keskiviikko 12. syyskuuta 2018

Paluu arkeen




Lääkiksen syvärit yhdessä kesässä… joo niin varmaan. Luulin alkukesästä tätä projektia aloittaessani homman olevan paperin kirjoitusta vaille valmis nyt kakkosvuoden syksyn alkaessa, mutta kuinka väärässä sitä ihminen voikaan olla. Ei sillä, etteikö se olisi tehtävissä noin niin kuin ylipäätään –ei vain sillä alalla, minkä satuin itse valitsemaan.
Eri tutkimusaloilla käytetyt analyysimenetelmät kun vievät vaihtelevasti aikaa aina muutamasta minuutista useampiin viikkoihin ja kyseisessä tutkimusryhmässä, jossa itse kesällä työskentelin, puhutaan nimenomaan viikkotasosta. Näin ollen ei liene kovin suuri yllätys, kun noin 10 viikkoa kestäneen kesälomakauden aikana haalimani tutkimusnäyttö ei vielä riittänyt elokuun lopulla tavoitteenani olleen tutkimusartikkelin kirjoittamista varten… Urakka jatkunee siis ainakin osa-aikaisesti nyt tulevan lukuvuoden aikana tasapainoillen vuoroin labran ja vuoroin luentosalissa istumisen välillä.


Viimeinen virallinen työpäivä silmätaudeilla tarkoitti
tietenkin myös asianmukaisesti koristeltua kakkua!
Hektinen ja henkisesti uuvuttava kesä takana siis, eikä sitä näin ollen kauheasti tullut ehdittyä rustailemaan tekstejä tänne bloginkaan puolelle, MUTTA: nyt siihenkin tulee onneksi viimein muutos. Ensimmäinen viikko lääkiksen toista vuotta on nyt takana ja sitä alkaa kokea olevansa taas jotakuinkin osa jonkinlaista säännöllisen epäsäännöllistä arkea. Ainakin lääketieteellisen yleisfysiologian kurssi työllistää jo ihan kokopäiväisesti yli tuhatsivuisen oppikirjan muodossa ja omaan tulevaan lääkäri-identiteettiinkin on päässyt ottamaan jo hieman ensituntumaa ”Vuorovaikutus potilas-lääkäri –suhteessa”-kurssin pienryhmäharkoissa, kun potilaan kohtaamista harjoiteltiin yhdessä opiskelukavereiden kanssa. Diagnoosit eivät luonnollisesti menneet vielä täysin nappiin esimerkkipotilaidemme kohdalla kliinisten taitojemme ollessa vielä aika lapsen kengissään, mutta rauhallista äänenpainoa ja lempeää katsekontaktia pystyi onneksi harjoittelemaan ilman niitäkin.

Kaiken tämän ohessa sitä on myös kuluneen viikon aikana onnistuttu tuutorin roolissa ottamaan uudet fuksimme (ja tulevat kollegamme) osaksi suurta KuoLO-perhettämme ja mikäli joltain fuksilta tämä kyseinen prosessi sattuisikin olemaan vielä hieman vaiheessa, korjaantuu tilanne viimeistään huomenna KuoLO:n toogissa suoritettavassa medisiinarikasteessa! Lämpötilaennusteet ainakin tuntuvat lupailevan Kuopion lakanakansalle mukavan pirtsakat 13 lämpöastetta sekä ajoittaista sadetta, mikä tietää karaisevia juhlallisuuksia uusille medisiinareillemme… Huomista mielenkiinnolla odottaen siis! 


***
-E

2 kommenttia:

  1. Jee ihanaa kun tulit taas kirjoittamaan! :) Mä niin tykkään seurata sun blogia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana kuulla! Sitä ehti kaivata kirjoittamista tässä itsekin jo :)

      Poista