perfektionismi
Näytetään tekstit, joissa on tunniste perfektionismi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste perfektionismi. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 24. kesäkuuta 2020

Juhannus 2020



Juhannus on Suomen juhlapyhistä ehdottomasti yksi lemppareistani! Rakastan mökkeilyä ja kesä muutenkin vuodenaikana tarjoaa kaikki ihanat mahdollisuudet ulkona oleskeluun aina luonnonvesissä uimisesta pelloilla paljain jaloin kävelemiseen. Juhannus kuuluukin festariviikonloppujen ohella jokaisen kesän kohokohtiin -poikkeuksetta.



Vaikka juhannus tunnetaankin suomalaisen melankolian ilmentymänä lähes jokavuotisen huonon säänsä vuoksi, mahtuu siihenkin joskus satunnaisina vuosina muutama poikkeus. Tämä vuosi oli onnekkaasti yksi niistä! Jos aiempina vuosina jussini on kulunut mökissä sadetta pakoillen ja vilttiin kääriytyneenä, tänä vuonna elin juhannuskokemuksia jopa varastoon.





Talviturkin heittäminen lähes 26 asteisessa vedessä ei taitane olla meriitti, jota kehtaisi näin Suomessa julkisesti sanoa ääneen, mutta siinäpä tuo nyt on mustaa valkoisella. Tunnetusti äärimmäisen kylmänarkana ihmisenä onnistuin nimittäin nyttenkin saamaan ihoni kananlihalle järvipulikoinnillani, vaikka muut ympärilläni hehkuttivat veden olevan jopa liian lämmintä. Onneksi kovat löylyt savusaunassa antoivat mukavat pohjat ja kiljaisin vain vähäsen jokaisella kerralla veteen sukeltaessani.



Tänä kesänä tuli viimeinkin myös meikäläisen suppailuneitsyys menetettyä! Liian pitkään olen haikeana vierestä seurannut, kuinka kaikki tuntuvat lisäilevän kesäisin suppailukuvia Instagram-tileilleen, enkä ole vielä saanut itse aikaiseksi kokeilla kyseistä lajia. Nyt kuitenkin mökillä oli kuin tilauksesta suppilauta laiturin nokassa, kun saavuimme paikalle ja tottahan toki sitä oli mahdollisimman pian päästävä kokeilemaan. Ja uskokaa tai älkää, ensimmäinen suppailukerta ei ollut syy talviturkkini heittoon.





Hauska fakta, jonka olen tähän mennessä pistänyt merkille on, että mökille lähtiessä sitä jotenkin tietoisesti haluaa irtautua normaalista arjesta ja antaa itselle tilaa olla vaihteeksi jopa luova. Oppikirjat ja tietokoneet vaihtuvat romaaniin ja välillä oikein villiksi heittäytyessä mukaan laukkuun tulee napattua jopa piirustusvälineet. 
Kuitenkin nykyään olen harmillisesti alkanut huomata pelkästään romaania lukiessani, ettei keskittyminen tunnu oikein riittävän siihenkään. Sykkiminen ja tehokas aikaansaaminen tuntuukin jääneen kuluneelta vuodelta päälle, vaikka varsinaista pakollista aikataulutusta ei itselläni ole edes nyt kesäkuun aikana ollut lainkaan. Kaipa sitä täytyisi jotenkin yrittää höllätä otetta vielä tämän viimeisen "vapaan" viikon aikana ennen kesätöiden alkua Kajaanissa.
Mutta oli miten oli, juhannus antoi kyllä aimo rentoutumisboostin tulevalle viikolle ja latasi akkuja juurikin riittävästi<3




Grillailua, uimista, saunomista, suppailua ja melontaa. Paljain jaloin pellolla ja mökkitiellä kulkemista, tikan heittoa, trampoliinilla hyppimistä sekä liian monta saunasiideriä. Auringonottoa kello kahdeltatoista yöllä sekä aamukahveja laiturinnokassa edellisyön itikanpistoksia raapien. Siitä oli meidän juhannus tänä vuonna tehty<3 
Mahtui mukaan tosin myös yksi nilkan nyrjähdys juhannuspäivän lenkkipolulla, mutta ei siitä sen enempää...


***
-E




tiistai 28. toukokuuta 2019

Perfektionismi ja lääkis



Paljon puhutaan siitä, että lääkikseen konsentroituu tavallista enemmän perfektionistisia ihmisiä ja voin ehkä omalta osaltani allekirjoittaakin tämän. Armoton parhaimman arvosanan tavoittelu on yleisesti ottaen perfektionismin yleisin (ja ehkä myös se kuluttavin) ilmenemismuoto opiskeluympäristössä, mutta itselläni olen havainnut opintaipaleeni alettua toisen kaltaisen perfektionismin muodon: nimittäin perfektionistisen opettelemisen.





Pääsin arvosanoihin pohjautuvasta perfektionismista aikoinaan melko tehokkaasti eroon siirryttyäni yläasteelta lukioon kun tajusin, ettei 5 kertaa viikossa olevat tanssitreenit mahdollista niin hyvää koulumenestystä ilman itsensä loppuun polttamista. Näin ollen en nyt yliopistomaailmaankaan astuneena ole liiemmin arvosanojani tuijottanut. Ykkönen on hyvä, sillä on päästy kurssista läpi. Kolmosesta voi jo taputtaa itseään ylevästi myhäillen olalle ja vitonen puolestaan on jo käytännössä katsoen jumaluuden merkki -ainakin näin lääkiksessä.



Se perfektionismin muoto, josta haluan nyt enemmän kirjoittaa, käsittääkin perfektionistisen otteen nimenomaan itse opiskelussa, ei arvosanoissa. 
Silloin, kun pyrin opiskelemaan tenttiin tulevia asioita kurssin aikana liian tarkkaan opiskelutahdissa pysymisen kustannuksella, koen tuon täydellisyyden tavoittelun opiskelemisessa menevän liiallisuuksiin. Olen kiistämättä useammalla, kuin yhdellä kurssilla polttanut itseni piippuun liian yksityiskohtaisella opiskelutyylillä, jolloin ei pelkästään opiskelutahti kärsi, vaan myös tenttialueen kokonaisuuden hahmotus sekä asioiden muistaminen. Yllättäen sitä tajuaakin tentin lähestyessä, ettei muistakaan niitä kurssia ajatellen oleellisia asioita, vaan solukalvon ionitransporttereiden kirjainlyhennelmiä ja käsittämättömiä entsyymireaktiosarjoja. "Mitenkäs meni noin niinkuin omasta mielestä läpipääsyä ajatellen, heh?"





Tietenkään asioiden tarkkaan opiskelussa ei ole mitään väärää (päinvastoin), mutta silloin kun opeteltavat asiamäärät lähentelevät tuhatta oppikirjasivua kurssia kohti, olisi ehdottoman tärkeää oppia tunnistamaan käytännön työtä ajatellen oleelliset asiat kurssialueesta ja surutta heittää oman pään tietosilppuriin epäoleelliset yksityiskohdat. Myönnän itselläni olevan tämän kanssa vielä paljon petrattavaa, sillä mikäs olisikaan mukavampaa kuin tietää kaikesta KAIKKI? Mukavuusalueen ulkopuolelle ja jatkuvaan epävarmuuden tunteeseen astuminen klinikan kynnyksellä on kuitenkin nyt se pakollinen kasvun paikka, joka jokaisen tällä alalla opiskelevan valkotakin alun täytyy tehdä. Myös minun. Mutta onneksi ongelman tunnistaminen lienee jo ensiaskel kohti parantumista, eiks je?



***
-E