Slovenia
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Slovenia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Slovenia. Näytä kaikki tekstit
torstai 20. kesäkuuta 2019

Interrail: Bled ja Triglav, Slovenia



Krkan kansallispuiston jälkeen jäi luontohammastamme kolottamaan sen verran, että halusimme päästä koluamaan vielä yhtä luonnonpuistoa. Lisäksi Splitin kaltaisen turistikohteen jälkeen hiljaisempi kaupunki houkutteli rauhallisuudellaan. Näillä kriteereillä aikaisemmasta reilikohteestamme Ljubljanasta bongaamamme vuoristokylä Bled ja sen kyljessä sijaitseva Triglavin kansallispuisto varmistuivat suunnaksemme Etelä-Euroopan jälkeen. Nokka siis takaisin kohti Sloveniaa!







Bled on turkoosinsinisen vuoristojärjen rannalla oleva hiljainen pikkukylä Slovenian vuoriston lomassa. Keskellä järveä seisoo pikkusaarella korkea kirkko, jonka kellojen soidessa ääni raikaa voimakkaasti järven yli ympäri Bledin ympärysalueita. 
Hostellimme sijaitsi noin kilometrin päässä kyliltä paikallisella omakotialueella ja yli kolmen kilometrin päässä juna-asemasta. Matka junalta majapaikkaamme taisi toistaiseksi olla myös pisin kävelymatka, jonka olemme rinkkojamme yhteen menoon kantaneet ja tuntui se myös hartioissa, kun lopulta pääsimme hostellille 14.reilipäivämme aamuna...

















Vietimme Bledissä yhteensä kaksi yötä. Loput saapumispäivästämme kulutimme järveä ympäri kävellen sekä Bledin kylään tutustuen. Toisena päivänämme vuokrasimme neljällä eurolla pyörät ja poljimme yhdelle Triglavin kansallispuiston vaellusreittien aloituspaikoista. Kyseinen reitti, Vintgar Gorgen, oli pituudeltaan vain 1,6km, mutta se oli käveltävä edestakaisin, jotta pääsimme takaisin pyöriemme luokse reitin alkupäähän. Pituus oli meille juuri sopiva, sillä siinä ehti mukavasti ihailla maisemia kuluttamatta retkeen kuitenkaan ihan koko päivää. 
Noin 4% koko Slovenian pinta-alasta käsittävässä Triglavin kansallispuistossa on reittejä kuitenkin kaikenlaisille vaeltajille: aina 1-10 kilometrin päivävaelluksista useampiin kymmeniin. Näin ollen turistejakaan ei ollut läheskään Krkan luonnonpuiston veroisesti ja tunnelmakin henki enemmän luontoa itseään kuin turistinähtävyyttä. Saatiin mekin näin kaiken kaupunkihälinän keskellä ladattua hieman luontoakkujamme täyteen.













Loput pyörävuokrauksemme ajasta käytimme ajamalla Bledin järveä ympäri ja pysähtymällä sen varrelta alkavalle polulle, joka johti ylös rinteeseen ja kuuluisalle paikalliselle näköalapaikalle. Ylhäältä näkyi koko järvi upeasti kaikessa komeudessaan sekä sen keskellä oleva kirkkosaari.
Illalla kävimme vielä syömässä ja ostamassa paikallisesta marketista 1,7 euron viinin, jonka kanssa menimme järvenrantaan hengailemaan ja suunnittelemaan seuraavaa reilikohdettamme. Maininnanarvoista oli huomata, kuinka paljon lisäjännitystä Itä-Euroopan hostellien valintaan tuovat aikaisempien hostellivieraiden arvosteluissa ilmenevät maininnat lutikoista vuoteissa... Unkaria siis odotellessa.






***
-E
sunnuntai 9. kesäkuuta 2019

Interrail: Slovenia, Ljubljana



Ljubljana. Neljän tunnin junamatka Itävallan Bad Gasteinista on juuri taitettu junan oviaukon tuntumassa lattialla rinkan päällä istuen ja Californialaisten kanssareilaajien kanssa jutellen. Meitä varoitellaan Ljubljanan karusta ensivaikutelmasta.







Rautatieasema on käytännössä betonitaso hiekkakentällä, jota ympäröi rapistunut tiilimuuri. Matkalla hostellille ohi kulkee viisi hälytysajoneuvoa sireenit ulvoen ja päivähumalaansa pois nukkuvia punaposkia makoilee puiston penkeillä, kun kävelemme ohi. Juuri hostellille saapuessamme toisemme rinkasta kuuluu yllättävä repeytyvän kankaan ääni ja toteammekin olkahihnan repeytyneen liki irti rinkan torsosta. 











Hostelli on kiva. Viiden punkan dormissa on vieraille valmiiksi pedatut sängyt ja valkoiset lakanat. Huoneen avaimen mukana saimme respasta myös avaimen omaan lukolliseen kaappiin rinkan säilytystä varten: omaa Suomesta asti mukana tuotua lukkoa ei toistaiseksi ole tarvinnut reilin aikana lainkaan. Suihku ja WC-tilat ovat huoneista erillään käytävän varrella ja kaikille vieraille avoimet.





Lähdemme etsimään ruokaa. Hostellimme sijaitsee kivenheiton päässä vanhasta kaupungista joten suuntaamme sinne. 
Söpöjä taloja joen varrella ja paljon ihmisvilskettä nauttimassa laskevasta ilta-auringosta. Ihan kuin Turkuun olisi palannut. 










Ljubljana onkin todella nätti. Kaupungin yllä kohoaa kukkulan päällä kivilinna, joka on myös auki yleisölle. Tasaisin väliajoin korttelien välissä on pieniä nurmikkokaistaleita, joissa pystyy helposti pitämään pikku eväspiknikkiä. Ruoan hinta marketeissa on vain murto-osa Suomen vastaavasta ja kyykkyviinin saa alle kahdella eurolla. Pikku nousuhumala on tällä taattu.







Lähdemme aamulla junalle suuntana Kroatian Split neljän tunnin vaihtoajalla Zagrebissa. Rinkka korjattiin paikallisella jesarilla pienessä viinimaistissa edellisenä iltana ja ihan hyvin tuntuu pitävän. Tää on sitä interrailelämää. Kiitos Ljubljana, oli mukavat 30 tuntia.



***
-E