keskiviikko 18. syyskuuta 2019

Lääkiksen kolmas vuosi ja klinikan alku

Nyt se sitten on alkanut. Paljon pelätty klinikka. Koko kevät sitä tuli kuumoteltua klinikkakynnystä ja myöhemmin kesällä Potilaan tutkiminen-opuksen pänttääminen täytti melkein jo maanisuuden kriteerit. Mutta uskokaa tai älkää, tavalla tai toisella tässä ollaan vielä hengissä ensimmäisten puolentoista kuukauden jälkeen!



Valehtelisin jos väittäisin, että klinikan alku olisi ollut leppoisaa. Ensimmäisten kolmen viikon aikana meillä oli kolme tenttiä ja kerralla alkaneet kahdeksan kurssia sisältävät kukin oman uniikin yhdistelmänsä harkkoja, ennakkotehtäviä, moodletehtäviä, ryhmätöitä sekä välitenttejä. Jokaisesta kurssista oli melkeinpä välttämätöntä koota oma A4-tehtävälistansa deadlineineen päivineen. Lisäksi koulunkäynti siirtyi lennosta tutun ja turvallisen yliopiston syleilystä käytännössä kokonaan KYS:ille, jossa on useammin kuin kerran saanut tulla viime tipassa hengästyneenä harkkaan vain ja ainoastaan siksi, että sattui eksymään sairaalan pohjakerroksen sokkeloisilla käytävillä. Eikä siinä vielä kaikki: vaikka maailma ympärillämme kehittyy tietoteknillisesti kovaa vauhtia, silti klinikkaopiskelussa pidetään vielä vuonna 2019 kirjaa läsnäoloista opiskelijan mukana kulkevien ”reissuvihkojen” avulla. Toisin sanoen jokaisen harkan jälkeen kyseiseen paperilappuseen saadun allekirjoituksen jälkeen tulee lapusta ottaa itselleen puhelimella valokuva, jotta nimenomaista harkkaa ei tarvitsisi käydä ensi vuonna uudestaan.
Eipä siinä, tuopahan moiset muuttuvat tekijät hieman lisäjännitystä opiskeluarkeen: tylsäähän se olisi jos arki olisi liian helppoa!




Parasta klinikassa opiskelussa on toistaiseksi ollut ehdottomasti harkat. Loppukesästä julkaistut klinikkaryhmät pysynevät ymmärtääkseni jotakuinkin samoina läpi seuraavat pari vuotta, minkä vuoksi on ollut ihana huomata, kuinka nopeasti kuuden hengen klinikkaporukastamme on muotoutunut tiivis ja yhtenäinen tiimi. Mokailukin uusien toimenpidetekniikoiden harjoittelemisessa on paljon hauskempaa, kun pääsee ja ennen kaikkea uskaltaa nauraa itselleen.
Näin ollen onnistumisten lisäksi mukaan mahtuu tietenkin myös niitä ei-mennyt-niin-kuin-Strömsössä suorituksia: kanylointiharkassa vaikka kuinka olin teoriaa opetellut ja anatomisella kumikäsimallilla tipan laittamista harjoitellut, ei ne opiskelukaverin suonet vain tuntuneet pysyvän paikoillaan neulan ja kanyyliputken ympärillä. Onneksi en ollut ainoa onnistumiskokemusta vaille jäänyt ja suunnitteilla onkin uhrata kaveriporukastamme useammankin kädenselän laskimot pienelle harjoittelulle tässä tulevan syksyn aikana. Kyllä mäkin sen kanyylin vielä joskus paikoilleen saan. Pakko.




Kaiken kaikkiaan näiden ensimmäisten viikkojen aikana olemme paitsi istuneet jo kymmeniä tunteja luennoilla, myös harjoitelleet intensiivisesti potilaan haastattelemista eli anamneesin ottamista sekä eri elinryhmien kliinistä testaamista eli lääketieteellinen statuksen tekemistä. Omalla kohdallani on myös jo ensimmäinen kahdesta tämän syksyn aikana suoritettavasta lääketieteellisestä ruumiinavauksesta eli obduktiosta suoritettuna. Intensiiviset kahdeksan viikkoa jo takana siis.
Silti on pakko todeta, että toistaiseksi ehkä koko klinikan alun jännittävyys ja kiehtovuus kiteytyi ehdottomasti Potilaan tutkiminen-opintojaksoon kuuluvaan pakolliseen kahdeksan tunnin työvuoroon KYSillä. Se, että ensimmäisen kerran pääsi pukemaan päälleen sairaalan siniset smurffit, KYSin kulkukortin ja astella traumakirurgian vuodeosastolle seuraamaan ohjaavaa hoitajaa tämän työvuoron ajan varmisti viimeistään omat tuntemukseni siitä, että olen oikealla alalla. Nimittäin kyseisen vuoron ajan paitsi juttelin osastolla olevien potilaiden kanssa, pääsin myös tekemään pieniä toimenpiteitä sekä mittaamaan muun muassa happisaturaatiota sekä verenpainetta. Kliininen työ on vain niin parasta. 


Ensi viikolla onkin sitten edessä ensimmäiset omien potilaidemme haastattelut ja tutkimiset. Vaikka nimenomaan tätä vaihetta kliinisessä opiskelussa onkin odottanut kovasti jo pitkään, valehtelisin jos väittäisin ettei sen alkaminen jännittäisi yhtään. Täytynee nyt viikonloppuna kerrata vielä aiheeseen kuuluvat olennaiset osa-alueet ja hankkia siten älyllistä itseluottamusta omaan tekemiseen.
Huh. On tää niin parasta.


***
-E


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti