Kun kotimuutosta oli jotakuinkin selvitty, piti meikäläisen selvitä vielä kahdesta tentistä sekä yhdestä syvärien labraviikosta ennen joululaitumille pääsemistä. Lisäksi olin tietenkin ilmoittautunut loma-ajan potilaiden tutkimislistalle, mikä käytännössä tarkoitti päivittäistä tutkimisvalmiudessa olemista siltä varalta, että osastoilta löytyisi opiskelijoiden tutkittavaksi suostuvia potilaita. Tätä kaikkea voisi siis kutsua niin sanotuksi loppukiriksi!
Elvytystentti kuului osaksi anestesiologian ja tehohoidon kurssia, ja sitä edelsi muutama viikko aiemmin elvytysharkka, jossa käytiin yhdessä läpi ohjaavan anestesiologin kanssa paineluelvytyksen tekniikka, elvytyksessä käytettävät lääkkeet sekä niiden annostelu suhteessa defibrillaattorin antamiin iskuihin. Itse tenttitilanteessa testattiin pienryhmissä jokaisen ryhmäläisen suoriutumista elvytystilanteen johtamisesta: jokainen sai vuorollaan ratkaistavaksi erilaisia elottomuuteen johtavia tilanteita (kammiovärinä, asystole, pulssiton sähköinen aktiivisuus...) ja johtaa niiden elvytyshoitoa (=isketäänkö vai eikö isketä, annetaanko amiodaronia vai eikö anneta...). Kaikilla ryhmäläisillä oli tenttitilanteessa päällä mikrofonit ja tenttiä valvova anestesiologi oli takaisinheijastavan ikkunan takana seuraamassa meidän opiskelijoiden suorituksia. Voin vakuuttaa, että tuo kuulostaa kuumottavammalta, kuin mitä se todellisuudessa oli!
Kaiken kaikkiaan tenttitilanne meni hyvin ottaen huomioon, että sen aikana sivuttiin myös erityistilanteita, joita emme olleet suoranaisesti harjoitelleet itse harkassa. Ohjaava anestesiologikin korosti, että vaikka kyseessä olikin tentti, oli se myös ennen kaikkea harjoittelutilanne mahdollisten tulevaisuuden elvytystilanteiden varalle. Tämä oli helpottavaa kuulla, sillä vaikka tässä ollaankin päntätty ja harjoiteltu elvytyshoidon protokollaa, ei sitä tietenkään vielä koe osaavansa oikeasti elvyttää. Ainakaan muuta kuin nukkea...
Klinikkaryhmämme elvytystentti oli tosiaan maanantaina ja keskiviikkona häämöttikin sitten jo kardiologian tentti. Olin lukenut siihen onneksi ahkerasti pitkin syksyä kurssin ollessa käynnissä, joten en ottanut siitä liiemmin paineita. Tentti menikin sitä paitsi ihan hyvin -ainakin siltä tuntuu vielä näin ennen tenttitulosten saamista... Toivottavasti arvosanakin olisi näiden omien tuntemuksieni kanssa samaa mieltä!
Loppuviikko ennen syväreitä varten tehtäviä labrahommia menikin sitten viimeistä tenttiä juhlistaessa, uusia huonekaluja kootessa, laatikoita purkaessa sekä pikkuisen balettia tanssiessa. Olin alkusyksystä ilmoittautunut tanssinnälkäisenä Kuopion Avoimen Konservatorion kautta treenailemaan balettia kerta viikkoon näin pidemmän tauon jälkeen ja voi pojat, kuinka hyvältä tuntuikaan pitkästä aikaa ojentaa nilkkaa ja pyöräyttää muutamia piruetteja keskilattialla. Kaiken kukkuraksi päästiin kyseisen ryhmän kanssa myös esiintymään näin joulun alla konservatorion loppunäytöksessä. Näillä eväillä on mukava siirtyä keväällä tanssimaan sitten KuoLOn speksissä: vuosittaisessa interaktiivisessa opiskelijateatteriproduktiossa!
Ennen lomille lähtöä piti tosiaan vielä vetäistä labratakki ylle muutaman kuukauden tauon jälkeen ja palata labran puolelle pipetoimaan. Kesällä viimeisin solualtistukseni ei ollut nimittäin tuottanut oikein järkeenkäypiä tuloksia, joten nyt oli sitten aika leikkiä taas vaihteeksi vähän teletappia ja tehdä homma niin sanotusti uudestaan. Onneksi labrahommat tarjosivat kuitenkin lähinnä mukavaa vaihtelua kuluneiden viikkojen pänttäykseen ja helpottivat samalla järjestyksenhakuista autismiani muuttokaoksen jäljiltä. Näin ollen työviikko oli enemmänkin kuin tervetullut.
Sitä paitsi: maanantai oli koko viikon työtäyteisin (työpäivä venähti 11-tuntiseksi...), joten kun tiistaina labrahommia olikin vain muutaman tunnin edestä, ehti siinä illalla mukavasti käydä tutkimassa vielä yhden potilaan ennen perjantaista lomille lähtöä. Kaiken kaikkiaan olen nyt kuluneen syksyn aikana tutkinut siis yhteensä kolme omaa potilasta. Näin ollen koko lukuvuoden kestävän sisätautien kurssimme yhdeksän potilastutkimuksen täyttymiseksi jäi itseltäni kevään puolelle nyt yhteensä kuuden potilaan edestä tutkittavaa. Vielä vuosi sitten moinen määrä potilaita olisi lähinnä järkyttänyt pientä prekliinikon mieltäni, mutta nyt on onneksi ehtinyt karttua sen verran luottamusta omaan tekemiseen, ettei ajatus tutkimisesta enää jännitä -ihan niin paljon.
Vielä olisi siis pari labrapäivää jäljellä, ennen kuin etelöidyn Helsingin suuntaan. Vaikka kulunut syksy on ollut raskas, on se ollut myös samanaikaisesti ihan huikea enkä pystyisi kuvittelemaankaan parempaa fiilistä lähteä loman viettoon. Muistakaa kaikki levätä, ollaan se ansaittu. Jokaikinen.
Ihanaa joulua kaikille!
***
-E
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti