (ja alusta, jos teltta) / liinavaatteet
• Muovipusseja likaisille ja/tai kastuville vaatteille
• Päiväreppu/-kassi
• Vatsalaukku tai vastaava vaatteiden alle piilotettavaksi (esim. passia ja kortteja ei kannata välttämättä jättää rinkkaan hostellille, kun itse lähtee kaupungille useammaksi tunniksi)

Vaatteet:

• Kevyt takki (esim. nahkatakki/tuulitakki/kangastakki)
• Toppatakki (mikäli sattuu olemaan meikäläisen kaltainen vilukissa ja suunnitelmissa on käydä esimerkiksi Itävallassa...)
• 1 Mekko
• 1 Neule
• 1 Neuletakki
• Tpaitoja/toppeja
• 2 Shortsit
• 2 pitkät housut
• Alusvaatteet
• Sukat
• 2 tennarit/lenkkarit
• Flipflopit (hostellien suihkussa ei ehkä avojaloin kannata käydä)
• Aurinkohattu
• Uimapuku
• Sateenvarjo
• Aurinkolasit

Hygienia

• Pyyhe
• Beutybox
• Shampoo/hoitoaine
• Kuivashampoo
• Aurinkorasva
• Hiusharja
• Hammasharja ja -tahna
• Omat hygieniatuotteet, meikit yms
• Mahdolliset lääkkeet
• Mahdolliset silmälasit / piilarit / piilarinesteet
• Silmätipat
• Kynsileikkuri
• Kasvoliinat/savetteja
• Käsidesi
• Pinsetit
• Pesujauhetta pikku purkkiin pyykinpesua varten sekä narua pyykin ripustukseen

Ensiapulaukkuun

• Särkylääkettä
• Laastareita (normi)
• Rakkolaastareita
• Desinfiointiaine
• Basibact-voide
• Hydrokortison-voide
• Sidetarpeita

Muuta:

• Matkalukemista
• Matka-aterimet ja -muki
• Purkinavaaja
• Pelikortit
• Pullon- ja/tai korkinavaaja (Euroopasta löytyvät 3 euron markettiviinit tapaa yleensä olla jotain muuta, kuin kierrekorkillisia...)
• Pikakahvi, jotta aamukahvia ei tarvitse metsästää tuhottoman kauan!

Hauska huomata tuota listaa tähän kopioidessani, että meillä unohtui kuin unohtuikin matkasta parit asiat: nimittäin purkinavaaja ja pelikortit. 

Noh. Pelikortit saamme ostettua viiden tunnin päästä lentokentältä ja purkinavaaja puolestaan... Kaipa sillä korkinavaajalla voi jotain talttaamista tarpeen tullen yrittää, heh :) 

Nyt ei kuitenkaan moisia murehdita, vaan meikä työntää bussin penkin taaksepäin, laittaa napit korviin ja laittaa Spotifysta pyörimään hilpeimmän matkalaululistan, mitä löytyy. 

Nyt on loma.

***

-E

Read more

Perfektionismi ja lääkis

Paljon puhutaan siitä, että lääkikseen konsentroituu tavallista enemmän perfektionistisia ihmisiä ja voin ehkä omalta osaltani allekirjoittaakin tämän. Armoton parhaimman arvosanan tavoittelu on yleisesti ottaen perfektionismin yleisin (ja ehkä myös se kuluttavin) ilmenemismuoto opiskeluympäristössä, mutta itselläni olen havainnut opintaipaleeni alettua toisen kaltaisen perfektionismin muodon: nimittäin perfektionistisen opettelemisen.

Pääsin arvosanoihin pohjautuvasta perfektionismista aikoinaan melko tehokkaasti eroon siirryttyäni yläasteelta lukioon kun tajusin, ettei 5 kertaa viikossa olevat tanssitreenit mahdollista niin hyvää koulumenestystä ilman itsensä loppuun polttamista. Näin ollen en nyt yliopistomaailmaankaan astuneena ole liiemmin arvosanojani tuijottanut. Ykkönen on hyvä, sillä on päästy kurssista läpi. Kolmosesta voi jo taputtaa itseään ylevästi myhäillen olalle ja vitonen puolestaan on jo käytännössä katsoen jumaluuden merkki -ainakin näin lääkiksessä.

Se perfektionismin muoto, josta haluan nyt enemmän kirjoittaa, käsittääkin perfektionistisen otteen nimenomaan itse opiskelussa, ei arvosanoissa. 

Silloin, kun pyrin opiskelemaan tenttiin tulevia asioita kurssin aikana liian tarkkaan opiskelutahdissa pysymisen kustannuksella, koen tuon täydellisyyden tavoittelun opiskelemisessa menevän liiallisuuksiin. Olen kiistämättä useammalla, kuin yhdellä kurssilla polttanut itseni piippuun liian yksityiskohtaisella opiskelutyylillä, jolloin ei pelkästään opiskelutahti kärsi, vaan myös tenttialueen kokonaisuuden hahmotus sekä asioiden muistaminen. Yllättäen sitä tajuaakin tentin lähestyessä, ettei muistakaan niitä kurssia ajatellen oleellisia asioita, vaan solukalvon ionitransporttereiden kirjainlyhennelmiä ja käsittämättömiä entsyymireaktiosarjoja. "Mitenkäs meni noin niinkuin omasta mielestä läpipääsyä ajatellen, heh?"

Tietenkään asioiden tarkkaan opiskelussa ei ole mitään väärää (päinvastoin), mutta silloin kun opeteltavat asiamäärät lähentelevät tuhatta oppikirjasivua kurssia kohti, olisi ehdottoman tärkeää oppia tunnistamaan käytännön työtä ajatellen oleelliset asiat kurssialueesta ja surutta heittää oman pään tietosilppuriin epäoleelliset yksityiskohdat. Myönnän itselläni olevan tämän kanssa vielä paljon petrattavaa, sillä mikäs olisikaan mukavampaa kuin tietää kaikesta KAIKKI? Mukavuusalueen ulkopuolelle ja jatkuvaan epävarmuuden tunteeseen astuminen klinikan kynnyksellä on kuitenkin nyt se pakollinen kasvun paikka, joka jokaisen tällä alalla opiskelevan valkotakin alun täytyy tehdä. Myös minun. Mutta onneksi ongelman tunnistaminen lienee jo ensiaskel kohti parantumista, eiks je?



***

-E

Read more

Wappu ja loppukiri kesään

Tsiisus mikä vappu. Vaikka tänä vuonna osasi viime vuoteen verrattuna valikoida vappuviikon tapahtumista suurimmat mielittynsä ja siten haalia itselleen joukkoon myös parit lepopäivät, otti se silti wabukunnon päälle. Paremmin kuin fuksivuonna vappu tuli kuitenkin vedettyä jo ihan senkin perusteella, että tällä kertaa säilyi kaikki raajat ehjinä!

Vaikka vappu onkin ehdottomasti yliopistokevään kohokohta, on tähän puolivuotiseen mahtunut kohokohtia useampia. Kouluarki on edennyt itselläni siinä suhteessa vuoristoradan omaista muotoa, että vaikka monet kurssit on selätetty kunnialla läpi, roikkuu mulla edelleen surullisen kuuluisa kliininen mikrobiologia odottamassa kolmatta tenttikertaa... Ne bakteerit ja virukset ei vain tahdo jäädä päähän vaikka kuinka yrittää! Ehkä jos se kolmas kerta sit toden sanois...

Sen sijaan LT2:sen raamattu FATO:n ja sen ympärille rakentuneen Systemaattinen farmakologia ja toksikologia -kurssin opiskelu on kaikista ennakkoluuloista huolimatta osoittautunut mun varsinaiseksi lemppariksi. Kun opiskelu alkaa pyöriä puhtaasti erilaisten tautitilojen ja niihin käytettyjen hoitokeinojen ympärillä, alkaa opiskelukin tuntua lähinnä vapaa-ajalta sen kiinnostavuuden takia.







Mutta samalla, kun kalenterini huutaisi mua pänttäämään FATO:a, on sinne tungettu mukaan myös työsopparia siihen tutkimusryhmään, jossa teen syväreitäni. Työ ei itsessään liity varsinaiseen syväriprojektiini, mutta sivuaa sitä. Homma on onneksi mielenkiintoista ja tarjoaa hyvän keinon rahoittaa kesäkuun interrailini, joten vaikka vuorokauden tunnit välillä tuntuvat loppuvan kesken, en valita. Organisaatiokykyjä lieneekin olevan hyvä harjoittaa ajoissa jo ennen klinikkaa ja niitä tässä kuussa tulee todella harjoitettua. Varsinkin, kun lähdin mukaan hoitamaan myös kurssimme kandikalenteriprojektia... Se siitä lupauksesta, etten joinaisi mihinkään ylimääräiseen extracullikulaariseen tänä lukuvuonna, haha :)





Onneksi pikku irtiottoja mahtuu kuitenkin jopa tähän arkeen. Päiväreissu kavereiden kanssa vanhaan opiskelukaupunkiini Turkuun AATU (Akateeminen Aurajokilaivuritutkinto) -approille tarjoaa mukavan irrottelumahollisuuden. Ja tietenkin se tärkein: enää kolme viikkoa viimeiseen tenttiin ja sitten nousee lentokone kohti Eurooppaa ja kuukauden REILIÄ...!




***

-E

Read more

Lappikärpänen

Bloggaamisen tauolle jäämiseen on yleensä karkeasti jaoteltuna kaksi syytä: joko elämässä ei oikeastaan tapahdu mitään erityisesti mainitsemisen arvoista tai sitten sitä tapahtuu liikaa. Tänä keväänä on itselläni ollut kysymys tuosta jälkimmäisestä. Lääkis, syvärit, harrastukset, ihmissuhteet, kesän reissujen suunnittelu... Lista on pitkä kuin nälkävuosi, mutta koen sitä pikkuhiljaa voivan alkaa lyhentää tänne bloginikin puolelle. 

Lähtökohtaisesti haluan kuitenkin ensin kirjoittaa vuodenvaihteen neitsytmatkastani Suomen Lappiin, sillä sieltä mukaan kamerani muistikortille napsittu kuvamateriaali ansaitsee mielestäni ehdottomasti nähdä päivänvaloa. Kuten joku youtubettaja voisi todeta, on siis storytimen aika!

Uusi vuosi Lapissa, tätä oli todella odotettu! Hävettää myöntää, mutta en aikaisemmin ollut käynyt Suomessa juuri Oulua pohjoisempana, joten reissu oli mulle monella tapaa todella merkityksellinen.

Matkaan lähdettiin Helsingistä yöjunalla tapaninpäivän jälkeisenä iltana ja aikaisin seuraavana aamuna saavuttiin Rovaniemelle, josta matka Pallakselle jatkui parin tunnin automatkalla. Reissuun lähdettiin isäni puolen perheen voimin, joten nuorempienkin sisaruksien seikkailuja pääsi matkan aikana mukavasti sivusta seuraamaan. Toiveita Lapinreissulle riitti kaikilla niin laskettelusta uimiseen, kuin yhteisestä ajasta ja maisemista nauttimiseen. Itselläni listalla oli ehdottomasti revontulien näkeminen livenä ensimmäistä kertaa eläessäni. Näin ollen jo ensimmäisenä iltana Lapissa pänttäsin kamerani käyttöohjeita yhdessä hyvän ystäväni Googlen kanssa tallentaakseni täydelliset revontulikuvaukseen sopivat asetukset kameraani... Valmistautumisen vähäisyydestä ei siis ainakaan voi meikäläistä syyttää.

Ekaa kertaa VR:n yöjunassa!

Ennakkoluulot Lapista tiivistyvät tietenkin näin etelässä kasvaneelle  sanoihin "kylmää ja pimeää". Olin mielestäni varautunut matkalaukun sisällölläni jopa hieman pelokkaan ylivarautuneesti Lapin kylmiin ilmanaloihin, mutta kuinkas ollakaan: silti liian vähän. Päädyin nimittäin jo heti ensimmäisenä päivänä lainaamaan isäni merinovillakerraksistosta parit paidat ja housut. Kuitenkaan reissupäivillemme ei oltu luvattu sitä kylmintä mahdollista lämpötilaa, joten en edes yritä arvailla, kuinka alipukeutuneesti olisin suoriutunut siitä noin -40 asteesta pakkasesta... 

Pakkasesta huolimatta myöskään ennakko-odotukseni pohjoisen kaamosajan pimeydestä eivät pitäneet kutiaan: jatkuvan pimeyden sijasta Lapin päiväsaika koostuikin pilkkopimeän sijasta monta tuntia kestävästä auringonnoususta/laskusta, jota edelsi ja seurasi niin kutsuttu blue moment -hetki, jolloin koko maisema muuttuu nimensä mukaisesti siniseksi päiväsajan ja pimeän välimaastossa.

Kuva: Ninni

Kuitenkin varsinainen syy, miksi itse Lappiin halusin, oli nähdä ne pohjoisen eksoottisuudesta kuuluisat revontulet.  Livenä. In real life. Mitä näitä nyt on. Alkuun odotukset tuntuivat olevan kuitenkin liian korkealla, sillä tiesimme revontulibongailun edellyttävän jossain määrin vaivannäköä, jotta ne voi oikeasti nähdä. Sitä ei nimittäin todellakaan voi ennalta tietää, näkyykö kyseinen valoilmiö keskiyöllä, kolmelta aamuyöllä, vaiko ei ollenkaan. Onneksemme parin tunnin ulkona seisoskelu tuotti kuitenkin tulosta ja alkuun taivaanrannassa usvalta näyttänyt pilvirykelmä paljastuikin kasvavaksi revontulinäytelmäksi. Täydellinen hiljaisuus ympärillä olevassa metsässä, poskia pureva kylmyys sekä jalkojen alla narskuva lumi yhdessä loputtoman kolmiuloitteiselta vaikuttavan, vihreiden aaltoilevien revontulien valaiseman taivaankannen alla oli kiistatta yksi elämäni henkeäsalpaavimmista kokemuksista.

Levin jääravintola lumikylän yhteydessä oli kristallimaisen upea.

Levin Snowvillagessa oli tänä vuonna toistamiseen Game of Thrones -teema

Kaiken kaikkiaan revontulet, pohjoisen karu maasto ja sen luomat maisemat sekä korvissa seisova hiljaisuus kaukana kaupunkikeskittymistä sai todellakin Lappikärpäsen puremaan itseni kaltaista vilukissaakin. Koettuna on nyt nimttäin vasta yksi Lapin kahdeksasta vuodenajasta ja haluan ehdottomasti kokea myös ne seitsemän muuta. Lisää pohjoisen reissuja on siis varmasti tulossa myös lähikuukausina. Sitä ennen pääsee kuitenkin suunnittelemaan hieman toisenlaista reissua, nimittäin kuukauden interrailia Eurooppaan ensi kesäkuussa... Enää siis vain loppurutistus kevään kursseista ja sitten pääsee pakkaamaan rinkat uuteen seikkailuun.

Kuva: Ninni

***

-E

Read more

Syvärit etenee

Syksy on edennyt jo pitkälle ja kouluarki on vienyt aikaa paljon enemmän kuin osasin odottaakaan, mikä on luonnollisesti näkynyt täällä bloginkin puolella -eli ei ole näkynyt. Käynnissä ollut kansanterveystieteen kurssi on sisältänyt sen verran paljon palautettavia kirjoitustehtäviä, ettei paukkuja ole riittänyt siten juurikaan vapaa-ajalla kirjoitteluun, mutta onneksi koskaan ei ole liian myöhäistä ottaa kirjoitushommista uudestaan kiinni.

  

Sain alkusyksystä pyynnön kertoa syväriprojektistani hieman enemmän ja koska tällä kuluneella viikolla vietin ensimmäistä kertaa  kesän jälkeen päivät osa-aikaisesti solulabrassa syvärien parissa, on aihe mukavan ajankohtainen läpikäytäväksi nyt.

Syventävät opinnot eli tuttavallisemmin syvärit ovat siis lääketieteen lisensiaatin tutkintoon kuuluva opinnäytetyö, jonka laajuus ja suoritustapa riippuvat pitkälti tekijästä itsestään. Lähtökohtaisesti syvärit voi tehdä kolmessa eri muodossa: (1) kirjallisuuskatsauksena, (2) tutkimusraporttina tai (3) tutkimusartikkelina (+5 lisäopintopistettä).

Kuten aiemmista kirjoituksistani onkin käynyt ilmi, opiskelin itse yhteensä kolme vuotta kemiaa ja biologiaa ennen opintojen aloittamista lääkiksessä ja siinä sivussa tuli myös pipetoitua pari kesää eri tutkimusryhmien laboratorioissa tutkimusapulaisen roolissa. Näin ollen ei liene yllätys, että halusin siten itse suorittaa syvärini tutkimusryhmässä kirjoittaen siinä samalla ensimmäisen oman tutkimusartikkelini.

 Aikaisempi tutkimusryhmissä työskentely luonnollisesti myös avitti jalan työntämistä ovenrakoon, kun lähdin havittelemaan syväripaikkaa viime syksynä silmätaudeille.

Lähtökohtaisesti opinnäytetyön aloittaminen riippuu todella paljon opiskelijan omasta aloitekyvystä: oppiaineiden tai tutkimusryhmien johtajiin kannattaa ottaa rohkeasti yhteyttä vaikkapa sähköpostilla ja kertoa omasta kiinnostuksesta aloittaa syvärien tekeminen kyseiselle alalle. Oma ajautumiseni silmätaudeille oli tosin nimensä mukaisesti nimenomaan ajautumista ja siihen vaikutti paljon aikaisemmat tutkimusryhmät, joissa olin työskennellyt: kesä 2015 Helsingin yliopiston silmälaboratoriossa sekä kesä 2017 Åbo Akademin lipidi- ja kalvobiokemianlaboratoriossa.

Näin ollen opinnäytetyön tekeminen silmätautien puolelle tuntui vain  ja ainoastaan luonnolliselta jatkumolta aiempaan työkokemukseeni, eivätkä alalta saadut jo olemassa olevat työtodistukset ja suosituksetkaan tietty haitanneet asiaa... 

Myöskään, koska uuden erikoistumisuudistuksenkin myötä syvärien (tai jopa väitöskirjan) tekeminen tietylle erikoisalalle ei vaikuta tulevaan erikoistumiseen, en kokenut tällä artikkelilla sulkevani pois mitään erikoistumisvaihtoehtoja tulevaisuudessa. 

Tämä oli suuri helpotus sen tajuttuani, sillä siltojen polttaminen jo ensimmäisenä opiskeluvuonna olisi ollut viimeinen asia, mitä olisin halunnut tehdä näin viimein lääkikseen päästyäni. 

 

Kesällä syvärien tekeminen labrassa sujui suht mallikkaasti, sillä sitä pystyi tekemään silloin täysin kokopäiväisesti. Projektin eteneminen luonnollisesti hidastui nyt syksyllä koulujen alettua, kun lukujärjestys täyttyi luennoista ja pakollisista harjoitustöistä. Vasta viime viikolla avautui mukavasti sopiva rako palata takaisin labraan tekemään muutamat solualtistukset ja ottaa niistä näytteet pakkaseen myöhempää analysointia varten. Pakko sanoa, että sitä tunsi itsensä kyllä todelliseksi multitaskaajaksi, kun aamulla kävi ensin hieman altistelemassa soluja, paineli välissä luentosaliin kuuntelemaan neurotieteiden luentoa hypotalamuksen toiminnasta, palasi labraan viimeistelemään aamun pipetoinnit ja lähti sitten vielä illaksi kirjastolle lukemaan seuraavan viikon tenttiin. Vaihtelu todella virkistää arkenakin, tosin en unissanikaan uskoisi jaksavani moista aikataulutusta päivittäin joka viikko. Ehkä kerran tai pari kuussa. Pitänee katsoa, paljonko sitä saisi labraa mahdutettua ensi kevään puolelle koulun oheen...

Eniveis. Syvärit etenevät ja uskoisin ensi kesänä pääseväni aloittelemaan omaa kirjoitusprojektiakin. Normaaliin tutkimusraporttimuotoiseen opinnäytetyöhön olisin saanut jo tarpeeksi dataa kuluneen kesän aikana tekemistäni koeasetelmista, mutta se ei riittänyt vielä lähellekään tutkimusartikkeliin vaadittavaan määrään, joten labrahommia on kyllä vielä tiedossa ihan riittämiin. Hyvä juttu siis, että tykkään pipetoida! Oli niistä kemialla käytetyistä lukuvuosista jäänyt jotain käteenkin: ellei tutkintoa, niin ainakin se pipetti.

***

-E

PS. Tekstin lomaan liitetty linkkejä helpottamaan UEF:in nettisivuilla surffailua syväreitä silmälläpitäen :) 

Read more